Metsäteollisuus: Kartonki jatkaa kasvua, muutoin metsäteollisuuden tuotantomäärissä laskua

04.08.2022 3:00

Huhti-kesäkuussa metsäteollisuuden tuotantomäärät olivat kartonkia lukuun ottamatta pienemmät viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Kemiallisen metsäteollisuuden tuotantomäärät olivat suuremmat ensimmäiseen kvartaaliin verrattuna, mikä selittyy alkuvuoden lakon loppumisella huhtikuun puolivälissä. Viime vuoteen verrattuna paperin ja sellun tuotantomäärät laskivat merkittävästi. Kartongin tuotanto puolestaan kasvoi 1 % ja ollen toisella neljänneksellä 1,1 miljoonaa tonnia.

Mekaanisen metsäteollisuuden tuotantomäärissä ei ollut suurta muutosta edellisvuoteen nähden. Sahatavaran tuotanto laski 2,5 prosenttia ja vanerin 2,1 %.

- Kun huomioidaan alkuvuoden epävarmuudet toimintaympäristössä, voi metsäteollisuuden sopeutumis- ja tuotantokykyä pitää vahvana. Metsäteollisuus on pysynyt kotimaisen tuotannon ja vientiteollisuuden kivijalkana. On meidän kaikkien etu, että alan toimintaedellytyksistä pidetään näinä muutosten aikoina erityistä huolta, alleviivaa Metsäteollisuus ry:n vt. toimitusjohtaja Jyrki Peisa.

19.08.2022 20:00Muoviteippien poisto pankkotuotannosta on äärihelppoa.
19.08.2022 17:00Teipit alumiinipinnalla pysyvät maalipintaa paremmin.
19.08.2022 13:00Muovin poisto teräspankoista tuo mukanaan suuria haasteita.
19.08.2022 11:00Muovin poisto alumiinipankoista on helppoa.
19.08.2022 9:00Miksi alumiini on edelleen pankkojen raaka-aine???
19.08.2022 7:00Kolme kovaa, ja minä.
19.08.2022 3:00Tukkipankkojen käyttö Suomessa vielä vähäistä - Ruotsissa yleisin.
19.08.2022 0:07Pankkokiinnikkeitten malleja kolme - purkukoneet ja katkontapituus määrittelevät pankkojen paikan ajoneuvon rungolla.
18.08.2022 17:00"Tukkipankkotällit" tulossa, mutta miksi ?
18.08.2022 15:00"Tukkipankkotällit" yleistyvät nopeasti myös Suomessa.

Siirry arkistoon »