Selvitysmies: julkinen kasvurahoitus vahvempaan ohjaukseen ja toimintaan

14.05.2010

Kasvurahoituksesta vastaavien julkisten organisaatioiden ohjausta tulisi vahvistaa, julkinen pääomasijoitustoiminta keskittää yhdelle toimijalle, sijoitustoiminnassa luopua tuottotavoitteesta ja aikaisen vaiheen pääomasijoitusmarkkinan kehittämiseksi käynnistää kansainvälistymisohjelma.

Nämä ehdotukset sisältyvät rahoituksen professori Vesa Puttonen raporttiin, joka luovutettiin elinkeinoministeri Mauri Pekkariselle. Pekkarinen asetti tammikuussa selvitysmiehen pohtimaan julkisen sektorin toimenpiteitä kasvuyrittäjyyden edistämiseksi 

pekkarinen_2.jpg

Selvitysmiehen mukaan julkisen kasvurahoituksen määrä ei tule lisätä nykyisestä. Valtion tulee suorien markkinainterventioiden sijaan edistää yksityisen markkinan kehittymistä. Kasvurahoituksen suurin ongelma on, että markkinoilta puuttuu yksityistä pääomaa ja osaamista. Yksin valtion rahalla ei kasvuyrityksiä synny. Toimintaympäristö kärsii lisäksi hyvin vähäisestä kansainvälisyydestä, mikä muodostaa järjestelmätason esteen kasvuyritysten synnylle 

Kasvuyrittäjyyspolitiikan kehittämisestä ja toimeenpanosta puuttuu Puttosen mukaan selkeä, vahva ja keskitetty omistajaohjaus. Siksi hän ehdottaa valtion kasvurahoittajille yhtä keskitettyä ja kasvollista konsernihallitusta.

Valtion toimijoiden palvelutarjonnan virtaviivaistamiseksi selvitysmies ehdottaa kasvurahoituksen järjestämistä rahoitusmuodoittain. Lainarahoituksesta ja takauksista vastaisi jatkossa Finnvera, avustuksista Tekes ja oman pääoman ehtoisesta rahoituksesta fuusion myötä syntyvä valtion pääomasijoitusyhtiö. Palvelutarjonnan selkeyttäminen ei muilta osin edellytä organisaatioiden yhdistämistä 

Valtion uudelle pääomasijoitusyhtiölle ei Puttosen mukaan tule asettaa tuottotavoitteita. Julkisen rahoituksen epäsuorat tuotot syntyvät yksityisen markkinan kehittymisen ja riskipääoman tarjonnan lisääntymisen kautta. Yhtiön tehtävänä olisi edistää aikaisen vaiheen pääomasijoitusmarkkinan kansainvälistymistä ja madaltaa uusien pääomasijoitusyhtiöiden markkinoille pääsyn esteitä. Uuden yhtiön tulisi vastata kansainvälisesti kiinnostavan markkinapaikan luomisesta ja ylläpidosta, jolla lupaavimmat kasvuyritykset ja sijoittajat voisivat keskitetysti kohdata.

Kasvuyrittäjyyden toimintaympäristön sulkeutuneisuuden ja kotikutoisuuden vähentämiseksi selvitysmies ehdottaa pääomasijoitusmarkkinan kehittämiseen kymmenvuotista ohjelmaa, jonka tarkoituksena olisi kansainvälisten toimijoiden ja pääoman houkuttelu Suomeen. 

Selvitysmies on muodostanut näkemyksensä tuoreisiin kotimaisiin ja kansainvälisiin tutkimuksiin sekä laajaan markkinaosapuolten ja julkisten toimijoiden haastatteluihin perustuen.

