Puusepänteollisuus

27.06.2010 8.00

Puusepänteollisuus 

Puusepänteollisuus jalostaa saha- ja levyteollisuuden tuotteita ja vastaa noin 11 % koko Suomen metsäteollisuuden bruttoarvosta. Puusepänteollisuus on erittäin työvoimavaltainen ala ja näin myös suhteellisen merkittävä työllistäjä Suomessa.

tuoli__vaneri2.jpg

Yleistä

Puusepänteollisuus ry on  Metsäteollisuus ry:n yhdistysjäseneksi ja puusepänteollisuus on yksi Metsäteollisuus ry:n edunvalvontaan kuuluvista liiketoiminta-alueista.

Puusepänteollisuuden kautta Metsäteollisuus ry:een kuuluu merkittävä osa, yhteensä 62 yritystä, maamme huonekaluteollisuudesta, keittiökaluste-, tilauskaluste-, ikkuna- ja oviteollisuudesta sekä parkettiteollisuudesta. Puusepänteollisuuden yrityksistä lähes kaikki ovat suomalaisessa omistuksessa ja perheyrityksiä. Puusepänteollisuus on yritysten liikevaihtoon suhteutettuna erittäin työvoimavaltainen ala ja se antaa työtä hyvin monelle suomalaiselle. Yritykset ovat kooltaan pieniä, keskisuuria ja suuria.

Tuotteet

huonekalu_150.jpgPuusepänteollisuudessa valmistaa erilaisia lopputuotteita niin kuluttajille, julkissektorille kuin yrityksillekin.  Tuotevalikoima on laaja, sisältäen mm. seuraavat tuotteet:

  • kotikalusteet
  • keittiökalusteet
  • säilytyskalusteet
  • kylpyhuonekalusteet
  • toimistokalusteet ja julkitilakalusteet
  • leikkipaikkakalusteet
  • parketit
  • kalusteovet
  • ikkunat ja ovet
  • puupakkaustuotteet
  • muut puusepänteollisuuden tuotteet

Kotimaisten puulajien (mänty, koivu) ja puulevyjen (lastulevy, vaneri ja puukuitulevy) lisäksi puusepänteollisuus käyttää raaka-aineenaan myös muita metsäteollisuuden tuotteita, kuten kovapuulajeja, puupohjaisia levyjä (mdf- ja hdf-levy) sekä paperia ja kartonkia, mutta myös metallia, lasia, tekstiilejä, nahkaa ja kemianteollisuuden tuotteita.

Alan menestystekijät

Yleisen kestävän kehityksen mukaisuuden ja erityisesti ekologisuuden merkityksen kasvun myötä puu on kokenut uusiutuvana raaka-aineena arvostuksen nousun. Tämä yleinen trendi valaa uskoa myös suomalaiseen puusepänteollisuuteen, sillä sijaitseehan suomalainen puusepänteollisuus moneen kilpailijamaahan nähden lähempänä koivun ja männyn raaka-ainelähteitä. Tosin esim. huonekalut ja muut kalusteet ovat kuitenkin nykyisin monen raaka-aineen yhdistelmiä ja uusia innovaatioita eri materiaalien käytössä on näin ollen hyödynnettävä. 

huone-_puuta_wf338.jpg

Suomalaisessa puusepänteollisuudessa on edelleen vahva puun työstämisen ja käsittelyn ammattitaito. Lisäksi teollisuus on investoinut aktiivisesti uuteen tuotantoteknologiaan, joka on nostanut tuotteiden laatutasoa ja luonut paremmat edellytykset yksilöllisten ja kilpailukykyisten tuotteiden kehittämiseen. Panostus asiakaslähtöiseen ja innovatiiviseen tuotekehitykseen sekä toiminnan ja tuotteiden kokonaislaatuun ja tehokkuuteen on ehdoton edellytys eurooppalaisen ja kansainvälisen kilpailukyvyn saavuttamiseksi.  

Euroopan sisämarkkinoilla tuotteiden kilpailukykyyn vaikuttaa oleellisesti myös se miten tuotteet täyttävät eurooppalaisten EN standardien vaatimukset. Puusepänteollisuuden tuotteiden osalta ikkunat ja ovet sekä puiset lattianpäällysteet (parketit ja lattialaudat) ovat EU:n rakennustuotedirektiivin piiriin kuuluvia tuoteryhmiä. Näin ollen näille tuotteille on laadittu harmonisoidut tuotestandardit ja tuotteet tulee CE-merkitä. Kalusteet taas kuuluvat EU:n tuoteturvallisuusdirektiivin piiriin, jonka mukaan huonekalua tai muuta kalustetta ei pidetä terveydelle vaarallisena, kun kaluste on EU:n virallisessa lehdessä ilmoitetun ko. kalustetta koskevan EN-standardin mukainen. Kalusteita ei kuitenkaan CE-merkitä.

