Raskaan liikenteen kaluston mittoja ja massoja kehitetään

Share |
05.05.2018 10:00

Liikenne- ja viestintäministeriö on aloittanut hankkeen raskaan kaluston mittojen ja massojen kehittämiseksi. Tavoitteena on parantaa kuljetustehokkuutta ja energiatehokkuutta sekä vähentää liikenteen päästöjä.

Liikenne- ja viestintäministeri pitää muutosta tärkeänä.

- Tämä hanke on hyvä esimerkki siitä, miten liikenteen uusia ratkaisuja voidaan kehittää kokeilujen avulla. Elinkeinoelämällä on ollut tarve kehittää raskaan liikenteen kaluston mittoja ja massoja ja useamman vuoden kokeiluilla siitä on saatu kerättyä kokemuksia. Tässä tapauksessa hyödyt ovat yhteiskunnallisesti niin merkittävät, että kokeilu muuttuu käytännöksi lainsäädäntömuutoksin, toteaa ministeri Berner.

Hankkeessa uudistetaan lainsäädäntöä niin, että tieliikenteessä voidaan käyttää nykyistä pidempiä, uudentyyppisiä yhdistelmiä. Lähtökohtana on, että pidemmät yhdistelmät eivät tarvitsisi nykyisistä yhdistelmistä poikkeavia reittejä. Muutoksia tehdään ensivaiheessa ajoneuvojen käytöstä tiellä annettuun valtioneuvoston asetukseen sekä Trafin määräyksiin.

Pidemmillä yhdistelmillä tarkoitetaan kokoluokaltaan kahden pitkän merikontin kuljetukseen soveltuvaa yhdistelmää sekä nykyistä pidempää puoliperävaunuyhdistelmää. Mittojen tarkemmat arvot tarkentuvat valmistelun aikana.

Normaalia pitempiä tai raskaampia HCT-kuljetuksia on kokeiltu vuodesta 2013 lähtien Trafin myöntämillä poikkeusluvilla. Kokeiluista saatujen kokemusten perusteella voidaan todeta, että muutoksilla olisi merkittäviä hyötyjä erityisesti merikonttien kuljetuksessa, kappaletavaraliikenteessä ja elintarvikekuljetuksissa. Nämä kuljetukset edustavat lähes puolta maanteiden tavaraliikenteestä, joten hyödyt ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä.

Kehittämishanketta jatketaan vuoden 2018 aikana niin, että erikseen valmistellaan tarvittavat lakitason muutokset nykyistä painavampien yhdistelmien käyttöönotolle. Lähtökohtaisesti nykyistä painavammat yhdistelmät voidaan sallia vain rajatulla verkolla.

Mitä seuraavaksi?

Lakimuutoksia aletaan valmistella liikenne- ja viestintäministeriössä yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Lausuntokierros järjestetään maaliskuussa.

Lisätietoja hankkeesta löytyy valtioneuvoston verkkopalvelusta www.valtioneuvosto.fi/hankkeet(säädösvalmistelu).

Tavoitteena on, että lainsäädäntömuutokset ajoneuvoyhdistelmien pituuden osalta tulisivat voimaan syksyllä 2018.

Lakitason muutokset nykyistä painavampien yhdistelmien käyttöönotolle valmistellaan erikseen vuoden 2018 aikana.

18.11.2018 20:49TOTUUS 1. - Puutavarayhdistelmän alumiinilla keventäminen on 70- 80 lukujen historiaa.
14.11.2018Raakapuun nippusidonnan ohjeistuksessa selviä puutteita.
06.11.2018 22:13"Triplavaimennin" on yksi parhista Terminatorkeksinnöistä.
12.10.2018 20:00Pankkohinnasto 2018.
02.10.2018 16:20Vuonna 1976 kehitimme alumiinipankot ja pankkoteippauksen.
30.09.2018 17:35Keveys myi yllättävän hyvin jo vuodesta 1976 ja samat varusteet myyvät hyvin vieläkin ??? / TR 2020 /1.
29.09.2018 12:10TimberRoad 2020 - Puutavarayhdistelmän kehittämiseni kuudes vuosikymmen.
23.09.2018 17:58Tilaa nyt: myynnissä 100 kpl:n terjouserä markkinoitten kevyimpiä teräksenlujia "tilapankkoja".
26.08.2018 10:37TimberRoad 2020 yhdistelmäparin "syöttöauto".
26.08.2018 8:10TimberRoad 2020 yhdistelmäparin kehityskohteet tuottavuudessa ja ympäristöystävällisyydessä sekä käyttöturvallisuudessa.

Siirry arkistoon »