Suomalaisen sahateollisuuden viisi vuosisataa25.12.2023 7.00
Vähäisestä, mutta historian kannalta merkittävästä alusta käynnistynyt suomalainen sahateollisuus on voimissaan. Viiteen vuosisataan mahtuu paljon uranuurtajia, toimintaa kansainvälisillä markkinoilla ja historiallisia käänteitä.
Suomalaisen sahaustoiminnan pioneereilta, luostarilaitokselta ja kruunulta, sahaus siirtyi 1600-luvulle tultaessa aatelisille kartanonherroille, jotka varustivat tilojaan vesisahoilla. Siitä asti on ilmassa ollut sama huoli: tukkipula. Sysipuuta vai sahapuuta, mietti kruunu ja päätti, että sysipuuta vuoriteollisuuden tarpeisiin laatimalla ensimmäisen metsälain vuonna 1647 hillitsemään metsänkäyttöä. Asetuksia tuli tämän jälkeen solkenaan ja kaikissa niissä oli sahojen rakentamista ja käyttöä kahlitsevia pykäliä. Sahaustoiminta on ollut tiukasti säädeltyä Sahaustoimintaa valvottiin tiukasti, mutta yhtä usein määräyksiä myös rikottiin ja kierrettiin. Tukkipuuta maassa riitti uhkakuvista huolimatta ja vesisahat suhisivat yhä kiihkeämmin. Paksut, maaseppien takomat raaminterät vaihtuivat 1700-luvulla ohutteräisiin hollantilaisteriin, joita voitiin asettaa kehiin aikaisempaa enemmän. 1700-luvun puolivälissä sahat käyttivät vuodessa noin 300 000 tukkia. Sata vuotta myöhemmin hakkuumäärä oli jo noin miljoona tukkia. 1850-luvusta tuli mullistava: laki salli hartaasti toivotun höyrysahan rakentamisen. Suomen ensimmäinen höyrysaha perustettiin v.1859 Iin Kestilään. Höyryn mukana tulivat myös suuret uitot. Vesitie oli edullinen kuljetusväylä kasvaville tukkimäärille. Kokemäenjoen ja Kymijoen rinnalla myös Oulujoen suusta kehittyi tärkeä sahauskeskus maahamme. 1870-luvun sahanrakentamisvauhti oli ennennäkemätön. Ennen lain muutosta maassamme oli 170 vesivoimalla toimivaa ns. verosahaa. Vuonna 1878 uusia höyrysahoja oli 66, joista yhdeksän Kotkan seudulla. Elettiin suuren tukkiliikkeen, tukkihuimauksen aikaa, jossa myös keinottelu pääsi valloilleen. Tänä päivänä toiminnassa ovat yhä edelleen täysin nykyaikaisina ja tehokkaina laitoksina vuonna 1872 perustetut Stora Enso Timberin Kotkan saha ja UPM-Kymmenen Seikun saha. Kotkan saha tunnetaan ’Norjan sahana, Norskana’, jonka perustaja Hans Gutzeit tuli ammattikuntineen Norjasta. Seikun sahan perusti Wilhelm Rosenlew Porin Aittaluotoon, jolla oli useampia sahoja Kokemäenjoen alueella. Samoihin aikoihin perustettiin myös mm. Reposaaren saha, Penttilän saha Joensuussa, Honkalahden saha, Lahden saha ja monet muut, joista tuli vuosisadan ajaksi sahateollisuuden kärkilaitoksia. Tuotannon määrä kasvoi nopeasti Sahausmäärä ylitti miljoonan kuution rajan ensi kertaa vuonna 1886. Vuonna 1895 perustettiin Suomen Sahanomistajayhdistys (SSY). SSY:n perustamisen aikoihin sahaustuotanto oli noussut jo kahteen miljoonaan kuutiometriin. 1900-luvun alussa sahojen palveluksessa oli 30 000 henkilöä ja puun hakkuussa ja kuljetuksissa 50 000. Sahateollisuuden tuotannon arvo oli 2,5-kertainen massa- ja paperiteollisuuteen verrattuna. Vuonna 1927 maassamme oli yli 600 sahaa, joissa työskenteli 45 000 henkeä. 1970-luvulla sahoja oli noin 350 ja niissä henkilökuntaa parikymmentätuhatta. Nyt 2000-luvulla teollisuussahojen määrä on noin 170, ja alalla työskentelee vajaat 10 000 henkilöä. 10 miljoonan kuution tuotantoraja ylitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1980, jonka jälkeen uudelleen v.1994. Vuodesta 1997 alkaen tuotantomäärät ovat pysyneet yli 10 miljoonassa kuutiometrissä. 1930-luvulle asti teollisuuden päätoimiala Sahateollisuus oli 1930-luvulle asti kansantaloudellisesti tärkein toimialamme. Se oli arvoltaan Suomen suurin viejä vuoteen 1929 asti, jolloin rinnalle nousi massa- ja paperiteollisuus.
