Puutavarapankkojen lujuusluokan oikea valinta on liikenneturvallisuustekijä.

09.06.2017 10.10

Jatkeelliset irtotolppaiset pankot autosa ja kiinteät 2 tilapankotPuutavarakuorma levittää pankkojen tolppia ja taivuttaa pankkorunkoa aina ja sen mukaan, mikä on nippupaino ja sen korkeus. Lisäksi kuormauksella pystytään pankkojen kuormatilaa kasvattamaan rajoitetusti. 

Pankkojen tolpat ovat tyhjänä valmistajasta ja pankkotyypistä riippumatta yleisesti noin kaksi astetta sisäänpäin. Tämä kaksi astetta on ns. kuormausennakko, joka taituu ulospäin kuorman ja kuormauksen vaikutuksesta. Samanaikaisesti myöskin pankkorunko taipuu.

Pankon lujuusluokkavalinnassa on tärkeää valita oikean lujuusluokainen ja äärimittainen pankkomalli sillä ajettaviin ajosuorituksin. Pankko ei saa olla alimitoitettu, eikä sen ole hyvä olla liian tukevakaan.

Pankon lujuusluokka vaikuttaa kuorman muotoutumiseen myös ajon aikana. Kuorma saattaa painua alaspäin, ja samalla levitä kuorman heilumisestä ja hyppimisestä metsäteillä ja maantietöyssyissä. Kuorman painumista ja levenemistä tapahtuu, kun pankkovalinta on alimitoitettu lujuudeltaan ja jäykkyydeltään. - Kuorma saattaa myös pursota ylöspäin liian jäykkien tolppien ja pankkorunkojen nostamana.

Kuorman pieni levieneminen ei aiheuta liikenteessä vaaratilanteita, mutta kuorman jo kymmenenkin sentin pursoaminen ylöspöin saattaa täysikorkean lähtölastauksen jälkeen osua siltaan ja purkautua takana ajavan ajoneuvon ajoväylälle hyvinkin äkkiarvaamatta. 
26.03.2024Terminatoreitten nopeat ja rahtivapaat perilletoimitukset 2024.
23.03.2024KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
20.03.2024 10.00Onko puutavarayhdistelmien kulurakenteissa edelleenkin hyödynnettäviä Europotteja, - ja onko niitä kaikille osapuolille???.
15.03.2024KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
20.02.2024LUE TÄSTÄ! Talven jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt
29.03.2024 3.00Pankkokiinnikkeitten korkeuksissa on niissäkin suuria eroja.
29.03.2024 0.07Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
28.03.2024 18.00Puutavara-autojen apurunkoprofiileissa suuria eroja.
28.03.2024 17.00Miksi alumiini on edelleen pankkojen raaka-aine???
28.03.2024 15.00Suomeen Naton yrityskiihdyttämö ja kaksi testikeskusta

Siirry arkistoon »