Hirvikanta-arvio 2026 julkaistu - kannan koko edellisvuoden tasolla

02.03.2026 3.00

aahhiii.jpg

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuottaman arvion mukaan Suomen hirvikannan koko syksyn 2025 metsästyskauden jälkeen oli noin 88000 hirveä (95 % todennäköisyysväli 79000–100000 hirveä).

Edelliseen vuoteen verrattuna kannan koko on pysynyt samalla tasolla. Alueellisten riistaneuvostojen hirvitalousalueittain asettamat hirvitiheystavoitteet vastaavat noin 70000–90000 hirven kantaa koko maassa.

Tihein hirvikanta rannikkoseuduilla, sukupuolten lukusuhde tavoitteiden mukainen

Suomen suurimmat hirvitiheydet (≥ 4,2 hirveä tuhannella hehtaarilla) olivat Uudenmaan ja Pohjanmaan rannikoilla sekä Lounaissaaristossa. Pohjoisen Suomen suurimmat hirvitiheydet (3,2 hirveä/1000 ha) olivat Lounais-Lapissa. Muualla Lapissa ja Oulun läänin koillisosassa hirvitiheydet olivat korkeintaan 2,5 hirveä/1000 ha ja pienentyivät pohjoista kohti. Muualla maassa hirvitiheydet vaihtelivat välillä 2,3–3,9 hirveä/1000 ha.

Aikuisten hirvien sukupuolten lukusuhde oli korkeintaan 1,5 hirvilehmää hirvisonnia kohden useimmilla alueilla lounaisessa Suomessa, Uudenmaan länsiosissa, Pohjanmaan rannikolla, Oulun pohjoispuolella, sekä suuressa osassa Lappia ja osassa itäisintä Suomea. Lukusuhde vastaa hirvikannan hoitosuunnitelmassa annettua tavoitetta.

Suuria alueellisia eroja vasojen määrässä

Korkeimmat vasatuotot (≥ 90 vasaa sataa hirvilehmää kohden) olivat Oulun eteläpuolisella rannikolla, Pohjanmaalla, Keski-Suomen keskiosissa, Pohjois-Savon länsiosissa sekä Uudenmaan, Etelä-Hämeen ja Kaakkois-Suomen raja-alueella. Huomattavan pieniä vasatuottoja (< 60 vasaa/100 lehmää) oli Uudenmaan läntisellä rannikolla, Lounais-Saaristossa, Pohjois-Karjalan itäosissa, sekä pohjoisimmassa Lapissa.

Oma riista -palvelun kirjaukset ovat keskeinen tietolähde

Suomen hirvikannan koko ja rakenne arvioitiin hirvitalousalueittain Luken kannanarviomallilla. Keskeisenä aineistona käytettiin Oma riista -palvelussa syksyn 2025 hirvijahdin aikana ilmoitettua tietoa. Hirviseurueet kirjasivat päivittäiset havaintonsa ja kaatonsa jahdin aikana ja arvioivat metsästyksen jälkeen alueelleen jääneen hirvikannan koon. Lakisääteisen saalisilmoituksen teki 5497 seuruetta. Hirvihavaintoja kirjasi 5254 seuruetta eli 96 % seurueista. Luke kiittää kirjaajia! Lisäksi käytettiin tietoja hirvien lento- ja maalaskennoista, hirvikolareiden lukumääristä sekä suurpetokantojen runsauksista.

08.09.2026 3.00UUTISET--UUTISET
08.09.2026Metsäalan Ammattilehti - 40 vuotta mediamuutosta
07.09.2026FinnMETKOssa käteltiin kauppoja kansainvälisemmin kuin koskaan - näyttelyssä 34 786 kävijää
06.09.2026KATSO TÄSTÄ METKO-LÄHETYS OSA 3/3 - lauantain näyttelypäivän kattava kooste
05.09.2026KATSO TÄSTÄ METKO-LÄHETYS OSA 2/3 - perjantai näyttelypäuvän vauhdikasta menoa
04.09.2026KATSO TÄSTÄ FINNMETKO 2026 LÄHETYS OSA 1/3 - Näyttelyn avajaispäivän raportti
09.09.2026 15.00Sähköautojen kysyntä on ennätysvahvaa
09.09.2026 14.00Terminator on osoittautunut yhdeksi kaikkien aikojen kestävimmistä pankoista, -mutta missä piilee XXL-keston salaisuus?
09.09.2026 13.00Vuosaaren sataman laajentamisen ympäristövaikutusten arviointi käynnistyy
09.09.2026 12.00Tolppien kaksipuolinen kartiokkuus on moneltakin osin erinomaisesti toimiva.

Siirry arkistoon »