Metsäteollisuustuotteiden tuotantomäärät nousivat vuonna 2024

07.03.2025 11.00

diloling.jpg

Paperin ja kartongin tuotantomäärät kääntyivät viime vuonna kasvuun niin Suomessa kuin Euroopassakin.

Suomessa paperin tuotanto kasvoi 3,7 prosenttia verrattuna vuoteen 2023. Paperia tuotettiin vuonna 2024 yhteensä 3 miljoonaa tonnia. Kartongin tuotantomäärä kasvoi 9,9 prosenttia vuonna 2024. Tuotantomäärä ylsi yhteensä noin 3,7 miljoonaan tonniin. Sellun tuotantomäärä laski hieman edellisvuodesta, laskua oli 0,4 prosenttia ja tuotantomäärä noin 7 miljoonaa tonnia.

Myös Suomessa toimivan mekaanisen metsäteollisuuden tuotantomäärät kasvoivat vuonna 2024. Sahatavaran tuotantomäärä oli lähes 11 miljoonaa kuutiometriä, kasvaen 4,8 prosenttia edellisvuodesta. Vanerin tuotantomäärä oli 0,9 miljoonaa kuutiometriä, kasvua edellisvuoteen 5,1 prosenttia.

Kasvaneista tuotantomääristä huolimatta vuosi oli haastava metsäteollisuudelle

Alkuvuodesta 2024 metsäteollisuuden tuotantomääriin vaikuttivat poliittiset lakot. Lakon aiheuttamien logistiikkaongelmien takia tuotantoa jouduttiin osin keskeyttämään Suomessa sijaitsevilla tehtailla.

Lisäksi viime vuoden tuotantomääriin vaikuttivat laajat kunnossapito- ja korjaustoimet yksittäisillä tuotantolaitoksilla. Loppuvuodesta metsäteollisuuden tuotantoa sopeutettiin useilla tuotantolaitoksilla vastaamaan heikentynyttä globaalia markkinatilannetta. 

Vienti pysyi vakaana 

Tullin tuoreiden ulkomaankauppatilastojen mukaan metsäteollisuustuotteiden viennin kokonaisarvo oli vuonna 2024 noin 12,1 miljardia euroa pysyen edeltävän vuoden tasolla.

Massa- ja paperiteollisuuden vienti oli arvoltaan lähes 9 miljardia euroa ja puutuoteteollisuus ml. huonekalut noin 3,2 miljardia euroa. Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo oli viime vuonna noin 16,8 prosenttia koko Suomen tavaraviennin arvosta.   

Viimeisellä kvartaalilla päätuoteryhmien tuotantomäärissä vaihtelua 

Kemiallisen metsäteollisuuden osalta paperin ja sellun tuotannot laskivat vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon. Kartongin tuotanto pysyi lähellä vuodentakaista tasoa. Edelliseen kvartaaliin verrattuna sekä paperin, kartongin että sellun tuotantomäärät laskivat.

Mekaanisen metsäteollisuuden osalta sahatavaran tuotanto kasvoi selvästi verrattuna sekä edellisvuoden vastaavaan neljännekseen, että edelliseen neljännekseen.

 - Haasteista ja huonosta suhdanteesta huolimatta metsäteollisuuden viennin arvo on säilynyt korkeana. Tämä tukee merkittävällä tavalla Suomen taloutta näinä haastavina aikoina, Metsäteollisuus ry:n pääekonomisti, johtaja Maarit Lindström toteaa.

21.03.2025KATSO TÄSTÄ 21.3. ENERGIAPÄIVÄ ERIKOISLÄHETYS! Laaja paketti metsä, koneurakointi ja kuljetusalan asiaa
09.03.2025Kivirock maarakennus- ja kaivosalan ammattilehti on ilmestynyt
01.01.20252025 - Puukäärmeen vuosi .
01.01.2025??UUTISET--UUTISET??
24.03.2025 11.00Nippuväleistä löytyy rahaa !!!
24.03.2025 9.00Junavaunujen pankkovälit ovat edulliset, mutta vaunun pituus tuo lisäkuluja aerodynamiikasta.
24.03.2025 8.00Puutavarayhdistelmämme suomalaiseen etu junavaunuun verrattaessa on haluttaessa nippuvälin minimointi.
24.03.2025 7.00Tiesitkö että ...?!?
24.03.2025 3.00Löytyykö nippuvälien minimoinnista lisäeuroja???
24.03.2025 0.07Kuormansidonta ja sen varmistus sekä kuorman merkitseminen .

Siirry arkistoon »