Turvallisuus ja teollisuuden kilpailukyky puhuttivat Metsäteollisuuden EU-seminaarissa

10.05.2025 0.07

Paula Lehtomäki on valittu Metsäteollisuus ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi.

Metsäteollisuuden kevätseminaarissa puhuttiin Suomen 30-vuotisen EU-jäsenyyden suomista mahdollisuuksista ja sen tuomista haasteista. Eniten huomio kiinnittyi turvallisuuteen ja teollisuuden kilpailukykyyn. - Antti Lindtman kysyi konkreettisia toimia piippujen tulppaamisessa.

Metsäteollisuus ry:n vuotuinen kevätseminaari kokosi yhteen yli 300 metsäalasta kiinnostunutta elinkeinoelämän, politiikan, tutkimuksen ja median edustaa. Seminaari tarjosi erilaisia näkökulmia sekä Suomen että maamme metsien EU-jäsenyyteen.

Korpeinen jatkaa puheenjohtajana

- EU:n biotalouden potentiaalin hyödyntäminen edellyttää riittävää, turvattua ja tasaista raaka-ainevirtaa - pitkäjänteisesti. 30 vuotta Suomen EU-jäsenyyttä on varsin pitkä aika, mutta metsän kiertokulussa se on vasta hyvä alku, muistutti Metsäteollisuus ry:n puheenjohtaja Tapio Korpeinen avaussanoissaan.

EU:n komission varapuheenjohtaja Henna Virkkunen maalasi seminaariyleisölle kuvaa Suomen unionijäsenyyden ja koko unionin tulevaisuudesta.

Henna Virkkunen - Euroopan komissio

- Jos haluamme varmistaa menestyksemme tulevaisuudessakin, meidän on investoitava vahvuuksiimme, kohdattava haasteemme, parannettava kilpailukykyämme ja ennen kaikkea toimittava päättäväisesti, yhdessä. Strateginen riippumattomuus ja teknologinen suvereniteetti mahdollistavat vahvan, avoimen ja selviytymiskykyisen Euroopan, Virkkunen painotti.

Seminaarissa tarkasteltiin metsäteollisuuden roolia osana Suomen puolustusta ja huoltovarmuutta. Teemaan johdatti Euroopan komission Puolustusteollisuuden ja avaruuden pääosaston (DG DEFIS) pääjohtaja Timo Pesonen.

Timo Pesonen Stock Photos | High-Quality Images for Licensing & Download -  IMAGO

- Vain vahva talous mahdollistaa vahvan puolustuksen – ja ilman sitä meillä ei ole mitään, Pesonen tiivisti.

Pesosen ohellaan teemasta keskustelivat apulaisprofessori Katri Pynnöniemi Helsingin yliopistosta sekä resurssipoliittisen osaston osastopäällikkö Olli Ruutu puolustusministeriöstä.

EK on X:

Seminaarissa keskusteltiin myös suomalaisen teollisuuden kilpailukyvyn ja ilmastopolitiikan yhteensovittamisesta. Aiheeseen johdatteli pääoppositiopuolueen puheenjohtaja Antti Lindtman.

SDP:n puheenjohtajaehdokas Antti Lindtman julkaisi visionsa vuoteen 2035 -  Suomen suunta on tulevaisuus - Antti Lindtman

- Suuri potentiaali ilmastotoimissa on niin kutsutussa piippujen tulppaamisessa. Uuden teknologian avulla on mahdollista luoda huomattava määrä teknisiä hiilinieluja, mutta konkreettiset toimet puuttuvat vielä lähes tyystin. Myös EU-tasolla pitää tunnistaa, että uusiin innovaatioihin, joilla ratkaistaan ilmastonmuutosta, tulee panostaa jatkossakin johdonmukaisesti. Kuitenkin vähintään yhtä tärkeää on tunnistaa nykyisen teollisuustoiminnan kilpailukyvyn elementit. Kyse on "sekä että", ei "joko tai", Lindtman painotti.

Asiaa syvensivät keskustelussaan kansanedustajat Pia Kauma, Tuomas Kettunen, Jani Mäkelä sekä Piritta Rantanen.

- Eurooppalaisen kilpailukyvyn vaateet ja kunnianhimoiset ilmastotavoitteet voidaan kyllä sovittaa yhteen, ja tässä juuri metsäteollisuus tuottaa haluttuja ratkaisuja. Ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi on keskityttävä fossiilisten päästöjen vähentämiseen sekä panostettava entistä pontevammin maamme metsien elinvoimaan ja kasvuun, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Paula Lehtomäki sanoi.



Kevätseminaarin yhteydessä järjestettiin myös erillinen, nuoremmille kohderyhmille suunnattu EU-uraseminaari. Maamme hallitus käynnisti kehysriihessään ohjelman suomalaisten EU-virkaurien edistämiseksi. Metsäteollisuus haluaa kantaa oman kortensa kekoon ja nyt toimialan edunvalvontajärjestö kokosi EU-urasta kiinnostuneita tutustumaan unionin merkityksellisiin ja moninaisiin työmahdollisuuksiin. Seminaarissa kuultiin puheenvuoroja ja uratarinoita suoraan Brysselistä niin unionin työelämävaikuttajilta kuin itse virkamiehiltä.

Pääkirjoitus 13.12.2010: Ennätyspyryjä ilmastonmuutoksessa

Lisätietoja:
Paula Lehtomäki
Paula.Lehtomaki@Forestindustries.fi  

15.04.2026Ammattilehden Hyviä uutisia!
15.04.2026UUTISET--UUTISET
11.04.2026KATSO TÄSTÄ 10.4. LÄHETYS! Kuljetus, maarakennus ja metsäalan uutisissa kevään ajankohtaista asiaa
06.04.2026 11.00Tutustu tähän: "Terminator XXL- tekniikasta kattava, sekä selventävä kooste".
03.04.2026KATSO TÄSTÄ! Ammattilehden Hyviä uutisia! lähetys täyttää kuusi vuotta - Pääsiäisen lähetyksessä tarjolla laaja kattaus maarakennus, kuljetus ja metsäalan asiaa
16.04.2026 13.00Teollisuuden liikevaihto kasvoi 11,9 % vuoden 2026 helmikuussa
16.04.2026 11.00Valmetin uusi IQ Virtual Sensor -ratkaisu mahdollistaa reaaliaikaisen lujuusoptimoinnin sekä merkittäviä säästöjä kuitu- ja tärkkikustannuksissa
16.04.2026 9.00Metsä Board esittelee kevyitä ja tulevaisuuden vaatimukset täyttäviä pakkausratkaisuja Interpack 2026 -messuilla
16.04.2026 7.00VIELÄ EHDIT MUKAAN! Tulossa Mansen Mörinät erikoislähetys nyt perjantaina - tilaa enää kahdelle yritykselle...
16.04.2026 3.00Allison xFE Transmissions vähentää jätehuoltoajoneuvojen polttoaineenkulutusta 6 %

Siirry arkistoon »