Metsäammattilaisten julkinen riepottelu turhaa - Metsiä hoidetaan Suomessa asiantuntevasti

18.12.2020 22:19

Metsuri__49.jpg

Metsäammattilaiset ovat tehneet vuosikymmenten aikana paljon hyvää Suomen metsien hyväksi, mutta viime aikoina metsäasiantuntijoita on riepoteltu julkisuudessa ja heidän osaamistaan pyritty kyseenalaistamaan. 

- Suomen metsien vuotuinen kasvu on 50 vuodessa nostettu kaksikertaiseksi 105 miljoonaan kuutiometriin. Välillä sekin tuntuu olevan väärin, että olemme tuottaneet hyvinvointia Suomelle ja verotuloja valtiolle, toteaa Jaakko Niemistö. Hän on METO – Metsäalan Asiantuntijat ry:n edustajiston puheenjohtaja ja kulkee työnsä puolesta päivittäin metsässä.
 
- On vaadittu, että vuotuista 80 miljoonan kuution käyttömäärää tulisi pienentää. 10 miljoonan kuution vähentäminen tarkoittaisi 2000 henkilötyövuoden menettämistä välittömästi ja välillisesti. Ja edelleen 15 miljoonan euron verotulojen menetystä sekä lisäksi yhteiskunnan sosiaalimenojen kasvua.
 
- Samalla 10 miljoonan kuution puunkäytön väheneminen tarkoittaisi 300 miljoonan euron puunmyyntitulojen ja yli 60 miljoonan verotulojen menetystä.
 
- Sellaiset ihmiset, jotka eivät ole päivääkään tehneet metsässä työtä, haluavat nyt määrittää mitä metsässä saa tehdä ja mitä ei. Ja tuntuu olevan väärin, että metsäala työllistää kymmeniä tuhansia ihmisiä.
 
- Suomen metsistä yli 70 prosenttia on yksityisten metsänomistajien omistuksessa. Metsänomistaja haluaa itse päättää, mitä hän metsässään tekee, Niemistö muistuttaa.
 
- Myös kuntien ja seurakuntien metsien eli yhteisten metsien hoitoon halutaan nyt puuttua. Mitä se tarkoittaa? Maakunnissa kuntien ja seurakuntien metsäomaisuudet ovat suurempia ja metsät ovat tärkeä osa niiden tuloista. Jos metsätuloa leikataan, kasvavat paineet säästöihin ja työpaikkojen menettäminen on todennäköinen seuraus. Ja ketkä jäävät töihin tulee lisää työpaineita. Myös paineet kuntien ja seurakuntien veronkorotuksille kasvavat.
 
- Turvetuotannon alasajo tuo myös lukuisia ongelmia. Tällöin ulkomailta tuodaan korvaavaa polttoainetta, pääasiassa haketta, enenevässä määrin. Lisäksi turvetuotannon loppumisesta seuraa kuiviketurpeen tuonti ulkomailta kotieläintuotannon tarpeisiin.
 
- Turvetuotanto on jo vähentynyt, mutta se on työllistänyt noin 10 000 henkeä. Ja nimenomaan tämän maan alueilla, joilla on jo valmiiksi työttömyyttä ja korvaavia työmahdollisuuksia vähän.

19.12.2020 11:59Terminator pankkohinnasto 12/2020
19.01.2021 20:16Alumiinipankkon keveys perustuu pieneen kuormatilaan.
18.01.2021 14:04Teräksellä ja teräksellä on eroa, - niin on alumiinilla ja alumiinillakin.
17.01.2021 11:22Junavaunupankot ja Terminatorit palvelevat toisiaan.
16.01.2021 9:33Junavaunupankoista alkoi nuppusidonnan "pitovoimien" kehittäminen.
15.01.2021 20:28KATSO TÄSTÄ 15.1.2021 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
15.01.2021 9:31Terminatorien turvallisuus on aivan omassa luokassaan,
15.01.2021 1:28Terminatoreitten tuottavuusetu on yllättävän suuri.
14.01.2021 15:51Kaksi pankkojen tärkeintä ominaisuutta ovat tuottavuus ja turvallisuus.
13.01.2021Terminator tekniikkaa 6. : - 100% liukuestepinnat pankoissa ja tolpissa

Siirry arkistoon »