Artikkelimme vuodelta 2012: -Metla käynnistää energiapuun markkinaseurannan

15.03.2025 12.00

energiapuu_111112_nummi2.jpgMetla aloittaa uuden energiapuukauppatilaston suunnittelun ja rakentamisen. Tavoitteena on käynnistää energiapuun hinta- ja määrätilastointi keväällä 2013. Energiapuun käyttömäärät ovat 2000-luvulla kasvaneet nopeasti. Samalla on kasvanut luotettavan ja ajantasaisen hinta- ja määrätiedon tarve.

Metla on selvittänyt valtakunnallisella kyselytutkimuksella energiapuumarkkinoiden käytäntöjä, toimijoiden tietotarpeita ja halukkuutta tietojen luovuttamiseen. Kyselyssä pyrittiin huomioimaan mahdollisimman laaja-alaisesti energiapuu­markkinoiden eri osapuolten näkemykset. Tulokset ovat luettavissa tuoreessa julkaisussa Energiapuumarkkinat – käytännön kokemukset ja tilastointimahdollisuudet.

energiapuun_korjuukone2.jpgJulkisia tilastoja energiapuun toimitusketjun alusta eli metsästä, ei ole tarjolla. Tulosten perusteella energiapuukaupan markkinaseurannalle on kaikkien eri toimijaryhmien keskuudessa suuri tarve. Tilastoinnin koetaan lisäävän avoimuutta, helpottavan markkinoiden seuraamista ja auttavan energiapuumarkkinoiden toimijoita päätöksenteossa. Energiapuu­markkinoiden toimivuuden ja kehittymisen kannalta tilastointia pidetään erityisen tärkeänä.

Markkinaseurannan toteutuksen kannalta ongelmallista on, että käytännöt energiapuumarkkinoilla ovat vaihtelevia ja osittain vakiintumattomia. Erityisesti tämä koskee mittayksiköitä ja maksuperusteita.

Tilastoinnin haastavuutta lisää se, että energiapuu tulisi markkinatoimijoiden tietotarpeet huomioiden jakaa neljään alalajiin: kantoihin, latvusmassaan, kokopuuhun ja rankapuuhun. Energiapuukaupan tilastoinnin toteuttamisnäkymät ovat kuitenkin rohkaisevat, sillä kyselyn perusteella toimijat suhtautuvat energiapuukauppatietojen luovuttamiseen tilastointitarkoituksiin myönteisesti, kunhan huolehditaan tiedontoimittajien tietosuojasta ja julkaistavan tilaston kattavuudesta ja luotettavuudesta.

xxboxx_taka_term_pun_kesla_huippuhyva_2_sivu_paakuva.jpgMetlan metsätilastollinen tietopalvelu hyödyntää kyselytutkimuksen tuloksia uuden energiapuukauppatilaston suunnittelussa ja rakentamisessa. Tilaston tarkka sisältö, aikataulut ja toteuttamistapa sovitaan yhteistyössä tiedontoimittajien ja tilaston käyttäjien kanssa. Toimivaa yhteistyötä tarvitaan aineistonkeruussa, sillä energia­puu­kauppaa koskevat tiedot voidaan saada ainoastaan käytännön toimijoilta.

Metla tulee toteuttamaan energiapuun markkinaseurannan Suomen virallisen tilaston laatuvaatimusten mukaisesti.

24.04.2025 4.44Terminator XXL 8aero-, ja 8.8CE pankkojen 1vrk:n - 1 viikon perille toimitusvalmiudessamme olevat auto-, ja pv. pankkoerät.
19.04.2025 21.002025 - Puukäärmeen vuosi .
19.04.2025 20.50KLIKKAA TÄSTÄ JA KATSO 18.4. LÄHETYS! Ammattilehti on tuottanut viikoittaisen uutislähetyksen jo yli 5-vuoden ajan - 259. perjantaina peräkkäin - tarjoten kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreimmat kuulumiset.
19.04.2025 20.00??UUTISET--UUTISET??
24.04.2025 9.00Hyviä uutisia! Tulossa nyt perjantaina Mansen Mörinät -erikoislähetys - lähde mukaan!
24.04.2025 7.00Ponssen osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2025 - metsäkonemarkkina piristyi hieman vuoden ensimmäisellä neljänneksellä
24.04.2025 3.00Ruotsiin Euroopan edistyksellisin testausympäristö palosuojatuille puutuotteille
24.04.2025 0.07Valmet aloitti vuoden vahvasti - tilaukset kasvoivat ja strategiauudistus etenee
24.04.2025Kehysriihessä askelia oikeaan suuntaan
23.04.2025 19.52Terminator XXL 8 aerojen ja XXL 8.8 CE mallien pikatoimitusvarastomme.

Siirry arkistoon »