Hoidetut kuusitaimikot ovat yhä useammin sekapuustoisia

16.02.2025 13.00

taimikonhoidossa-voi-jattaa-tilaa-lehtipuille.-kuva-metsakeskus.jpg

Taimikonhoidossa taimikosta poistetaan puita, jotta jäljelle jäävät puuntaimet saavat lisää valoa ja kasvutilaa. Istutettuja kuusikoita on mahdollista muuttaa tietoisesti monilajisiksi taimikonhoidon yhteydessä. Metsäkeskuksen tarkastamista taimikoista oli poistettu myös istutettuja kuusia ja annettu näin tilaa muille luontaisesti syntyneille puulajeille. 

Taimikonhoito tehdään usein kahteen kertaan. Metsäkeskuksen vuoden 2024 tarkastustuloksista käy ilmi, että toiseen kertaan hoidetuissa kuusitaimikoissa oli luontaisesti syntyneitä muita puulajeja suhteessa enemmän kuin pienissä taimikoissa, joissa työ oli tehty ensimmäisen kerran. 

- Suuntaus näyttäisi olevan se, että yhä useampi metsänomistaja jättää havupuutaimikoihin myös lehtipuita. Sekapuustoisuus lisää luonnon monimuotoisuutta, antaa ravintoa ja suojaa eläimille sekä pienentää tiettyjä metsätuhoriskejä, toteaa metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes Suomen metsäkeskuksesta. 

Lehtipuustoa on runsaimmin Lapin, Pohjanmaan ja Uudenmaan kuusitaimikoissa 

Metsäkeskus tarkastaa vuosittain metsätalouden tuilla tehtyjä metsänhoitotöitä taimikoissa ja nuorissa metsissä. Tarkastuksissa mitataan muun muassa metsänhoitotyön jälkeen taimikkoon jääneiden runkojen määrää.  

- Runkoluku on laskenut kuusitaimikoissa viime vuosikymmenen aikana, mutta taimikoiden keskimääräinen tiheys on edelleenkin metsänhoidon suosituksia suurempi. Taimikot olivat hoidon jälkeen selvästi harvimpia Lapissa, mikä johtuu ilmeisesti myös alhaisemmasta tiheydestä ennen hoitoa, sanoo rahoituksen ja tarkastuksen palvelupäällikkö Aki Hostikka Suomen metsäkeskuksesta.   

Kuusitaimikoissa oli runsaimmin lehtipuustoa Lapissa, Pohjanmaalla ja Uudellamaalla. Niukimmin lehtipuustoa oli Varsinais-Suomessa. Se johtuu todennäköisesti siitä, että hirvieläimet ovat syöneet puuntaimia. Kuusivaltaisia taimikkoja oli liian karuilla kasvupaikoilla eniten Keski-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Lapissa.  

Männiköt jäävät yhä harvemmiksi 

Hoidetut mäntytaimikot ovat tarkastusten perusteella harvempia kuin aikaisemmin. Vaihtelu hoidettujen männiköiden tiheydessä on kuitenkin suurta. Männiköt olivat tiheimpiä Pirkanmaalla ja harvimpia Lapissa. 

- Tarkastetuissa mäntytaimikoissa oli selvästi enemmän hyvin harvoja taimikoita kuin tarkastetuissa kuusitaimikoissa. Niissä taloudellinen tuotto ja hiilensidontakyky ovat heikkoja. Alhaiseen tiheyteen ovat voineet vaikuttaa muun muassa hirvieläinten syömät puuntaimet sekä epäonnistumiset metsän uudistamisessa sekä sen jälkihoidossa, Remes arvioi. 

Taimikkovaiheen ylittäneissä kuusi- ja mäntyvaltaisissa nuorissa metsissä harvennustyön laatu vaihteli paljon. Keskimäärin 10–15 metrin pituudessa hoidettuja hyvin harvoja nuoria metsiä oli tarkastuksessa mukana paljon. Harvoja puustoja oli eniten Pohjois-Suomessa sekä suovaltaisissa Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa.  

Tiedot perustuvat Suomen metsäkeskuksen taimikon varhaishoidon ja nuoren metsän hoidon maastotarkastusten tuloksiin vuosina 2016–2024. Tarkastuksia on tehty näinä vuosina yhteensä yli 78 000 hehtaarin alalla.  

15.04.2026Ammattilehden Hyviä uutisia!
15.04.2026UUTISET--UUTISET
11.04.2026KATSO TÄSTÄ 10.4. LÄHETYS! Kuljetus, maarakennus ja metsäalan uutisissa kevään ajankohtaista asiaa
06.04.2026 11.00Tutustu tähän: "Terminator XXL- tekniikasta kattava, sekä selventävä kooste".
03.04.2026KATSO TÄSTÄ! Ammattilehden Hyviä uutisia! lähetys täyttää kuusi vuotta - Pääsiäisen lähetyksessä tarjolla laaja kattaus maarakennus, kuljetus ja metsäalan asiaa
16.04.2026 15.00BYD vahvistaa asemiaan Suomessa uusilla Atto-malleilla ja valmistelee laajentumista hyötyajoneuvoihin
16.04.2026 13.00Teollisuuden liikevaihto kasvoi 11,9 % vuoden 2026 helmikuussa
16.04.2026 11.00Valmetin uusi IQ Virtual Sensor -ratkaisu mahdollistaa reaaliaikaisen lujuusoptimoinnin sekä merkittäviä säästöjä kuitu- ja tärkkikustannuksissa
16.04.2026 9.00Metsä Board esittelee kevyitä ja tulevaisuuden vaatimukset täyttäviä pakkausratkaisuja Interpack 2026 -messuilla
16.04.2026 7.00VIELÄ EHDIT MUKAAN! Tulossa Mansen Mörinät erikoislähetys nyt perjantaina - tilaa enää kahdelle yritykselle...

Siirry arkistoon »