Albach Diamant 2000: Nopealiikkeinen suurtehohakkuri15.07.2024 7.00
OP System Finlandin edustaman saksalaisen Albachin Diamant 2000 ajoneuvohakkurit ovat todellisia moniottelijoita luokassaan. Tutustuimme tehopakkaukseen Pirkanmaalla paikallisten metsäenergiatuottajien kanssa. Kolmisen vuotta Albach tuotemerkin maahantuonnista vastannut OP System Finland on vieraillut Albach Diamant 2000 -esittelykoneen kanssa suomalaisten metsäenergiatuottajien terminaaleissa sekä tienvarsikasoilla esittelemässä alan toimijoille Diamantin viimeisimmän kehitysversion tehokkuutta ja ominaisuuksia. OP System Finlandin Jarkko Ventomäki toteaa asiakkaiden kiinnittäneen huomiota tiettyihin seikkoihin, kuten esimerkiksi avaraan ja haketuksen ajaksi korkealle koneen syöttöaukon yläpuolelle nousevaan ohjaamoon, huollon helppouteen sekä koneen käytön kannalta järkevästi sijoitettuihin työkalulaatikoihin ja runsaisiin säilytystiloihin. - Sitten kun on edetty koneen eri toimintoihin ja ominaisuuksiin tutustumisesta tositoimiin, niin kyllähän koneen suuri kapasiteetti, nopeus maantiellä ja maastokyky metsässä sekä operoitaessa liki viiteen metriin yltävä kuljettajan silmäkorkeus ovat niitä seikkoja mitkä eniten hakkurin kuljettajia puhuttelee. Ja mitä siihen kapasiteettiin tulee, niin isolla jopa 60 mm palakoolla voidaan puhua 350 - 450 kuution tuntituotoksista. Toki tavarasta ja koneen operoijasta riippuen, Ventomäki lisää. (kuva: Albach Machinenbau AG ja merkin Suomen maahantuoja OP System Finland on esitellyt Albach Diamant 2000 suurtehohakkuria suomalaisille metsäenergiatuottajille.) Ainutlaatuinen rakenne - kehittynyt entisestään Albach on valmistanut suurtehohakkuria pian jo 20 vuoden ajan; aluksi Silvator 2000 -nimellä ja sittemmin vuodesta 2014 alkaen Diamant 2000 nimellä. Vuosien mittaan koneen tekniikkaa ja etenkin ohjelmistopuolta on uudistettu polttoainetalouden, päästömääräysten ja asiakkaiden ehdoilla. Nyt esiteltävässä koneessa on tuoreimmat valmistajan koneeseen esittelemät uudistukset ja päivitykset. Näistä tärkeimpiin lukeutuu uusi ja edistyksellinen voimansiirtojärjestelmä. (kuva: Edistyksellisen hydraulisesti säätyvän alustan ansiosta konetta voidaan kallistaa 6,5 astetta koneen molemmille sivuille, mikä helpottaa työskentelyä rinteissä ja epätaosessa maastossa - rakenne helpottaa myös koneen huoltamista. Lisäksi koneessa on hydraulisesti taittuvat ja koneen etupäässä myös jatkettavat tukijalat.) Diamantin rakenne poikkeaa liki kaikilta osin kuorma-auton alustalle rakennetusta hakkurista. Esimerkkinä runkorakenne sekä hydraulisesti säätyvä ja kallistuva alusta, jotka on kehitetty puhtaasti haketuksen ehdoilla. - Runko on toteutettu siten että hakkurissa voidaan hyödyntää haketuksen ja koneen korkeuden kannalta optimaalisella 1100 mm halkaisijalla varustettua ja kuudella terällä varustettua hakkurirumpua. Lisäksi suunnittelussa on kiinnitetty eritystä huomiota koneen ylläpitoon ja huollettavuuteen. Suurin osa kaikista valmistuneista Diamanteista operoi muulla kuin tasamaalla kuten Keski-Euroopan