Pääministeri Mari Kiviniemi suurlähettiläskokouksessa

Arvoisat suurlähettiläät ja edustustojen päälliköt, hyvät kuulijat,

On ilo saada osallistua näille perinteisille elokuun lopun suurlähettiläspäiville ja tavata teitä kaikkia. Tämä on erinomainen tilaisuus puolin ja toisin vaihtaa näkemyksiä ja käydä keskustelua ajankohtaisista asioista.

Hallitukseni on nyt työskennellyt kaksi kuumaa kesäkuukautta ja monta työntäyteistä kuukautta on vielä edessä. Seuraavaksi tarjoan teille tiiviin katsauksen asioihin, joiden parissa joukkueeni tulee syksyn ja talven aikana tiiviisti työskentelemään.

Hyvät ystävät,

Takanamme on talouden näkökulmasta historiallisen haastava ajanjakso. Te kaikki olette saaneet eri puolilla maailmaa todistaa kansainvälistä talouskriisiä, jonka laineet löivät erittäin voimakkaasti myös Suomeen. Kansainvälisen kysynnän romahtamisen vuoksi vientimme romahti viime vuonna lähes neljänneksen ja kansantuotteemme supistui yli kahdeksan prosenttia.

Tämä oli kylmää kyytiä, johon piti vastata varsin kylmäpäisesti. Hallituksen aktiivinen elvytyspolitiikka näyttäisi onnistuneen. Työttömyys ei ole noussut aivan ennalta pelätylle tasolle ja vientiyritysten tilauskirjat alkavat taas näyttää viime vuotta paremmilta.

Suhdanteet ovat siis viime aikoina kehittyneet Suomen osalta myönteiseen suuntaan. Elpymisen kansainvälinen pohja on kuitenkin edelleen epävarma. Yhdysvalloista kantautuneet uutiset kasvun ja työttömyystilastojen heikkenemisestä ovat huolestuttavia. Tämä kertoo siitä, että talouskriisi ei ole vielä varmuudella ohi. Toisaalta on ymmärrettävää, että syvästä taantumasta palautuminen normaaliin kestää pitkän aikaa.

Suomen kasvu ja työllisyys ovat vahvasti riippuvaisia EU:n ja koko maailmantalouden kehityksestä. Suomen kaltainen pieni ja avoin talous kehittyy vain, jos sen pääkumppanit kehittyvät myös. Tästä syystä on erittäin tärkeää tukea EU:n pitkän tähtäimen kasvu- ja työllisyyspolitiikkaa.

Eurooppalaisessa talouskolmiottelussa keskeiset asiat ovat tällä hetkellä 1) rahoitusmarkkinoiden vakauttaminen ja niiden uudistaminen, 2) julkisten talouksien tasapainottaminen ja velkaantumisen hillitseminen sekä 3) kilpailukyvyn parantaminen ja kasvun edistäminen.

Kaikkien kolmiottelun lajien kesken vallitsee voimakas keskinäisriippuvuus. Keskipitkällä aikavälillä ratkaisevinta on Euroopan kilpailukyvyn ja kestävän kasvun edistäminen, sillä se helpottaa myös julkisten talouksien tasapainottamisessa ja rahoitusmarkkinoiden vakauttamisessa.

EU:n uusi kasvuohjelma, Eurooppa 2020 -strategia, pyrkii edistämään juuri näitä talouden uudistamiseen tarvittavia rakenteellisia muutoksia. Sen julkilausuttu tavoite on tehdä EU:sta älykäs, kestävä ja osallistava talous, jossa työllisyys, tuottavuus ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus ovat korkealla tasolla.

Hallituksen on määriteltävä alustavat linjaukset EU:n 2020-strategian edellyttämäksi kansalliseksi uudistusohjelmaksi marraskuuhun mennessä. Tässä työssä käytetään hyödyksi eri tahoilla tehtyä perusteellista valmistelua. Täsmällisempi ohjelma EU:lle on toimitettava ensi keväänä. Sen työstämisessä tullaan hyödyntämään myös parhaillaan tehtävää kansallista kasvu- ja uudistusohjelmatyötä.

Hyvät kuulijat,

Jos koettu kriisi opetti meille jotakin, se on voimakas keskinäisriippuvuus. Oppi saatiin vieläpä varsin karvaalla tavalla. Yhden talouden asuntomarkkinoiden romahtaminen voi keikuttaa maailmanmarkkinoita ja yhden euromaan kestämätön talouden tila voi vaarantaa koko valuutta-alueen vakauden.

