Uitto on tapa kuljettaa puutavaraa - / 2011

23.04.2025 0.07

Uitto on tapa kuljettaa puutavaraa, pääasiallisesti tukkipuita, vesitse. Uitto on varsin edullinen tapa raakapuun kuljetukseen.

Kohteen Yleiskatsaus kuva

Nykyään puunippuja kuljetetaan järvissä ja merissä hinaamalla. Puroissa ja joissa ne kulkisivat veden virtauksen voimalla, mutta Suomessa jokiuittoa ei ole harjoitettu sitten 2000-luvun alun.

--------------------------------------------------------------

PUUTAVARAN UITTO

Määritelmä puutavaran kuljettaminen veden varassa nipuiksi sidottuna tai irrallaan. Vesilaissa uitolla tarkoitetaan vain puutavaran kuljettamista hinaamalla nipuiksi sidottuna tai kehälautoissa.
Selite

Uitto tapahtuu pääosin yleisillä kulkuväylillä eikä uittamistoimintaa säännellä erikseen. Puutavaran uittaminen sisältyy vesilain mukaisiin yleiskäyttöoikeuksiin (vesilain (587/2011) 2 luvun 3 §:n 1 momentin 3 kohta). Vesilakia säädettäessä ei ollut enää näköpiirissä tarvetta säännellä irtouittoa, joka oli uittotekniikkana jo poistunut käytöstä.

Vesilaissa säännellään luvan myöntämistä uittotoiminnan edellyttämille toimintapaikoille, mutta vesilakia edeltäneisiin säädöksiin sisältyneistä uittosäännöistä ei enää säädetä. Harkittaessa luvan myöntämistä toimintapaikalle on intressivertailussa otettava hyötynä huomioon toimintapaikan merkitys osana uiton toimintapaikkojen muodostamaa kokonaisuutta (vesilain 9 luvun 3 §), mutta muutoin luvan tarpeeseen ja luvan myöntämiseen sovelletaan yleisiä luvanvaraisuuden ja luvan myöntämisen edellytyksiä koskevia säännöksiä.
Lisätiedot
Kirjoittaja: Sinikka Pärnänen
----------------------------------------------------------------
vesikulkuväylä (Oikeustiede)

Vesikulkuväylät voidaan vesilain (658/2011) 1 luvun 3 §:n mukaisesti jaotella kahteen ryhmään: yleisiin ja yksityisiin vesikulkuväyliin. Tällöin yleisellä kulkuväylällä tarkoitetaan vesistössä olevaa väylää, joka vesilain mukaisesti on määrätty julkiseksi kulkuväyläksi tai yleiseksi paikallisväyläksi. Vesiliikenteen näkökulmasta julkiset kulkuväylät ovat näistä merkityksellisempi väylätyyppi. Yksityisellä vesikulkuväylällä puolestaan tarkoitetaan muuta kuin yleistä kulkuväylää tai vesilain 1 luvun 6 §:n mukaista valtaväylää.

----------------------------------------------------------------

UITTOVIDEOT - 32 KPL

https://puuhuolto.fi/uitto-opas/uittovideot/

______________________________________________

18.05.2025KATSO TÄSTÄ 16.5. LÄHETYS! Kuljetus, maarakennus ja metsäalan uutisi
17.05.2025Proforest 23.-24.5. Kalajoen lentokentällä: - "Tietoa. Kokemuksia. Ratkaisuja".
15.05.2025LUE TÄSTÄ! Kevään suuri Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt
14.05.2025 16.00Terminator XXL 8aero-, ja 8.8CE pankkojen 1vrk:n - 1 viikon perille toimitusvalmiudessamme olevat auto-, ja pv. pankkoerät.
19.04.2025 20.00??UUTISET--UUTISET??
18.05.2025 18.00Puutavarapankon pankkorunko on yksi kolmesta pankon tuottavuuden ja turvallisuuden "osatekijästä"
18.05.2025 17.00Terminator ja TimberMaxx kitkakiinnike tuo lisäpitoa.
18.05.2025 16.00MAN varautuu sähkö- ja vetyajoneuvojen kysynnän kasvuun
18.05.2025 15.00Mitä hyötyä on aerotolpista???
18.05.2025 14.00Olemassa olevien nippusiteitten oikeaoppinen käyttö.

Siirry arkistoon »