Palkitut: Traficomin Otto Lahdesta Vuoden Autoteknikko

22.03.2023 9.00

Otto_Lahti.png

Suomen Autoteknillinen Liitto ry (SATL) on nimennyt liittokokouksissaan Vuoden Autoteknikon vuodesta 1982 lähtien. Nimitys on järjestön korkein tunnustus, joka myönnetään autoalalla tai autoalan hyväksi selvästi muita ansiokkaammin toimineelle henkilölle. Vuoden Autoteknikko 2022 -huomionosoituksen sai Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin johtavan asiantuntija Otto Lahti.

Tärkeimpänä perusteluna valinnalle oli Lahden merkittävä panos HCT-ajoneuvoyhdistelmien lainsäädännön kehitystyössä. Massoiltaan ja mitoiltaan aiempaa suuremmat ajoneuvoyhdistelmät ovat tehostaneet kumipyörälogistiikkaa merkittävästi.

Omassa kiitospuheenvuorossaan Lahti sanoi arvostavansa tätä autotekniikan virkamiehelle osoitettua titteliä paljon, koska harvemmin autoalan piireissä kehutaan virkamiesten osaamista. Kotimainen pitkien rekkojen kehitystyö alkoi jo kymmenisen vuotta sitten ja se oli prosessina mielenkiintoinen, mutta toki myös työläs. HCT-kokeilujen liikkeellelähdössä oli helpottamassa vastaavat pilotit Ruotsissa. Pitkien rekkojen kehitys tapahtui ennennäkemättömällä kotimaisten perävaunuvalmistajien, yliopistojen, kuljetusyritysten ja viranomaisten yhteistyöllä. Pilotti kerrallaan löytyi parempia ratkaisuja, mitkä mahdollistivat pitkien rekkojen laajemman ja kustannustehokkaamman käytön turvallisuudesta tinkimättä. HCT-rekat ovat tehokas lääke CO2-päästöihin, kuljettajapulaan ja vientiteollisuuden logistiikka kustannuksiin ja sitä poliitikot janosivat. Varsinainen lainsäädäntö mittamuutokseen syntyi vain vajaassa vuodessa. Rohkeat ja nopeat ratkaisut olivat mahdollisia, kun ideoita pystyi koeponnistamaan useisiin vähän erilaisiin pilotteihin ja apua laskennalliseen puoleen löytyi etenkin Oulun yliopistolta.

Työ aiheen parissa jatkuu kotimaassa edelleen koulutuksen, valvonnan ja tietojärjestelmien kehityksen merkeissä. Lainsäädäntöpuolelle isoja asioita ovat rekkojen mittoja ja massoja koskevan direktiivin päivitys ja pohjoismainen yhteistyö, koska vuoden sisällä myös Ruotsissa ajetaan 34,5 m rekoilla ja Tanska on myös etenemässä asian kanssa.

 

13.04.2024KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
05.04.2024Nopeitten toimitusten varastopankot / huhtikuu 2024.
19.04.2024 3.00Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
19.04.2024 0.07"ONKkO LAIKKA MAHOLLIST" : - Ruukilta markkinoiden lujin säänkestävä rakenneteräs/ 2011
18.04.2024 18.00Alumiinipankkojen muutos muovittomiksi on äärihelppoa.
18.04.2024 17.00TimberMaxx pankkomallisto jatkaa 100%:sella muovittomuudella.
18.04.2024 15.00Terminatorit toimitetaan ilman muoviteippejä.
18.04.2024 13.00Puutavaryhdistelmien massat ovat kasvaneet ja nippusidonta uudistuu - pankkojen kuormatila ja liikenneturvallisuus ovat nyt pankkohankinnoissa ratkaisevassa asemassa.
18.04.2024 11.00Rautapankko ruostuu, mutta Terminator ja TimberMaxx on ruostumaton.
18.04.2024 9.00Kanada on metsäteollisuusmaa, ja sitä on myöskin Suomi.

Siirry arkistoon »