Puusepänteollisuus metsäsektorissa

Puusepänteollisuuden tuotannon bruttoarvo oli noin 3,7 miljardia euroa vuonna 2008 ollen 5 % vähemmän kuin edellisvuonna, samalla myös taittui koko kaksituhattaluvun jatkunut kasvu.  Henkilöstön lukumäärä oli vuonna 2008 noin 23 000 henkilöä, josta noin 850 oli yrittäjiä.

Puusepänteollisuudella on erittäin tärkeä rooli saha- ja levytuotteiden jatkojalostamisessa ja koko arvoketjussa.  

Lisää tietoa:

06.05.2013 12.10Interweighing -vaakamessut Shanghaissa - Tamtronin Pentti Asikainen sai kunnian olla mukana avaamassa messuja
06.05.2013 10.30MTV3: -Ei ole tarkoituksenmukaistakaan mennä näin isoilla autoilla joka paikkaan, sanoo Raimo Tapio.
06.05.2013 5.10Metsäalan Ammattilehti 2/13 painetaan 14.5. - vielä ehdit mukaan ilmoituksella tai artikkelilla!
05.05.2013 16.02Worldtrucker - raskaan kaluston kuljettajien kohtauspaikka verkossa on saanut mobiilisovelluksen
05.05.2013 15.55Elmia Wood 2013: Uutuudet ja innovaatiot täyttävät metsän
05.05.2013 12.45Sisu Works+ tienhoitoauton esittely Suomussalmella 7.5. ja Kajaanissa 8.5.
05.05.2013 12.05KATSO TÄSTÄ KUVAT! Sisu-myyntipisteen avajaiset Vantaan Raskoneella keräsi laajasti kuorma-autoväkeä
05.05.2013 3.40KATSO TÄSTÄ 600 KUVAA BAUMASTA!
04.05.2013 12.00Scania Trucking and Rolling Jyväskylässä 24.5.2013
04.05.2013 6.20Tarkkana suojatiellä -päivä huomenna 6.5.2013
04.05.2013 5.03Kiinikkeitten pulttiliitokset........XXL:14/30.
03.05.2013 19.43Ilmastoneuvottelut Bonnissa päättyvät tänään
03.05.2013 11.36Ministeri Kyllönen: Tehdään suojateistä nimensä veroisia
02.05.2013 13.30Koneellisen taimikonhoidon työnäytös Kangasalla huomenna 3.5.
02.05.2013 12.50Hiab nimittää Carl Gustaf Göranssonin Markets-liiketoimintayksikkönsä johtajaksi
02.05.2013 11.15Uusi DINO 105TL - Kevyt ja monipuolinen nostin
02.05.2013 9.05KATSO VIDEOT! Uusi Diamant 2000 -suurtehohakkuri kulkee huimaa vauhtia
02.05.2013 7.30Logset työnäytös perjantaina 3.5. klo 9-16 Iitin Vuolenkoskella
01.05.2013 12.00Rautaruukki ja Ruukki Group sopineet nimikiistansa - Ruukki Group vaihtaa nimensä
01.05.2013 7.52XXL 28/30: Pankkomelun vaimennus.
01.05.2013 7.00Kokonaispainokorotukset vaativat lisää kuormatilaa jo 3+4 yhdistelmistä alkaen. puu76
30.04.2013 14.15Osallistu Tavaraliikennetietäjä 2013 -kilpailuun
30.04.2013 10.33Saimaannorpan pesintä onnistui: laskennoissa havaittiin 60 kuuttia
30.04.2013 1.40Seitsenakselisen puutavarayhdistelmän kantavuus ja kuormatila 64 tonnisena.
30.04.2013Kansainväliset kuljetusalan messut Helsingissä 2015
29.04.2013 20.10Jääkiekon MM-kisajoukkueiden käytössä kahdeksan Scania-bussia
29.04.2013 17.20KATSO KUVAT JA VIDEO! Uuden Mercedes-Benz Arocsin koeajotapahtuma Saksassa Rheinkalkin kaivoksella!
29.04.2013 17.02Maastoliikennelain joukkoistamisen toinen vaihe käyntiin
29.04.2013 16.59Puurakentaminen tarvitsee vetoa ja vientiä
29.04.2013 14.44Kansainväliset ilmastoneuvottelut käynnistyvät Bonnissa uusista lähtökohdista
28.04.2013 16.10Koneyritysten tuloskunto heikko
