Kainuun metsäpeurakannan kasvu jatkuu

21.03.2023 9.00

Metsäpeura – kehittyykö silmälläpidettävästä lajista uudelleen  metsästettävä laji? – Suomen riistakeskus


Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvion mukaan Kainuussa talvehtii noin 900 metsäpeuraa. Vuosina 2015  2019 talvehtivan kannan koko on vaihdellut 700 – 750 metsäpeuran välillä, mutta viimeisten kolmen-neljän vuoden aikana kanta on kasvanut noin 5 % vuosittain.

− Kainuun kanta oli suurimmillaan 1700 yksilöä vuonna 2001. Kanta taantui nopeasti noin 800 yksilöön vuoteen 2009 mennessä, kertoo erikoistutkija Antti Paasivaara Lukesta. 

Nyt havaittua hienoista kasvua on edeltänyt viime vuosien aallonpohjasta elpynyt vasatuotto, jota on seurattu syksyisin jo vuodesta 1996. Vasojen osuus Kainuun talvehtivasta peurakannasta oli tänä vuonna noin 15 prosenttia, joka on tavanomaista korkeampi.

Tämän talven suurimmat peuratiheydet havaittiin viimevuotiseen tapaan Ristijärvellä Hiisijärvi-Laahtasen alueella sekä Sotkamossa Huhtikankaan ja Kukkoharjun välisellä harjualueella. Näiden alueiden ulkopuolelta löydettiin pieniä metsäpeuraesiintymiä, joissa tavattiin lähinnä hirvaita.

Huolimatta nykyisestä varovaisesta elpymisestä, Kainuun ja Venäjän Karjalan lähialueiden yhteinen metsäpeurakanta on vielä pieni ja sitä rajoittavat lähinnä suurpedot, liikenne ja metsäpeuralle sopivat elinympäristöt. Venäjällä metsäpeurakantaa rajoittaa myös salametsästys.

Esikartoitus ja lentolaskennat onnistuivat hyvin

Tämän talven metsäpeurojen lentolaskennat tehtiin 6.–10.3. osana Metsäpeuran LIFE-hanketta (www.suomenpeura.fi). Olosuhteet olivat erinomaiset: aurinkoinen lentosää ja lunta oli riittävästi, mikä auttoi jälkien ja peuralaumojen havainnoinnissa. Laskenta-alueet valittiin esikartoituksen avulla, joka perustui pääasiassa metsäpeurojen GPS-pantatietoon, maastohavainnointiin sekä yleisöhavaintoihin. Luonnonvarakeskus kiittää kaikkia metsäpeurojen havainnointiin osallistuneita.

13.04.2024KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
05.04.2024Nopeitten toimitusten varastopankot / huhtikuu 2024.
18.04.2024 3.00Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
18.04.2024 0.07Markku Kallio vuonna 1985: - "Heikki, mieti ihan itse, ja aivan omalla päällä, missä puunajossa teippejä tarvitaa? "
17.04.2024 17.00Kuormakoko, ja kuorman sidonta ovat alumiinipankkojen sudenkuopat.
17.04.2024 13.00Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
17.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
17.04.2024 9.00Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
17.04.2024 7.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
17.04.2024 3.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat

Siirry arkistoon »