Kaikkien aikojen edistyksellisimmän puutavaraperävaunun synnystä "vasta" 35 vuotta11.04.2025 18.00
Vuonna 1990 aloitettiin maailman ensimmäisen ja tähänkin mennessä edistyksellisimmän puutavaraperävaunun suunnittelu. - Aerovaunun valmistus tapahtui Vaasassa Mansikkasaaressa(kuva)
Tuon ajan perävaunuammattilaiset olivat kuitenkin arvioissaan 100 prosenttisesti väärässä. Uuden konseptin perävaunu kun siirsi raakapuuta Venäjältä Kainuuseen yli 10 vuotta ja on nyt edelleenkin vaihtolavaliikenteessä Suomessa. Aerovaunu onkin 90-lukulaisten vaunujen "Viimeinen Mohikaani" - vaunu joka on kestänyt esimerkillisen mahtavasti jo "35-vuotisen sodan" ihanuudet ja miljoonien kilometrien tuomat erittäinkin monipuoliset haasteet. - Jarmo oli saanut aerokoulutuksensa Helsingin Teknisen Yliopiston aero-osastolla ja siirretty sieltä valittuna erityisosaajana Amerikan mantereelle Pentagonin uumeniin. Jarmolle ja kumppaneille oli annettu aikanaan tehtäväksi suunnitella atomipommeille jarruvarjot Boeingin B-52 pommikoneisiin. -Koneita kun oli tippunut miehineen mereen Bermudan kolmion pommitesteissä testipommien räjähdyksissä liian lähellä konetta , paukkuun kiinnitetty jarruvarjo toi riittävää etäisyyttä .
|