Kantojen korjuu - vuodelta 2010

16.03.2025 7.00

Kantojen poisto ja maanmuokkaus tapahtuu kaivinkoneeseen liitetyllä yhdistelmäkauhalla, jossa on erillinen työkalu molemmille työvaiheille. Metsäntutkimuslaitoksen tutkimusten perusteella kantojen ja yli 5 cm:n juurenoksien osuus on 23 % runkopuun määrään suhteutettuna.


Kantojen korjuun on todettu vähentävän merkittävästi juurikäävän leviämisriskiä ja kantojen soveltuvan hyvin energiantuotantoon. (Hartsela, P. Saarinen, V-M. 2002. Hakkuutähteen ja kantojen vaikutus maanmuokkaukseen ja metsänviljelyyn).
kantokoura_ja_erikoiskuormatila.jpg
Kannot ja juuret soveltuvat polttoaineeksi hyvin ainakin leijukerrospetikattiloihin, joissa hiekan joutuminen polttoon ei aiheuta ongelmia. Kanto- ja juuripuusta tehty murske on laadultaan erinomaista haketta. Juurakoiden puuaines on tiheää, lisäksi männyn juurakoissa on runsaasti lämpöarvoa lisääviä uuteaineita.

Kannot ja juurakot kuivuvat melko nopeasti sekä säilyvät myös suhteellisen kuivina syys- ja talviajan. Varastoinnin aikana kannoista lähtee enimmät epäpuhtaudet sadevesien mukana.

Kantojen korjuukohteiksi soveltuvat leimikot joille ominaista on: suuri pinta-ala, järeä puusto, kuusivaltaisuus (tuoreet ja lehtomaiset kankaat), vähäkivisyys, lyhyet kuljetusetäisyydet ja riittävät varastotilat. Normaalin puunkorjuun yhteyden lisäksi kantoja voidaan korjata esim. pellonrakentamisen ja yhdyskuntarakentamisen yhteydessä. Vesistöjen varteen on jätettävä riittävä suodattumisvyöhyke (väh. 7-10 metriä)
26.04.2025KATSO TÄSTÄ! Hyviä uutisia erikoislähetys Mansen Mörinöiltä - laaja kattaus kone- ja kuljetusalan asiaa
24.04.2025 4.44Terminator XXL 8aero-, ja 8.8CE pankkojen 1vrk:n - 1 viikon perille toimitusvalmiudessamme olevat auto-, ja pv. pankkoerät.
19.04.2025 21.002025 - Puukäärmeen vuosi .
19.04.2025 20.50KLIKKAA TÄSTÄ JA KATSO 18.4. LÄHETYS! Ammattilehti on tuottanut viikoittaisen uutislähetyksen jo yli 5-vuoden ajan - 259. perjantaina peräkkäin - tarjoten kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreimmat kuulumiset.
19.04.2025 20.00??UUTISET--UUTISET??
26.04.2025 9.00KATSO TÄSTÄ! Hyviä uutisia erikoislähetys Mansen Mörinöiltä - laaja kattaus kone- ja kuljetusalan asiaa
26.04.2025 8.00Ajoneuvonosturikuljettajien EM-kisat järjestetään Maxpo 2025 -messuilla.
26.04.2025 7.00Ruoste on siis ongelma maalatuilla teräksillä, mutta vaihtoehtojakin on.
26.04.2025 3.00Ruoste on ikuinen ongelma maalpiinnoilla.
26.04.2025 0.07Kuorma-auton vanteet

Siirry arkistoon »