Nimitykset: Joonas Alaspää Ivecon maajohtajaksi

31.03.2026 3.00

Kuva_Joonas_Alaspaa.jpg

Hedin Nordic Truck on nimittänyt Joonas Alaspään Ivecon Suomen maajohtajaksi. Alaspää aloitti tehtävässään 1. maaliskuuta 2026. Hän vastaa myynnin, jälleenmyyntiverkoston ja jälkimarkkinapalveluiden kehittämisestä Suomessa.

Nimitys liittyy Hedin Nordic Truckin tavoitteeseen kasvattaa Ivecon läsnäoloa Suomen markkinassa ja kehittää asiakaslähtöistä toimintaa koko ajoneuvon elinkaaren ajalle. Alaspäällä on yli kymmenen vuoden kokemus hyötyautoista. Hän aloitti uransa ajoneuvojen parissa mekaanikkona ja on sittemmin työskennellyt muun muassa huoltosopimusten ja etäpalveluiden myynnin ja hallinnoinnin parissa. Lisäksi hän on toiminut ympäristönhoitokoneiden parissa. 

Myyntijohtajana Alaspää vetää Ivecon markkinan kehittämistä Suomessa erityisesti Daily, Eurocargo sekä X, T ja S Way mallistojen osalta. Tavoitteena on rakentaa valtakunnallinen ja toimiva jälleenmyyjäverkosto, joka tukee sekä ajoneuvomyyntiä että jälkimarkkinaa.

Alaspään mukaan asiakkaan kannalta ratkaisevaa on kaluston käyttöaste ja se, kuinka nopeasti ajoneuvo saadaan takaisin liikenteeseen. Siksi huollon ja korjaamoverkoston kehittäminen nostetaan myynnin rinnalle keskeiseksi painopisteeksi.

Niemi Korpi jatkaa kumppanina

Ivecon jälleenmyyjäverkoston kehittäminen on yhtiön mukaan jo hyvässä vauhdissa. Kevyiden ajoneuvojen osalta yhteistyö Hedin Automotiven kanssa on vahvistanut Ivecon markkina-asemaa ja uusissa pisteissä hyödynnetään olemassa olevaa infrastruktuuria. Vuoden 2026 alussa käyttöön on otettu uudet palvelupisteet Helsingin Konalaan, Turkuun ja Tampereelle.

Raskaassa kalustossa Iveco jatkaa pitkäaikaista yhteistyötään Niemi Korpin kanssa. Kumppanuuden kerrotaan jatkuneen jo 40 vuotta ja Niemi Korpi on yhtiön mukaan Ivecon suurin yksittäinen jälleenmyyjä Suomessa raskaiden ajoneuvojen osalta.

Hedin Nordic Truckin mukaan tavoitteena on rakentaa verkosto, jossa vahvat paikalliset toimijat ja yhtenäiset toimintatavat muodostavat asiakkaalle selkeän kokonaisuuden. Keskiössä ovat myynnin lisäksi huolto, korjaamopalvelut ja ajoneuvon elinkaaren aikainen tuki.

08.09.2026 3.00UUTISET--UUTISET
08.09.2026Metsäalan Ammattilehti - 40 vuotta mediamuutosta
07.09.2026FinnMETKOssa käteltiin kauppoja kansainvälisemmin kuin koskaan - näyttelyssä 34 786 kävijää
06.09.2026KATSO TÄSTÄ METKO-LÄHETYS OSA 3/3 - lauantain näyttelypäivän kattava kooste
05.09.2026KATSO TÄSTÄ METKO-LÄHETYS OSA 2/3 - perjantai näyttelypäuvän vauhdikasta menoa
04.09.2026KATSO TÄSTÄ FINNMETKO 2026 LÄHETYS OSA 1/3 - Näyttelyn avajaispäivän raportti
11.09.2026 14.00Junavaunupankoista alkoi nuppusidonnan "pitovoimien" kehittäminen.
11.09.2026 13.00Tiesitkö, että sisäpuolinen tolpanpään viiste syö "lompsasta" joka vuosi tonneja!!!
11.09.2026 12.00Pankko ja sen pitävä kiinnitys rungolle on erittäinkin tärkeä osa nippusidintaa.
11.09.2026 11.00Sp, Sps, Spa, Spar - vaunujen ja puutavarayhdistelmien kuormat kannattaa mitoittaa yhteneviksi.

Siirry arkistoon »