04.05.2013 12.00Scania Trucking and Rolling Jyväskylässä 24.5.2013
04.05.2013 6.20Tarkkana suojatiellä -päivä huomenna 6.5.2013
04.05.2013 5.03Kiinikkeitten pulttiliitokset........XXL:14/30.
03.05.2013 19.43Ilmastoneuvottelut Bonnissa päättyvät tänään
03.05.2013 11.36Ministeri Kyllönen: Tehdään suojateistä nimensä veroisia
02.05.2013 13.30Koneellisen taimikonhoidon työnäytös Kangasalla huomenna 3.5.
02.05.2013 12.50Hiab nimittää Carl Gustaf Göranssonin Markets-liiketoimintayksikkönsä johtajaksi
02.05.2013 11.15Uusi DINO 105TL - Kevyt ja monipuolinen nostin
02.05.2013 9.05KATSO VIDEOT! Uusi Diamant 2000 -suurtehohakkuri kulkee huimaa vauhtia
02.05.2013 7.30Logset työnäytös perjantaina 3.5. klo 9-16 Iitin Vuolenkoskella
01.05.2013 12.00Rautaruukki ja Ruukki Group sopineet nimikiistansa - Ruukki Group vaihtaa nimensä
01.05.2013 7.52XXL 28/30: Pankkomelun vaimennus.
01.05.2013 7.00Kokonaispainokorotukset vaativat lisää kuormatilaa jo 3+4 yhdistelmistä alkaen. puu76
30.04.2013 14.15Osallistu Tavaraliikennetietäjä 2013 -kilpailuun
30.04.2013 10.33Saimaannorpan pesintä onnistui: laskennoissa havaittiin 60 kuuttia
30.04.2013 1.40Seitsenakselisen puutavarayhdistelmän kantavuus ja kuormatila 64 tonnisena.
30.04.2013Kansainväliset kuljetusalan messut Helsingissä 2015
29.04.2013 20.10Jääkiekon MM-kisajoukkueiden käytössä kahdeksan Scania-bussia
29.04.2013 17.20KATSO KUVAT JA VIDEO! Uuden Mercedes-Benz Arocsin koeajotapahtuma Saksassa Rheinkalkin kaivoksella!
29.04.2013 17.02Maastoliikennelain joukkoistamisen toinen vaihe käyntiin
29.04.2013 16.59Puurakentaminen tarvitsee vetoa ja vientiä
29.04.2013 14.44Kansainväliset ilmastoneuvottelut käynnistyvät Bonnissa uusista lähtökohdista
28.04.2013 16.10Koneyritysten tuloskunto heikko
27.04.2013 22.10mtv3 :Monella metsän perijällä menee sormi suuhun
27.04.2013 11.07Luvassa 75 retkeä kansallispuistoihin
27.04.2013 9.12Historiaa Kuljetus 2013 -näyttelyssä
26.04.2013 20.4326.4.2013 20:43 : - Rekkojen lihominen luo kieltojen ja kiertoteiden viidakon...puu76
26.04.2013 19.04Euroopan metsätalous tarvitsee elinvoimaisia urakointiyrityksiä
26.04.2013 11.261.4 miljoonan raja ylittyy lähitunteina.
26.04.2013 11.15Tukkipankkojen käyttö lisääntyy entisestään, mutta jääkö 10 tonninen pankkotyyppi löysäksi uusilla painoilla ajettaessa.
26.04.2013 10.00Seuraa ja osallistu verkossa: kuulemistilaisuus energiatehokkuusdirektiivistä 26.4.
26.04.2013 0.04Ruukki kasvattaa merkittävästi erikoisteräsliiketoimintaansa ja uudistaa rakennettaan rakentamisen liiketoiminnassa
25.04.2013 15.45Kutsu työnäytökseen Poriin ensi maanantaina 29.4.2013 - Risutekniikka ja UPM ovat yhteistyössä kehittäneet uuden laitteen koneelliseen puunistutukseen
25.04.2013 14.00KUVAKISA! Etsi kuva ja voita vuoden lehtitilaus sekä t-paita!
