"Muovi on myrkkyä" : Minä keksin pankkojen "koristelun" teippauksilla vuonna 1976.

17.09.2023 3:00

Minä toin ensimmäiset alumiiniset raakapuun maantiekuljetusten pankkomallit markkinoillemme vuonna 1976. Tuolloin ajettiin lähes 100%:sesti vielä laukaistavilla teräspankoilla. - Missään pankkomalleissa ei ollut vielä ainuttakaan teippiä ennen Alukarikoita.

Alukarikkayhdistelmä nro 1. vuoselta 1976 +Matti Uitto Laihia.

Alukarikkateipit olivat pankkojen tolpissa molemmin puolin , ja pankkorungoissa vaakateipit.Teipit oli asennettuna aina ns.teippiuraan, joka oli tehty teippauksen helpottamiseksi , tällä uralla teipit tulivat siististi suoraan.- Lisäksi teipit olivat hieman suojassa lastauksen, ja purun kolhuilta.

Tietämättään melko teippiturvallinen sellunkeittoon ajomalli.

Heti aluksi , jo ensimmäisetkin teippaukset tehtiin ns. lujaliimaisilla reaktioteipeillä Teipit olivat kalliita, mutta Seinäjokisen Painotulvan päällikkö sanoi pankkoteippauksistamme, että nuo pysyvät kiinni. kuin "kuppa Intiassa". Lisäpitoa tuli myöhemmin eloksoitujen pinnoitteitten tulosta alumiinisiin pankkoihimme.

Vielä 80 luvun alussa kaikki teipit olivat suojassa , ja apurunko ja etuseinä teipitön.

Alukarikkojen teippaukset teimme teippiuriin ja ilman metsäteollisuuden asettamia vaatimuksia - tuolloin ei vielä puhuttu muoviongelmista..XXhj.17.9.2023


23.09.2023KATSO TÄSTÄ 22.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
18.09.2023KATSO TÄSTÄ 15.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
18.09.2023Lisätietoja "muovinpoiston erityisoperaatiosta" hintaluokkineen ja aikatauluineen.
24.09.2023 3:00Ympäristötuilla tuettiin eniten energiatuotantoa vuonna 2021
24.09.2023 0:07Hakkuukone mittaustilasto vuodelle 2022 julkaistu
23.09.2023 19:00Miksi "tuuninkimiehet" eivät keiku tuottavuustilastojen kärkisijoilla.
23.09.2023 15:00Miksi metsäkoneita ei tuunata.
23.09.2023 13:00Mitä eroa on "tuuningilla", tuottavuudella, , ja turvallisuudella ???
23.09.2023 11:00Tekninen kouluttaja Rami Vähävirta on nähnyt autoilun sähköistymisen
23.09.2023 9:00Raakapuun käsittelyn 100%:nen nuovittomuusvaade päättyy tehdaspurussa.

Siirry arkistoon »