Paula Lehtomäki korosti metsäsektorin innovaatioita FAO:ssa

23.07.2024 3.00




Maailma tarvitsee alueellisia, kansallisia ja globaaleja toimia biopohjaisen kiertotalouden tukemiseksi. Metsäala on otettava täysimääräisesti mukaan näihin toimiin, sillä metsistä löytyy ratkaisuja joihinkin maailman akuuteimpiin ongelmiin.

YK:n maatalous- ja metsäjärjestön FAO:n metsäkomitea kokoontuu tällä viikolla Roomassa. Innovaatiopainotteisen kokouksen yhteydessä järjestetään maailman metsäviikko, jonka myötä kokouspaikalla on esillä myös suomalaisyritysten puupohjaisia tuotteita.

Kokouksessa puhunut Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Paula Lehtomäki korosti metsäsektorin innovaatioiden merkitystä kestävämmän tulevaisuuden luomisessa.

-Jatkuvasti kasvava metsäteollisuuden tuotevalikoima ulottuu arkipäivän tuotteista korkean teknologian nanoselluloosaan ja biomolekyyleihin. Samalla kun uusia innovaatioita luodaan, myös olemassa olevia tuotteita parannetaan, sanoi Lehtomäki. 

Metsäsektorin tarjoamien ratkaisujen hyödyt ovat moninaisia.

-Puurakentaminen esimerkiksi pienentää merkittävästi hiilijalanjälkeä ja edistää ekologisesti vastuullisia rakennuskäytäntöjä, jotka ovat sopusoinnussa luonnon kanssa. Näin puututaan ilmastonmuutokseen, tuetaan syrjäseutujen taloutta ja edistetään kestävää metsänhoitoa, hän jatkoi.

Investoimalla metsäsektorin innovaatioihin voidaan vähentää riippuvuutta rajallisista fossiiliresursseista ja siirtyä kohti kestävämpää kiertotaloutta.

-Puupohjaisten innovaatioiden perustana on kestävä puunhankina. Raaka-aineiden alkuperän tunteminen on olennaisen tärkeää metsien kestävän käytön varmistamiseksi. Esimerkiksi Suomessa pystymme jäljittämään puun alkuperän ja varmistamaan, että se on peräisin metsäkadosta vapaista ja vastuullisesti hoidetuista metsistä, Lehtomäki totesi.

Vaikka metsäteollisuus toimii maailmanlaajuisesti, toimivimmat metsänhoitoa koskevat päätökset tehdään paikallistasolla.

-Ratkaisut joihinkin maailman akuuteimpiin ongelmiin löytyvät meitä ympäröivistä metsistä, Lehtomäki viestitti kokouksen osallistujille

08.02.2025KATSO TÄSTÄ 7.2. LÄHETYS! Laajasti mielenkiintoista kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
01.01.20252025 - Puukäärmeen vuosi .
01.01.2025??UUTISET--UUTISET??
09.02.2025 7.00Terminatorit, sekä TimberMaxxit ovat kehittyneet korkeatasoisella Suomen ammattiosaamisella.
09.02.2025 3.00Olemmeko jäämässä puutavaran korjuu-, ja kuljetuslaitteitten tuotteistamisessa 100%:sesti muovittomiksi maapallon kolmoseksi???
09.02.2025 0.07Ruostuvat ja irtoilevat muovipinnoitteet siirtymässä historiaan koko raakapuun korjuu-, sekä kuljetusketjun osalla jo lähivuosina - ja luontokin kiittää !!! l
08.02.2025 18.00100%:nen muovittomuus on tuleva vaade koko sellunkeittoon suuntautuvassa raakapuun käsittelyssä myös meillä täällä KotiSuomessamme..
08.02.2025 17.00100%:nen muovittomuus raakapuun maantiekuljetuksissa.
08.02.2025 15.00Tolppienkin tuottavuus ja turvallisuus tärkeitä
08.02.2025 13.00Pankot, ja pankkorunkojen korkeudet.

Siirry arkistoon »