27.04.2013 22.10mtv3 :Monella metsän perijällä menee sormi suuhun
27.04.2013 11.07Luvassa 75 retkeä kansallispuistoihin
27.04.2013 9.12Historiaa Kuljetus 2013 -näyttelyssä
26.04.2013 20.4326.4.2013 20:43 : - Rekkojen lihominen luo kieltojen ja kiertoteiden viidakon...puu76
26.04.2013 19.04Euroopan metsätalous tarvitsee elinvoimaisia urakointiyrityksiä
26.04.2013 11.261.4 miljoonan raja ylittyy lähitunteina.
26.04.2013 11.15Tukkipankkojen käyttö lisääntyy entisestään, mutta jääkö 10 tonninen pankkotyyppi löysäksi uusilla painoilla ajettaessa.
26.04.2013 10.00Seuraa ja osallistu verkossa: kuulemistilaisuus energiatehokkuusdirektiivistä 26.4.
26.04.2013 0.04Ruukki kasvattaa merkittävästi erikoisteräsliiketoimintaansa ja uudistaa rakennettaan rakentamisen liiketoiminnassa
25.04.2013 15.45Kutsu työnäytökseen Poriin ensi maanantaina 29.4.2013 - Risutekniikka ja UPM ovat yhteistyössä kehittäneet uuden laitteen koneelliseen puunistutukseen
25.04.2013 14.00KUVAKISA! Etsi kuva ja voita vuoden lehtitilaus sekä t-paita!
25.04.2013 13.10Suomen laajin metsäkonetarvikkeiden verkkokauppa Mototarvikkeet.fi täyttää tänä keväänä neljä vuotta!
25.04.2013 13.00Mitat ja massat -direktiivi avataan - SKAL mukana kaluston aerodynamiikan kehityksessä
25.04.2013 9.01Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1-3/2013: Tehostamistoimet paransivat kannattavuutta
25.04.2013 0.07Uusi kuvakisa julkaistaan tänään kello 14 Kivirock.fi:ssä
24.04.2013 11.10Ponssen osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2013
24.04.2013 11.00Ruukille uudet myyntikonttorit Kanadaan ja Chileen
24.04.2013 0.26Ministeri Koskinen Pohjanmaalla: Tulvariskit otettava erittäin vakavasti
23.04.2013 17.59Unionin tuomioistuimen tuomio arvonlisäverotuksen ryhmärekisteröintiä koskevassa asiassa
23.04.2013 15.26Kevään metsä.fi-lehti on nyt luettavissa
23.04.2013 12.13Talousarvioon varatut määrärahat eivät riitä viime vuoden suurpetovahinkojen maksamiseen täysimääräisenä
23.04.2013 6.40Puunkuljetuksen perusauto pitkälle tulevaisuuteen. - Mutta nouseeko sen telipainot ??? puu76
23.04.2013 1.00Ammattipätevyystiedot ja ajokorttiluokka nyt kätevästi netistä
22.04.2013 18.51Maatalous- ja kalastusneuvostossa keskusteltiin maatalous- ja kalastuspolitiikan uudistuksista
22.04.2013 18.39Viranomaiset valvovat ulkomaille rekisteröityjä ajoneuvoja tehokkaasti
22.04.2013 17.26Vapaavuori Dubliniin epävirallisen energianeuvoston kokoukseen
22.04.2013 14.52Terminator XXL 11 -tukkipankon käyttö laajenee
21.04.2013 15.05Maamess 2013 onnistui hyvin Tartossa - katso tästä kuvat!
21.04.2013 15.00Metsäkonevalmistaja Logsetilla uudet komeat internet-sivut!
21.04.2013 13.00Suomen Akatemia: Suomalaisten energiankulutuksessa tapahtumassa selvä muutos
21.04.2013 11.52Saimaannorppien pesälaskenta käynnissä - vapaaehtoiset ja Metsähallitus yhdistävät jälleen voimansa
21.04.2013 8.23Mitat ja massat jäsenten puntarissa.....puu76
21.04.2013 0.07Mikä on mallioikeus?
20.04.2013 14.26Tavaramerkki- yksinoikeus.
20.04.2013 9.36Mallioikeus; EU:n jäsenvaltioiden mallioikeuslakeja on yhtenäistetty direktiivillä.
