Suomalaiselle maalämpöratkaisu voitti merkittävimmän alan kilpailun

30.09.2022 15.00

raksystems_geolo_ehpa_2.png

Raksystemsin, Enersyksen ja Rototecin yhteistyössä kehittämä Geolo on voittanut European Heat Pump Associationin (EHPA) The Lighthouse Heat Pump Project -kategorian alan merkittävimmässä kilpailussa.

Brysselissä 28.9.2022 luovutettu palkinto on merkittävä, sillä kilpailussa etsittiin tehokkainta, älykkäintä ja kestävintä lämpöpumppuprojektia. Geolo on kehitetty vähentämään radikaalisti rakentamisen aikaisia hiilidioksidipäästöjä maalämpöä hyödyntämällä. 

”Maalämmön hyödyntäminen jo rakennusaikana uuden Geolo-ratkaisun avulla pienentää merkittävästi energiankulutusta, hiilidioksidipäästöjä sekä kustannuksia” Raksystems Climate Solutionsin toimitusjohtaja ja Geolon ”isä” Janne Vanhanen kertoo.

Raksystems_Brand_Book_2022_GEOLO-kontti_large_2.png

Geolo minimoi rakennustyömaiden CO2-päästöjä

Rakennusteollisuus on yksi eniten päästöjä aiheuttavista toimialoista. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tulee innovoida uusia keinoja päästöjen vähentämiseksi.  

Geolo on täysin uudenlainen tapa minimoida rakennusaikaisia CO2-päästöjä ja energiankulutusta sekä optimoida tuotanto-olosuhteita. Ratkaisun avulla rakentamisen aikaisen lämmityksen voi toteuttaa hiilineutraalisti uusiutuvan maalämmön avulla.

Geolo on rakennustyömaavaiheen lämmitystä ja viilennystä tuottava pienvoimala, joka on suunniteltu rakennustyömaan olosuhdehallinnan tarpeisiin. 

”Innovaation avulla saavutetaan tehokkaammin rakennushankkeiden aikataulutavoitteet, säilytetään korkealaatuinen rakentaminen, saavutetaan ympäri vuoden oikeat olosuhteet asennettaville materiaaleille ja rakenteille sekä maksimoidaan rakennuksen elinkaari ja parannetaan kiinteistön hyvinvointia”, Vanhanen summaa. 

Kustannussäästöjä

Geolon avulla saavutetaan samanaikaisesti huomattavia kustannussäästöjä, mutta ennen kaikkea erittäin merkittäviä säästöjä hiilidioksidipäästöissä ja jopa täysin päästötön lopputulos. Myös rakennuksen loppukäyttäjälle tämä tarkoittaa asumista ja työskentelyä terveessä ja hyvinvoivassa kiinteistössä. 

”Ensimmäiset Geolo-kohteet ovat alkaneet ja pian voimme kertoa niistä lisää. Matkamme ilmastonmuutoksen torjunnassa on vasta alkutaipaleella, mutta uskomme juuri voittamamme palkinnon vauhdittavan matkaamme etisestään”, Vanhanen päättää.

Kannustaa kehittämiseen

Geolon voittama The Lighthouse Heat Pump Project -kategoria on yksi kilpailun viidestä kategoriasta. Kategorian tarkoituksena on tuoda esiin innovatiivisia lämpöpumppuprojekteja, jotka osoittavat korkeatasoista luovuutta ainutlaatuisen ongelman ratkaisemiseksi ja innostavat muita kehittämään omia projektejaan.

13.04.2024KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
05.04.2024Nopeitten toimitusten varastopankot / huhtikuu 2024.
17.04.2024 0.07Nosturin ulottumaan kaivataan kasvua.
16.04.2024 18.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille
16.04.2024 17.00Kuormansidonnan vaaralliset "sudenkuopat".
16.04.2024 16.00Historiallisen korkeat kantohinnat kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 15.00Terminatoreitten suosion salaisuus - nerokas muotoilu ja pintakäsittely, sekä kopiomallien valmistajien suuri määrä.
16.04.2024 13.00Puutavara-autoilla suurimmat ilmanvastusvoimat ja sitä kautta suuret polttoainekulut.
16.04.2024 12.00Tuulivoimapuistojen maankäytön sopimuksia helppo parantaa
16.04.2024 11.00Onko seuraava nosturini Zeta???

Siirry arkistoon »