25.04.2013 13.10Suomen laajin metsäkonetarvikkeiden verkkokauppa Mototarvikkeet.fi täyttää tänä keväänä neljä vuotta!
25.04.2013 13.00Mitat ja massat -direktiivi avataan - SKAL mukana kaluston aerodynamiikan kehityksessä
25.04.2013 9.01Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1-3/2013: Tehostamistoimet paransivat kannattavuutta
25.04.2013 0.07Uusi kuvakisa julkaistaan tänään kello 14 Kivirock.fi:ssä
24.04.2013 11.10Ponssen osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2013
24.04.2013 11.00Ruukille uudet myyntikonttorit Kanadaan ja Chileen
24.04.2013 0.26Ministeri Koskinen Pohjanmaalla: Tulvariskit otettava erittäin vakavasti
23.04.2013 17.59Unionin tuomioistuimen tuomio arvonlisäverotuksen ryhmärekisteröintiä koskevassa asiassa
23.04.2013 15.26Kevään metsä.fi-lehti on nyt luettavissa
23.04.2013 12.13Talousarvioon varatut määrärahat eivät riitä viime vuoden suurpetovahinkojen maksamiseen täysimääräisenä
23.04.2013 6.40Puunkuljetuksen perusauto pitkälle tulevaisuuteen. - Mutta nouseeko sen telipainot ??? puu76
23.04.2013 1.00Ammattipätevyystiedot ja ajokorttiluokka nyt kätevästi netistä
22.04.2013 18.51Maatalous- ja kalastusneuvostossa keskusteltiin maatalous- ja kalastuspolitiikan uudistuksista
22.04.2013 18.39Viranomaiset valvovat ulkomaille rekisteröityjä ajoneuvoja tehokkaasti
22.04.2013 17.26Vapaavuori Dubliniin epävirallisen energianeuvoston kokoukseen
22.04.2013 14.52Terminator XXL 11 -tukkipankon käyttö laajenee
21.04.2013 15.05Maamess 2013 onnistui hyvin Tartossa - katso tästä kuvat!
21.04.2013 15.00Metsäkonevalmistaja Logsetilla uudet komeat internet-sivut!
21.04.2013 13.00Suomen Akatemia: Suomalaisten energiankulutuksessa tapahtumassa selvä muutos
21.04.2013 11.52Saimaannorppien pesälaskenta käynnissä - vapaaehtoiset ja Metsähallitus yhdistävät jälleen voimansa
21.04.2013 8.23Mitat ja massat jäsenten puntarissa.....puu76
21.04.2013 0.07Mikä on mallioikeus?
20.04.2013 14.26Tavaramerkki- yksinoikeus.
20.04.2013 9.36Mallioikeus; EU:n jäsenvaltioiden mallioikeuslakeja on yhtenäistetty direktiivillä.
19.04.2013 19.56Ministeri Niinistö osallistuu EU:n epäviralliseen ympäristöministerikokoukseen Dublinissa
19.04.2013 18.51Räsänen: Tulvariskit hallintaan omatoimista varautumista ja viranomaisyhteistyötä tiivistämällä
19.04.2013 13.32Auton liikennekäyttöönotto - kesäautot liikenteeseen.
19.04.2013 12.09Kansallisen lohistrategian valmistelussa vuorossa alueelliset kuulemistilaisuudet
19.04.2013 7.07Rungon ja nurkkatukien hammastus,
19.04.2013 2.42Uutta tietoa rannikkomme vedenalaisesta luonnosta - FINMARINET tutki 22 000 näytteenottopaikkaa ja luotasi laajasti merenpohjaa
18.04.2013 22.37Yhteismetsäpilottihankkeiden tulokset eivät vakuuttaneet Metsähallitusta
18.04.2013 22.35Metsäteollisuus ei ole ehdottanut metsäverotuksen uudistamista
18.04.2013 14.27Valmis passi noudetaan jatkossa yksityiseltä palveluntuottajalta