19.04.2013 19.56Ministeri Niinistö osallistuu EU:n epäviralliseen ympäristöministerikokoukseen Dublinissa
19.04.2013 18.51Räsänen: Tulvariskit hallintaan omatoimista varautumista ja viranomaisyhteistyötä tiivistämällä
19.04.2013 13.32Auton liikennekäyttöönotto - kesäautot liikenteeseen.
19.04.2013 12.09Kansallisen lohistrategian valmistelussa vuorossa alueelliset kuulemistilaisuudet
19.04.2013 7.07Rungon ja nurkkatukien hammastus,
19.04.2013 2.42Uutta tietoa rannikkomme vedenalaisesta luonnosta - FINMARINET tutki 22 000 näytteenottopaikkaa ja luotasi laajasti merenpohjaa
18.04.2013 22.37Yhteismetsäpilottihankkeiden tulokset eivät vakuuttaneet Metsähallitusta
18.04.2013 22.35Metsäteollisuus ei ole ehdottanut metsäverotuksen uudistamista
18.04.2013 14.27Valmis passi noudetaan jatkossa yksityiseltä palveluntuottajalta
18.04.2013 11.56Uusiutuvan energian kilpailukyky ja naisten asema puhuttivat maailman energiaministereitä
18.04.2013 10.24Ministeri Koskinen: Suomeen tarvitaan Tulvakeskus
17.04.2013 15.05Komissiolta kanne Suomelle koskien kuljettajien työaikadirektiivin täytäntöönpanoa
17.04.2013 0.07Uusi Volvo FMX ennakkokatsauksessa
16.04.2013 17.59Ministeri Koskinen osallistuu Tartossa maatalouskonferessiin
16.04.2013 12.33Suomi nousi ykköseksi tietoyhteiskuntavertailussa
16.04.2013 12.27Suomi ja Ruotsi yhteiseen rintamaan susiasioissa
16.04.2013 8.56Bauma 2013 kerää maailman raskaskonealan ihmiset tällä viikolla 15.-21.4. Müncheniin - ammattilehti.fi paikalla tarjoten kuvat ja uutiset tuoreeltaan!
16.04.2013 7.20Uusi Volvo FMX - kuorma-auto: ylivoimainen ohjattavuus kaikissa olosuhteissa
15.04.2013 18.07Eläkevarat riittävät edelleen eläkkeiden maksamiseen
15.04.2013 12.22Timo Teippi esillä Start! -ohjelmassa - Katso video!
15.04.2013 7.17Renkaiden vaihtoa ei kannata hätiköidä - tarkista myös kesärenkaiden kunto
14.04.2013 19.42Jopa 8 prosentin polttoaineensäästö
14.04.2013 9.10MAN-kuorma-automallisto kiertueella 11.4.-20.5.2013 - maanantaina 15.4. Helsingissä
14.04.2013 8.30Katso Puunkuormaajakiertue 2013 kuvat ja tulokset livenä - ammattilehti.fi!
13.04.2013 19.58OHK:Kolmeakselisen auton suurimman sallitun massan korottaminen 26 tonnista 28 tonniin
13.04.2013 13.10Tervetuloa Indexator Rototilt Systemsin osastolle ensi viikon BAUMA 2013 -messuilla Münchenissa
13.04.2013 11.40Uusi moottorisaha vaativalle käyttäjälle!
13.04.2013 11.10Bridgestone on kehittänyt "Large & Narrow" -konseptirenkaan - Parempi polttoainetehokkuuden ja turvallisuuden taso
13.04.2013 10.18Maaliskuun puukauppamäärä 1,8 miljoonaa kuutiometriä
12.04.2013 17.11Viikon Terminaattori on Petri Pappila Pyhäsalmelta.
12.04.2013 15.38Hyvästit 30 prosentin säännölle - Suomi saa uuden tavaraliikennelain
12.04.2013 15.02Suomen luonto saa oman juhlapäivän
12.04.2013 9.08Metsänhoitoyhdistyslain uudistuslinjaukset oikeansuuntaisia ja kannatettavia
12.04.2013 1.57Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen puhe MTK:n metsävaltuuskunnan kokouksessa

Näytä lisää »