Muovi puutavaraketjun rakenteissa ei rajoitu pankkoihin - junavaunuissa on irtoavaa muovia selvästi eniten.
18.07.2024 8.00

Muoviteipit ovat pesiytyneet pääosin vain autojen "kaunistamisiin". Teippejä on vailea löytää junapankoista, junavaunurungoista, junavaunujen etuseinistä, eikä muistakaan kosketusaroista vaunujen rakenteista.- Mutta ovatko junavaunut sitten sellaisenaan jo valmiiksi muovivapaita???

Muovittomuus ei silti kuitenkaan ole junissakaan vielä edes alimmalla hyväksymisen ylittävällä tasolla. Kun muistaa sen, että maalit ovat muoviseosteisia, ja kaikki junavaunujen teräspinnat ovat maalipäällysteisiä.

Maali, mikä junavaunuista irtoaa kulkeutuu lastauksen ja purun kolhuista luontoon, ja kuormien mukana metsäteollisuuden prosesseihin tuhoamaan selluteollisuutemme laatua ja aiheuttaa tuotantokorvauksina miljoonien eurojen korvauksia asialasmenetyksineen.

Mutta onko mitään tehtävissä muovisyötön vähentämiseksi Suomen Metsäteollisuuden raakapuun junakuljetusten osalta. Lisäksi onko mahdollista tehdä täysin muovitonta raakapuun junakuljetusketjua - sitä on onneksemme mietitty jo aikoinaan Suomessa, ja junavaunujen varusteemme ovatkin muutettavissa sellaisenaan sinkkipinnoille sekä uustuotannossa, että jälkikäteen uudelleen pinnoituksissa. XXhj.18.7.2024
|