18.04.2013 11.56Uusiutuvan energian kilpailukyky ja naisten asema puhuttivat maailman energiaministereitä
18.04.2013 10.24Ministeri Koskinen: Suomeen tarvitaan Tulvakeskus
17.04.2013 15.05Komissiolta kanne Suomelle koskien kuljettajien työaikadirektiivin täytäntöönpanoa
17.04.2013 0.07Uusi Volvo FMX ennakkokatsauksessa
16.04.2013 17.59Ministeri Koskinen osallistuu Tartossa maatalouskonferessiin
16.04.2013 12.33Suomi nousi ykköseksi tietoyhteiskuntavertailussa
16.04.2013 12.27Suomi ja Ruotsi yhteiseen rintamaan susiasioissa
16.04.2013 8.56Bauma 2013 kerää maailman raskaskonealan ihmiset tällä viikolla 15.-21.4. Müncheniin - ammattilehti.fi paikalla tarjoten kuvat ja uutiset tuoreeltaan!
16.04.2013 7.20Uusi Volvo FMX - kuorma-auto: ylivoimainen ohjattavuus kaikissa olosuhteissa
15.04.2013 18.07Eläkevarat riittävät edelleen eläkkeiden maksamiseen
15.04.2013 12.22Timo Teippi esillä Start! -ohjelmassa - Katso video!
15.04.2013 7.17Renkaiden vaihtoa ei kannata hätiköidä - tarkista myös kesärenkaiden kunto
14.04.2013 19.42Jopa 8 prosentin polttoaineensäästö
14.04.2013 9.10MAN-kuorma-automallisto kiertueella 11.4.-20.5.2013 - maanantaina 15.4. Helsingissä
14.04.2013 8.30Katso Puunkuormaajakiertue 2013 kuvat ja tulokset livenä - ammattilehti.fi!
13.04.2013 19.58OHK:Kolmeakselisen auton suurimman sallitun massan korottaminen 26 tonnista 28 tonniin
13.04.2013 13.10Tervetuloa Indexator Rototilt Systemsin osastolle ensi viikon BAUMA 2013 -messuilla Münchenissa
13.04.2013 11.40Uusi moottorisaha vaativalle käyttäjälle!
13.04.2013 11.10Bridgestone on kehittänyt "Large & Narrow" -konseptirenkaan - Parempi polttoainetehokkuuden ja turvallisuuden taso
13.04.2013 10.18Maaliskuun puukauppamäärä 1,8 miljoonaa kuutiometriä
12.04.2013 17.11Viikon Terminaattori on Petri Pappila Pyhäsalmelta.
12.04.2013 15.38Hyvästit 30 prosentin säännölle - Suomi saa uuden tavaraliikennelain
12.04.2013 15.02Suomen luonto saa oman juhlapäivän
12.04.2013 9.08Metsänhoitoyhdistyslain uudistuslinjaukset oikeansuuntaisia ja kannatettavia
12.04.2013 1.57Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen puhe MTK:n metsävaltuuskunnan kokouksessa
11.04.2013 11.00Sisuviesti 1-13 on ilmestynyt - lue lehti tästä!
11.04.2013 10.34Parempaa ilmanlaatua uuden Volvo FH -kuorma-auton kuljettajille
11.04.2013 10.07Yle:Renkaidenvaihtoruljanssi hyytyi pakkaskevääseen
11.04.2013 1.52Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee kalastuslain uudistusta sekä kiireellisiä toimia uhanalaisille kalalajeille
10.04.2013 18.05Kerttu Niskaselle hiihdossa kolme SM-kultaa
10.04.2013 17.06Katso YLI 850 KUVAA Mansen Mörinöiltä
10.04.2013 16.46Ilmastonmuutokseen sopeutuminen välttämätöntä
10.04.2013 15.10Uutta tekniikkaa metsäkoneisiin: LED-valaistus tuo paremman näkyvyyden ja pienemmän kulutuksen

Näytä lisää »