Tämä ei toki tullut meille yllätyksenä, mutta tapahtuneen johdosta asiaan tartuttiin vihdoin myös kansainvälisillä foorumeilla. EU onnistui vastaamaan päälle kaatuneeseen finanssikriisiin lopulta varsin yhtenäisesti ja tuloksekkaasti ja G20-maat pystyivät niin ikään koordinoimaan toimiaan monissa tärkeissä asioissa.

Suomen EU-politiikka on viime aikoina ollut jopa poikkeuksellisen menestyksekästä. Päämiestasolla tehdyt päätökset talouspolitiikan koordinaation lisäämisestä ovat nimenomaan Suomen aloitteesta agendalle nostettuja ja eteenpäin vietyjä. Esimerkiksi pankkien stressitestit, vastuuttomasta talouspolitiikan hoidosta annettavat sanktiot tai verokoordinaation edistäminen eivät olisi edenneet ilman Suomen aloitteellista ja aktiivista roolia. Edeltäjäni tapaan tulen jatkamaan tätä vahvaa päämiestason vaikuttamistyötä EU:ssa.

Kaiken kaikkiaan kriisin voidaan katsoa muuttaneen EU:n toiminnan luonnetta ja dynamiikkaa. Kesästä 2008 alkaen unioni on toiminut vahvalla ylhäältä-alas-otteella. Eurooppa-neuvoston rooli on entisestään vahvistunut ja aloitteellisuus on siirtynyt ennen kaikkea päämiesten käsiin. Kriisin oloissa tämä oli luonnollisesti välttämätöntä, mutta tilanne näyttäisi nyt vakiintuneen myös yli kaikkein akuuteimman kriisin vaiheen.

Päämiesvetoisuus on muokannut unionia muodollisten sopimusten ja instituutioiden unionista kohti poliittisen tahdon unionia. Vaikka tämä viime vuosien tulosten valossa näyttäisi sopineen meille hyvin, on pitkällä aikavälillä Suomen edun mukaista puolustaa ns. vakiintunutta instituutioiden välistä tasapainoa. Esimerkiksi komission tulee jatkossakin säilyttää vahva roolinsa ja käyttää rohkeasti sille kuuluvaa aloiteoikeutta.

Yhä useampi kohtaamistamme uusista haasteista on kuitenkin luonteeltaan Euroopan rajat ylittävä. Rahoitusmarkkinoiden pelisääntöjen uudistaminen on malliesimerkki asiasta, jota pitää edistää aktiivisesti myös globaalilla tasolla. Sen vuoksi meidän on pyrittävä entistä tiiviimpään vuoropuheluun myös globaaleilla foorumeilla.

Kahdenvälisten suhteiden rinnalla tätä työtä on tehtävä entistä vaikuttavammin EU:n kautta. Unionin on vahvistettava yhteistä ääntään maailmalla. Se on ehdottomasti Suomen ja koko unionin oman edun mukaista. Vahva EU on varmin tapa ehkäistä kaksinapaisen G2-maailman syntyminen. Lissabonin sopimus antaa tähän mahdollisuuden. Tarjolla olevat työkalut on nyt vain koottava ja niihin on tartuttava. Tästä keskustelemme EU-maiden päämiesten kesken seuraavan kerran syyskuun ylimääräisessä Eurooppa-neuvoston kokouksessa.

Hyvät ystävät,

Palatakseni vielä alussa koskettamaani aiheeseen talouden uudistamisesta ja kilpailukyvyn vahvistamisesta, tavoitteeni on nyt koota Suomelle kattava kansallinen kasvuohjelma, jonka aikajänne on koko kuluva vuosikymmen. Ohjelmasta tulee käydä ilmi, miten julkisen vallan toimin edistämme työllisyysasteen kohoamista, investointeja ja teknistä kehitystä sekä luomme näin edellytyksiä kasvulle ja luottamukselle talouden toimijoiden välillä.

Kasvuohjelman toisen tärkeän elementin tulee olla julkisen talouden vastuullinen hoito, sillä se luo ulkoista uskottavuutta ja vakaan toimintaympäristön talouden toimijoille.

Kolmannen osan ohjelmaa muodostavat kilpailukykyymme sekä erityisesti palkanmuodostukseen liittyvät kysymykset.

Lähtökohdat kasvuohjelman tekemiselle ovat haastavat, sillä monet perinteiset kasvutekijämme ovat heikentyneet. Työvoiman määrä kääntyy laskuun ikääntymisen myötä ja sähköteknisen teollisuuden tuottama kasvusysäys on mennyt ohi. Olemme nykyisellään myös hyvin teollisuusvaltainen maa ja tällaisena altis globalisaation myötä nopeutuneelle rakennemuutokselle.