Suurimman sahatavaran tuottajan paikan otti Rauma-Repola, joka syntyi 1952 sulauttamalla keskenään Rauma-Raahe Osakeyhtiö, Repola-Viipuri Oy ja Lahti Oy. Monien fuusioiden jälkeen syntyi UPM-Kymmene, johon ovat Rauma-Repolan lisäksi tulleet Kymi, Yhtyneet Paperitehtaat, Schauman, Kajaani ja Kaukas. Suomi on kolmanneksi suurin sahatavaran tuottaja Euroopassa Sahateollisuus on säilynyt puutuoteteollisuudessamme tärkeimpänä toimialana muodostaen 42 prosenttia koko toimialan bruttoarvosta (vuonna 2007 noin 7,9 mrd euroa), vaikka sen suhteellinen osuus kansantaloudessa on vähentynyt. Koko Suomen teollisuustuotannosta sahateollisuuden osuus on viitisen prosenttia. Suomi on EU:ssa kolmanneksi suurin sahatavaran tuottaja. Perustuotteista jatkojalosteisiin
Sahatavaraa on mahdollista höylätä, sormijatkaa ja pintakäsitellä teollisesti valmiiksi paneeleiksi. Tämän päivän sahatavaran jatkojalosteita ovat kyllästetyt tuotteet, liimalevyt, sisustus- ja ulkoverhouspaneelit, rakennusosa-aihiot ja -komponentit ovi- ja ikkunateollisuudelle sekä suurenkin jännevälin sallivat liimapalkit. Thermowood eli lämpöpuu on uusimpia tuoteinnovaatioita. Menetelmä perustuu puutavaran käsittelyyn korkeassa lämpötilassa, mikä antaa tuotteelle lisää kosteudenkestoa ja kovan pinnan. Lämmön vaikutuksesta puu tummuu. Käyttökohteet ovat mm. piha- ja terassirakentamisessa, saunojen sisustuksessa sekä ulko- ja sisäverhouksissa. Sahat ovat energiaomavaraisia Vielä reilut sata vuotta sitten sahoilla roihusivat rimahelvetit, joissa poltettiin sahauksesta syntyneet pinnat, rimat, kuoret ja sahanpuru. Sittemmin puuaines opittiin käyttämään paremmin hyödyksi muun teollisuuden raaka-aineen ja polttoaineena. Nykyisin sivutuotteista kuori käytetään polttoon, hake selluraaka-aineeksi ja kutterinlastu sekä puru pelletin raaka-aineeksi. Sahateollisuus on energian suhteen netto-omavarainen teollisuuden ala. Ylivoimaiset ympäristöedut Puun ympäristökilpailukyky lupaa puutuotteille hyvää tulevaisuutta. Puutuotteet sitovat hiiltä kasvavan metsän lailla ja niitä voidaan kierrättää turvallisesti sekä käyttää kierron päätteeksi energian tuottamiseen. Puulla on asumisessa terveellisyyttä ja viihtyisyyttä lisääviä ominaisuuksia ja puun visuaalisia ominaisuuksia pystytään hyödyntämään entistä paremmin uudella tekniikalla.
Teksti: Ritva Varis Kuvat: Metsäteollisuus ry |
