Suomalaisautoilijoille myytiin noin 5 000 kanisteria väärennettyä moottoriöljyä: "Tuntuu vaikealta uskoa sitä"

Share |
19.04.2017 22:57

väärä öljy

Tulli on saanut loppusuoralle väärennettyyn moottoriöljyyn liittyvän tutkinnan. Sen mukaan Suomeen tuotiin ainetta yli 35 000 litraa, josta lähes 20 000 litraa päätyi myyntiin.

Tekoa on tutkittu teollisoikeusrikoksena. Epäiltyjä on ollut yli 30.

– Väärien kanisterien myynti alkoi vuoden 2014 loppupuolella ja jatkui vuoden 2015 alkupuolelle, tulliylitarkastaja Jussi Gustafsson kertoo illan Rikospaikassa.

Väärää öljyä levisi kauppojen, muun muassa Hong Kongin ja huoltamoiden kautta eri puolille maata. 

Mikä tästä öljystä teki väärän?

– Öljyastian merkintöjen mukaan tämä öljy oli synteettistä öljyä, mutta itseasiassa kanisteri sisälsi mineraalipohjaista öljyä. Synteettinen öljy on parempaa kuin mineraaliöljy, Gustafsson sanoo.

Tullin tiedossa ei ole onko väärennetty öljy aiheuttanut autoille vahinkoja. 

Virosta ja Puolasta peräisin

Tullin tutkinnan mukaan kolme maahantuojaa oli ostanut öljyn Virosta ja yksi Puolasta.

Mistä ne ovat tulleet sinne?

– Esitutkinta on annettu Europolille jatkojalostukseen.

Onko uskottavaa, että Puolassa olisi tehty kymmenen tuhatta öljykanisteria vain suomalaisille?

– Henkilökohtaisena mielipiteenäni tuntuu vaikealta uskoa sitä, Gustafsson sanoo.

23.06.2018EU:n uusiin tutkimus- ja innovaatiohankkeisiin jaossa 80 miljardia euroa
20.06.2018Horisontti 2020 -ohjelmasta rahoitusta ja verkostoja pk-yritysten kansainvälistymiseen
17.06.2018 10:56Pankkoteippien irtoaminen on ikuisuusongelma.
16.06.2018 10:30SisuForest oli "tilapankkojen" edelläkävijämallisto jo 1993 .
13.06.2018 20:21Exte S6 ja Alucar Alu 70 pankkoja edulllisesti.
12.06.2018Lisäerät Terminatoreita kesä-heinäkuulle.
09.06.2018 9:53TimberRoad 2020 kehittää ja testaa puutavarayhdistelmiä
08.06.2018Satatonnisten luokan huippu-uutuus ???
07.06.2018 17:01Vuoden 2018 XX-Magazine nro 1 on nyt luettavissa nettiversiona !!!
04.06.2018 8:06Kesän 2018 XX-Magazine on nyt valmisteilla - jakelussa kesäkuun alussa.

Siirry arkistoon »