Vaikka työllisyystilanne ei olekaan heikentynyt niin pahoin kuin talouskriisin puhjettua arvioitiin, työttömyys on noussut aiempaa korkeammalle tasolle. Uhkana on pysyvän rakennetyöttömyyden kohoaminen, mikä entisestään lisäisi julkisen talouden kestävyyden ja yhteiskuntamme sosiaalisen eheyden ongelmia.

Toisaalta lähtökohtamme antavat meille monia mahdollisuuksia. Suomi voi kehittyä vihreän talouden ykkösmaaksi. Meillä on luonnonvaroja ja raaka-aineita, joiden kysyntä kehittyvien maiden nousun myötä säilyy. Suomessa on koulutettua ja osaavaa työvoimaa. Samoin meillä on valtava määrä hyviä yrityksiä ja paljon innovatiivisia yrittäjiä. Meillä on myös hyvin toimiva yhteiskunta ja infrastruktuuri.

Tuottavuuden ja hyvinvoinnin kasvun on jatkossa nojattava entistä suuremmassa määrin omiin innovaatioihimme ja kykyymme soveltaa muualla innovoitua. Kasvun tulee perustua osaamiseen.

Tarvitsemme mielestäni tässä ajassa enemmän kasvuajattelua yksisilmäisen budjettitasapainoajattelun sijaan. Julkisen vallan panostuksin, kannustein ja riskinotolla voidaan laittaa liikkeelle asioita, jotka poikivat yksityisen sektorin taloudellista toimeliaisuutta ja siten säteilevät positiivisesti yhteiskuntaan.

On kuitenkin muistettava, että julkisen talouden vaikean tilanteen vuoksi kasvupolitiikka ei voi perustua pysyvään julkisten menojen kasvattamiseen tai kokonaisveroasteen laskemiseen, vaan menojen ja verojen rakennetta on muokattava kasvua tukevaksi ajan kuluessa. Tässä hengessä koottiin myös viime viikolla tehty Kiviniemen ensimmäinen budjettiesitys. Se on varovaisesti kiristävä, vihreän talouden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden budjettiesitys.

Hyvät ulkoasiainhallinnon edustajat,

Lopuksi esitän muutaman ajatuksen ulkopolitiikasta ja sen tekijöistä. Ulkopolitiikassa lähtökohtanamme on yhteistyöhakuinen ja aktiivinen linja, jota ohjaa kansalliseen etuun perustuva ajattelu.

Ulkoministeriössä työskennelleenä ministerinä voin todeta, että tunnen talon hyvin ja tiedän sen arvon suomalaiselle yhteiskunnalle. Tiedän, miten suurella antaumuksella ulkoministeriössä ja edustustoissamme maailmalla suomalaisten asiaa ajetaan.

Tiedän myös, että ulkoministeriö instituutiona pyrkii seuraamaan aikaansa. On lupa odottaa jatkuvaa kehitystä ja uudistumista, vaikka lähtökohtatilannekaan ei ole mitenkään huono, vaan päinvastoin. Talouden realiteetit pakottavat kuitenkin julkisen sektorin laidasta laitaan lakkaamatta tarkkailemaan ja priorisoimaan toimintaansa.

Diplomaatin ammatti ei ole helppo. Muutos kuuluu sisäänrakennettuna ja tietyin väliajoin myös hyvin konkreettisena osana työhönne milloin missäkin päin maailmaa. Työnne on merkittävältä osin muutoksen tarkkailua ja ennakoimista sekä siihen oikea-aikaista vaikuttamista. Teidän tulisi olla niitä tarkkanäköisimpiä, jotka kykenisivät lukemaan heikkoja signaaleja ja ennakoimaan maailman muutosta ja sen merkitystä Suomelle. Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty – maailmanpolitiikassa jatkuvaa on vain alituinen muutos, ja ennakoiminen on tuskastuttavan usein lähes summittaista arvaamista.

Viime vuosien ja vuosikymmenten suurista muutoksista useat ovat tapahtuneet kuin varkain - ilman, että ainakaan niin sanottu suuri yleisö olisi kyennyt hahmottamaan edes muutoksen mittaluokkaa kovin paljon etukäteen. Kiinan nousu globaalitalouden veturiksi, itäblokin hajoaminen, Saksojen yhdistyminen tai vaikkapa ilmasto- ja ympäristöpolitiikan nousu maailmanpolitiikan keskiöön ovat esimerkkejä tapahtumista, jotka tulivat varmaankin useimmille meistä yllätyksenä.

