Valtakunnallisessa Metsämarssissa juhlitaan hyvän metsänhoidon merkitystä suomalaisille

08.09.2023 13:00

metsamarssi.jpg

Metsämarssia vietetään ympäri Suomea viikolla 37 (11.9.-17.9.). Viikon aikana tuodaan esille erityisesti metsänhoidon, metsien monipuolisen käytön ja metsänomistajien roolia suomalaisessa yhteiskunnassa. Tempaukseen ovat tervetulleita kaikki metsistä kiinnostuneet suomalaiset.

Ensimmäinen metsämarssi järjestettiin vuonna 1950, jolloin tapahtuman tavoitteena oli yksityismetsien puuntuotannon lisääminen. Yli 70 vuotta myöhemmin suomalaismetsiin onkin sitoutunut lähes kaksi kertaa enemmän puuta. Lisäyksen määrä on huimat miljardi mottia.

Metsämarssi-viikolla järjestetään useita alueellisia tapahtumia, joiden järjestäjinä toimivat paikalliset Metsänhoitoyhdistykset. Lista viikon tapahtumista.

Sosiaalisen median kanavissa Metsämarssi-aiheista sisältöä löytyy MTK:n, Metsänomistajien ja Metsämarssi -kanavissa. Lisäksi metsänomistajat voivat jakaa viikon aikana sisältöä omista metsistään tunnuksella #metsämarssi2023.

Suomessa tehdään vuosittain yli 100 000 puukauppaa, ja niiden vaikutus on koko tuotantoketjulle merkittävä. Ilmastohyötyjen lisäksi metsänomistajat panostavat jatkuvasti enemmän myös luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen.

”Metsänomistajien vapaus päättää oman metsänsä hoidosta ja käyttötarkoituksesta on tärkeää myös tulevaisuudessa. Taloudellisen turvan lisäksi metsät tarjoavat luontoarvoja, joiden olemassaolon metsänomistajat haluavat huomioida.  Tule kanssamme juhlistamaan metsänhoidon ja monipuolisen metsien käytön merkitystä vuoden 2023 Metsämarssin merkeissä”, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila kannustaa.

Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita seuraamaan viikon tapahtumia. Jos kaipaat lisätietoja Metsämarssista tai alueellisista tapahtumista, voit olla matalalla kynnyksellä yhteydessä MTK:n asiantuntijoihin.

Metsämarssin järjestäjinä toimivat MTK, Metsänhoitoyhdistykset ja SLC.

23.09.2023KATSO TÄSTÄ 22.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
18.09.2023KATSO TÄSTÄ 15.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
18.09.2023Lisätietoja "muovinpoiston erityisoperaatiosta" hintaluokkineen ja aikatauluineen.
24.09.2023 0:07Hakkuukone mittaustilasto vuodelle 2022 julkaistu
23.09.2023 19:00Miksi "tuuninkimiehet" eivät keiku tuottavuustilastojen kärkisijoilla.
23.09.2023 15:00Miksi metsäkoneita ei tuunata.
23.09.2023 13:00Mitä eroa on "tuuningilla", tuottavuudella, , ja turvallisuudella ???
23.09.2023 11:00Tekninen kouluttaja Rami Vähävirta on nähnyt autoilun sähköistymisen
23.09.2023 9:00Raakapuun käsittelyn 100%:nen nuovittomuusvaade päättyy tehdaspurussa.
23.09.2023 7:00Firestonen uusi kuorma-autojen rengasvalikoima tarjoaa paremman kilometrituloksen ja polttoainetehokkuuden

Siirry arkistoon »