Anodisoinnin = eloksoinnin historia.

Anodisointia käytettiin ensimmäistä kertaa teollisessa mittakaavassa vuonna 1923. Tällä menetelmällä suojattiin vesilentokoneiden duralumiinirakenteita korroosiolta. Anodisoinnissa aluksi käytettyä kromihappo-emäs prosessia sanottiin Bengough-Stuart prosessiksi. Prosessista kehitettiin pian uusia versioita, joista ensimmäisen rikkihappoanodisointiprosessin patentoivat Gower ja O’Brien vuonna 1927. Rikkihaposta tuli tämän jälkeen nopeasti yleisimmin käytetty elektrolyytti anodisointiprosesseissa. 

Vuonna 1923 Japanissa patentoitiin ensimmäinen oksaalihappoanodisointiprosessi, jota käytettiin myöhemmin laajalti Saksassa erityisesti rakennusteollisuudessa rakennusten julkisivuissa. Anodisoidun alumiinin ekstruusio oli suosittu arkkitehtuurinen materiaali 1960- ja 1970-luvuilla. Nykyisin materiaali on korvattu edullisemmilla muovi- ja jauhepinnoitteilla. Fosforihappoprosessit ovat tuorein isompi edistysaskel anodisoinnissa. Fosforihappoprosessia käytetään lähinnä kun esikäsitellään pintoja liimoja ja muita sidosaineita varten sekä orgaanisia maaleja käytettäessä. 

Anodisointiprosesseista kehitetään edelleen useita patentoituja ja kasvavassa määrin monimutkaisia variaatioita teollisuudessa. Koska prosesseja on jo monia ja ne ovat monimutkaisia, luokitellaan pinnoitteet nykyisin armeija- ja teollisuusstandardien mukaan usein pinnoitteen ominaisuuksien mukaan sen sijaan, että pinnoitteet luokiteltaisiin valmistuksessa käytettyjen kemiallisten prosessien mukaan.