vuoristoalueilla. Hydrostaatisen nelivedon ja nelipyöräohjauksen sekä peräti 42-tuumaisten renkaiden turvin etenevä Diamant ei ole niin tarkka työkohteen sijainnista tai ollaanko tasamaalla. Ja kun heitin on varustettu halkaisijaltaan 1250 mm roottorilla, niin hake lentää vaivattomasti hieman kauempaakin auton lavalle tai terminaaleissa korkeammiksi kasoiksi, kertoo Ventomäki. (kuva: Albach Diamant 2000 on vaikuttavan näköinen työkone myös tien päällä missä voidaan ajaa 80 km/h nopeudella. Matkantekoa vakavoittaa alustasta hydraulisesti laskeutuvat apuakselit.) Vauhdikasta liikkumista kasalta toiselle Käyttövoimansa Albach Diamant 2000 saa tilavuudeltaan 16,2-litraiselta ja suurimmalta teholtaan 790 hv MAN-moottorilta. Vaihtoehtoisesti valmistaja tarjoaa Diamantia myös Volvon 16,2 litran / 700 hv suoritusarvoihin yltävällä moottorilla. (kuva: Uusimman 7. sukupolven hakkuriterällä voidaan tuottaa palakoolta 15 - 60 mm haketta. Terien säätö sujuu 2 mm portailla.) Suomessa työkoneeksi rekisteröitävällä koneella voi ajaa maantiellä 80 km/h nopeutta. Maantiellä koneen etu- ja taka-akselien eteen taittuu alustasta erilliset apuakselit. - Kevennystä tulee pyöreästi viisi tonnia per akseli, jolloin pääakseleille jää noin 11 tonnia painoa. Ja erillisen off-road ohjelmiston avuin matkanteko sujuu huolettomasti myös pääteiden ulkopuolella ja maastossa, sanoo Ventomäki. Koneita nopeaan toimitukseen Suomalaisille asiakkaille Albach on toimittanut neljä ja OP System Finland kaksi Diamant 2000:sta. Ventomäki sanoo OP Systemin jatkavan koneen esittelyä talven aikana eri puolilla Suomea. - Meillä on nyt mahdollisuus tarjota tämä esittelylaite vaikka heti asiakkaalle tuottavaan tyähän, joten kannattaa olla yhteydessä. Ja lisäksi Saksassa on saatu nostettua tuotanto takaisin entisiin uomiinsa, eli uusien koneiden toimitusajat ovat nyt järkevissä kantimissa, Ventomäki ilmoittaa. (kuva: Konetta kokeilellut Ylijoki Metsäenergia Oy:n Olli Markoff oli vakuuttunut Diamantin toiminnallisuudesta ja haketustehosta.) Hyvää palautetta ammattilaisilta Pirkanmaalla sijaitsevan terminaalin alueella Diamantin haketusominaisuuksia kokeili muiden ohella Ylijoki Metsäenergia Oy:n Olli Markoff, jolle ei ole kertynyt vastaavasta hakkurista aikaisempaa kokemusta: - Kun on tottunut perinteiseen koppinosturiin, niin vähän oudoltahan se tuntui kun hytti ei pyöri mukana. Takapuolituntuma oli hukassa, mutta kyllä siihen varmasti tottuu ja syöttäminen alkaisi sujua. Metsän reunassa hakkuutähdekasalla otimme Markoffin uudelleen haastatteluun. Tosin nyt noin 11 metriin yltävän Palfinger Epsilon -nosturin ohjaksissa oli valmistajan edustaja. - On kyllä tehokas ja yllättävän hyvin näyttää syövän risua. Ja on kyllä hyvä että konetta saa siirrettyä vaivatta. ilman että kuljettajan tarvitsee nousta nosturin tai auton hytistä. Siinä on selvästi mietitty oikein ajan kanssa kuljettajaa, että kyllä tuosta varmasti hyvän ja tehokkaan koneen saa, kommentoi Markoff. (kuva: Diamantilla syntyy laadukasta haketta, missä on vähän hienoaineista ja palakoko on haluttaessa isoa.)
|