Talousmetsillä ratkaiseva rooli metsälajiston turvaamisessa11.04.2025 11.00
Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuore synteesiraportti korostaa talousmetsien luonnonhoidon merkitystä suomalaisen metsälajiston turvaamisessa. Raportti nostaa esiin konkreettisia keinoja, joilla talousmetsien ekologista kestävyyttä ja monimuotoisuutta voidaan parantaa merkittävästi.Suomessa suurin osa tuottavasta metsämaasta on puustorakenteeltaan yksinkertaista, tasaikäistä ja tasarakenteista metsää. Luonnontilaiset metsät ovat puolestaan pieniä ja sirpaleisia, mutta niissä esiintyy moninkertaisesti uhanalaisille lajeille tärkeää vanhaa puustoa ja lahopuuta. Suomessa noin kymmenen prosenttia metsälajeista on uhanalaisia, ja suurin osa niistä kärsii juuri vanhojen metsien ja lahopuun niukkuudesta. Luonnonhoito vahvistaa elinympäristöjäTalousmetsien luonnonhoidolla tarkoitetaan metsän muiden kuin puuntuotantoarvojen tukemista erilaisin toimenpitein. Luken raportti suosittelee säästöpuiden määrän kaksinkertaistamista ja kaiken lahopuun säilyttämistä uudistushakkuualoilla. Tavoitteena on saavuttaa kymmenen kuution lahopuutavoite osana kansallista metsästrategiaa. – "Pääsääntöisesti kaikki lahopuu tulisi metsänhoidossa säästää, mutta sitä voidaan myös lisätä esimerkiksi tekemällä tekopökkelöitä ja maapuita, perustamalla luontokohteita ja pidentämällä uudistamiskiertoaikoja", sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Matti Koivula. Raportti painottaa myös lehtipuuston säilyttämistä kaikissa metsänhoidon vaiheissa. Taloudellisesti vähäarvoisina pidettyjä lehtipuita, kuten haapaa, pihlajaa, raitaa ja leppää, tulisi säästää eikä hyödyntää energiapuuna. Monipuolinen sekapuusto auttaa metsää kestämään ilmastonmuutoksen tuomia sään ääri-ilmiöitä ja tuhoja. Luontokohteet suojelun ytimessäMonimuotoisuuden kannalta arvokkaat luontokohteet – kuten lehdot, paahdeympäristöt ja ojittamattomat turvemaat – tulisi jättää metsätaloustoimien ulkopuolelle. Nämä alueet ovat usein pieniä, mutta niillä on poikkeuksellinen merkitys metsälajien elinympäristöinä. Esimerkiksi lehdoissa tulisi säilyttää järeä lehtipuusto ja rehevyys, paahdeympäristöissä taas avoimuus ja karuus. Yhteiskunnallisia hyötyjä ja haasteitaLuonnonhoidon hyödyt ulottuvat laajalle. Ne tukevat luonnon monimuotoisuutta, lieventävät ilmastonmuutosta ja edistävät luontomatkailua sekä metsätalouden kestävää mainetta. Toimenpiteet voivat jopa vähentää sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia. Luonnonhoidon kustannukset syntyvät pääasiassa hakkuiden lykkäämisestä tai vähentämisestä, metsänkäsittelytapojen muutoksista ja aktiivisista hoitotoimista. Vaikutukset puuntuotantoketjuun riippuvat toimenpiteiden laajuudesta. Jos hakkuut vähentyvät merkittävästi, osa niistä voi siirtyä muille alueille kotimaassa tai ulkomailla, mikä voi vaikuttaa globaalisti monimuotoisuuteen. Rahoitusta luonnonhoitoon voidaan ohjata esimerkiksi metsäsertifiointien, valtion tukien, ekologisen kompensaation ja kestävän rahoituksen kriteerien avulla. Raportti kehottaa varmistamaan, että politiikkatoimet, sertifiointikriteerit ja lainsäädäntö tukevat johdonmukaisesti kansallisia ja EU:n biodiversiteettitavoitteita. |