Loiskuormakoko.

21.03.2026 17.00

Loiskuormakoko.



Puutavarayhdistelmään kertyvää hiekkaa,
pölyä, vettä, lunta, ja jäätä kutsumme yleisesti  "loiskuormaksi".  Puutavarayhdistelmä on kaikista kuorma-autoyhdistelmien tyypeistä loiskuormaimurina tehokkain ja loiskuormakertymän hallinta hankalinta.
Yhdistelmä imuroi kyytiinsä jatkuvasti maantieltä tätä ns. loiskuormaa, jonka koko on keleistä, ja olosuhteista riippuen aina 500kg- ja  jopa yli 3000kiloakin. - Loiskuorman keräymää syntyy, sekä tyhjänä-, että kuormattuna ajonkin  aikana.



Loiskuorma ja sen hallinta on puutavarayhdistelmän käytössä yksi rärkeä asiakokonaisuus, jonka käsittelyohjeistus puuttuu liki täysin valmistajilta, myyjiltä, sekä yhdistelmää ammatikseen käyttäviltä kuljettajilta.



Loiskuorma aiheuttaa euromenetysten lisäksi hankaluuksia punnituksissa, liikenteen valvonnassa, sekä maksuperusteissa. Loiskuorman määrittely , jo pinolta lähtiessä on hankalaa = jopa mahdotonta, ja se ei näy lastauspään punnituksissa, muuten, kuin osaltaan  ajoneuvovaakojen avulla - ei kuormaajavaakituksessa.



Loiskuormalle on asetettu "kuormalisänä" loiskuormatoleranssi, mikä on ollut yleisimmin jo vuosikymmeniä liikennevalvonnassa yhdistelmän kokonaispainosta max.5%:n kokoluokassa.XXhj.21.3.2026
====================================
Turvallisuus . 
6.Liukuestepinnat.   .      .     .     .      
7.Nippusidonta.        .     .     .     .      
8.Pankkokiinnitykset. .    .     .     .      
9.Painopisteekorkeus kuormattuna.     
10.Takasumu.     .    .     .     .      .      

=====================================



Ps. Tämä alumiinivarusteinen Scania oli aikansa kevein, ja alumiinivarustelujen "esi.isä". - Punnitsimme sen heti asennustöitten jälkeen ja uudelleem tarkan vesupesun tehtyämme. Opimme siitä sen, että sen paino lisääntyi pesussa kiki 300 kilolla - ei siis keventynyt  !!!!
=====================================

Lisätietoja /- asiantuntija:
Heikki Jokela 050 4129 024
heikki.jokela@ammattilehti.fi

 Toimitusvaraukset / - myynti: 
      
 Esko Leppänen 040 5153716  
       Markku Hirvi 0400 148 584
      Heikki Jokela 050 4129 024

08.09.2026 3.00UUTISET--UUTISET
08.09.2026Metsäalan Ammattilehti - 40 vuotta mediamuutosta
07.09.2026FinnMETKOssa käteltiin kauppoja kansainvälisemmin kuin koskaan - näyttelyssä 34 786 kävijää
06.09.2026KATSO TÄSTÄ METKO-LÄHETYS OSA 3/3 - lauantain näyttelypäivän kattava kooste
05.09.2026KATSO TÄSTÄ METKO-LÄHETYS OSA 2/3 - perjantai näyttelypäuvän vauhdikasta menoa
04.09.2026KATSO TÄSTÄ FINNMETKO 2026 LÄHETYS OSA 1/3 - Näyttelyn avajaispäivän raportti
11.09.2026 12.00Pankko ja sen pitävä kiinnitys rungolle on erittäinkin tärkeä osa nippusidintaa.
11.09.2026 11.00Sp, Sps, Spa, Spar - vaunujen ja puutavarayhdistelmien kuormat kannattaa mitoittaa yhteneviksi.
11.09.2026 10.00Muovipinnoitteitten määrä Suomen raakapuuvaunuissa on luokkaa 100.000kg.
11.09.2026 9.00Raakapuuvaunut ? Sp, Sps, Spa, Spar

Siirry arkistoon »