Metsävisa huipentui finaaliin - kärkisijat menivät Saarijärvelle, Mikkeliin ja Juvalle

29.05.2023 17.00

Yläkoulujen parhaat metsätietäjät mittelivät osaamisestaan Tuusulassa. Jokakeväisen valtakunnallisen Metsävisan voitti tänä vuonna Onni Vaaherkumpu Saarijärven yhtenäiskoulusta. Hopeaa sai Justus Heimonen Mikkelin Urheilupuiston koulusta ja pronssia Taito Vanhanen Juvan yhtenäiskoulusta.

metsavisa2023voittajat.jpg

Loppukilpailu käytiin torstaina 25.5.2023 Tuusulan Ruotsinkylän tutkimusmetsässä. Maastoreitin rasteilla finalistit vastasivat monipuolisesti metsäluontoa ja metsätaloutta käsitteleviin ajankohtaisiin kysymyksiin. Myös esimerkiksi ilmastonmuutos näkyi tämän vuoden visakysymyksissä.

Kilpailun voittanut Onni Vaaherkumpu ilahtui finaalin perhoskysymyksistä. Saarijärven yhtenäiskoulun yhdeksäsluokkalainen on jo kokenut luonto-opas, joka mielellään valokuvaa esimerkiksi juuri perhosia. Lintulajeja hän ehti visamatkan aikana tunnistaa 48. Vaaherkumpu osallistui Metsävisaan myös viime vuonna, jolloin hän sijoittui neljänneksi.

"Mutta se olisi vielä pitänyt tietää, ettei kangasperhonen talvehdi aikuisena", Vaaherkumpu toteaa kisamenestyksestä.

Jo 42. kertaa järjestettyyn Metsävisan finaaliin kutsuttiin koulutason kilpailun 50 parasta voittajaa opettajineen. Kaikkiaan Metsävisaan osallistui helmikuussa järjestetyssä alkukilpailussa 20 000 yläkoululaista yli 330 koulusta.

Loppukilpailun lisäksi Metsävisan finaali on sekä oppilaille että opettajille odotettu ja monipuolinen opintomatka. Tänä vuonna osallistujat pääsivät tutustumaan muun Helsingin yliopiston metsätieteiden osastoon ja Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskukseen.

Metsävisan tulokset julkistettiin kaksipäiväisen kisamatkan päätteeksi perjantaina Metsä Groupilla, joka oli yksi monista kilpailun yhteistyökumppaneista. Metsävisan pääjärjestäjä on Suomen Metsäyhdistys yhdessä Biologian ja maantieteen opettajien liiton kanssa, ja kilpailua rahoittaa Suomen Metsäsäätiö.

Metsävisan 2023 tulokset

1. Onni Vaaherkumpu, Saarijärven yhtenäiskoulu, Saarijärvi
2. Justus Heimonen, Urheilupuiston koulu, Mikkeli
3. Taito Vanhanen, Juvan yhtenäiskoulu, Juva

Jaettu 4. sija
Antti Kytö, Lieksan yläkoulu, Lieksa
Rasmus Halme, Kuitinmäen koulu, Espoo
Leevi Tölli, Kisatien koulu, Reisjärvi
Kaius Kainulainen, Tainionmäen koulu, Kivijärvi
Maija Laaksonen, Heinsuon koulu, Hollola
Helmi Niskala, Raumon koulu, Tornio
Jenni Lapinkangas, Valtarin koulu, Ii

Jaetulla 5. sijalla kaikki muut osallistujat. Katso finalistien osallistujalista sekä finalistien koulut kartalla.

13.04.2024KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
05.04.2024Nopeitten toimitusten varastopankot / huhtikuu 2024.
18.04.2024 17.00TimberMaxx pankkomallisto jatkaa 100%:sella muovittomuudella.
18.04.2024 15.00Terminatorit toimitetaan ilman muoviteippejä.
18.04.2024 13.00Puutavaryhdistelmien massat ovat kasvaneet ja nippusidonta uudistuu - pankkojen kuormatila ja liikenneturvallisuus ovat nyt pankkohankinnoissa ratkaisevassa asemassa.
18.04.2024 11.00Rautapankko ruostuu, mutta Terminator ja TimberMaxx on ruostumaton.
18.04.2024 9.00Kanada on metsäteollisuusmaa, ja sitä on myöskin Suomi.
18.04.2024 7.00MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
18.04.2024 3.00Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
18.04.2024 0.07Markku Kallio vuonna 1985: - "Heikki, mieti ihan itse, ja aivan omalla päällä, missä puunajossa teippejä tarvitaa? "

Siirry arkistoon »