Kaikki ei kuitenkaan muutu. Kansainvälinen yhteistyö, diplomatia, ulkopolitiikka – mitä nimeä halutaankaan käyttää – perustuu yhä edelleen kansallisten etujen ajamiseen. Tätä ei tietenkään pidä sekoittaa silmittömään itsekkyyteen. Nykypäivän globalisoituneessa ja verkottuneessa maailmassa kansallisia etuja ajetaan yhä enemmän yhteistyössä muiden kanssa. Ilmastomuutos, maailmanlaajuinen talouskriisi tai globaalit turvallisuusuhat ovat malliesimerkkejä asioista, joita vastaan ei voida toimia vain kansallisin toimin ja ottamatta muita huomioon. Itsekkäästi hosuen vain pahennetaan asioita.

Suomella on pitkät perinteet vastuullisena ja aktiivisena toimijana kansainvälisessä yhteistyössä ja kansainvälisissä järjestöissä, ja sellaisena meidän täytyy tietysti pysyä jatkossakin. Meidän täytyy myös vaalia kahdenvälisiä suhteitamme eri maihin. Kuten te niin hyvin tiedätte, kansainvälisen politiikan agenda on täynnä tärkeitä alueita ja asioita, joissa Suomen tulee olla mukana - Aasian talousmahdollisuudet, transatlanttiset suhteet, kehittyvien maiden tarpeet, oma Eurooppamme ja niin edelleen – listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Hyvät kuulijat,

Yksi asia, mikä ei selvästikään muutu, on se, että suomalaisilla on paljon mielipiteitä Venäjästä. Tämä on luonnollista, koska Venäjä on mielenkiintoinen ja monipuolinen maa. Sanoisin miltei, että Venäjästä pitää keskustella.

Keskustelu on suotavaa senkin takia, että meillä on EU:ssa – hyvästä syystä – Venäjä-tuntijan maine. Muun muassa aktiivisella keskustelulla ja akateemisella tutkimuksella voimme vaikuttaa Venäjä-osaamisemme säilymiseen. Tämä Venäjä-osaamisen säilyminen ei ole itsestäänselvyys, vaan se vaatii pohtimista. Olin hieman yllättynyt kuultuani esimerkiksi, että ylioppilaskirjoituksissa venäjän kirjoittajia on vähemmän kuin espanjan kirjoittajia. Minulla ei todellakaan ole mitään espanjan kieltä vastaan, mutta arvelin Venäjä-harrastuneisuuden olevan nuorten keskuudessa suurempaa. Esimerkiksi maamme läheisin metropoli, Pietari, on kuitenkin vain varsin vähäisen matkan päässä Suomesta.

Venäjä on Suomelle ennen kaikkea erittäin tärkeä naapuri. Kaupalliset suhteet ovat hyvin merkittävät, ja Venäjä on viime vuosina ollut Suomen suurin kauppakumppani. Venäjällä toimii useita satoja suomalaisyrityksiä ja suomalaisinvestoinnit maahan lasketaan miljardeissa. Suomesta on puolestaan tullut venäläisten suurin ulkomaanmatkakohde, millä on Suomen turismielinkeinolle suuri merkitys.

Kokonaisuudessaan suhteet ovat hyvät ja monitasoiset. Korkean poliittisen tason vuoropuhelu on avointa ja aktiivista. Presidentit ja pääministerit tapaavat pääsääntöisesti pari kertaa vuodessa ja viranomaistasolla kontaktit ovat hyvinkin kattavat. Myös kansalaistasolla on paljon yhteyksiä. Sivuhuomautuksena voi todeta, että tässä viranomaisten ja kansalaistasonkin verkottumisessa Suomen ja Venäjän jo 1990-luvun alusta toteutetulla lähialueyhteistyöllä on varmasti ollut suuri merkitys.

Tietysti kanssakäymisessä on myös riittämiin käytännön ongelmakohtia: esim. puutullit, rajan rekkaruuhkat, kansalaistason kysymykset kuten perheoikeudelliset kiistat ja yritysten toisinaan kohtaamat ongelmat. Konkreettisten ongelmienkin määrä osaltaan ilmentää kahdenvälisten suhteiden ja kontaktien laajuutta. Ongelmiakin on, koska suhteita on. Näistä käytännön tason kysymyksistä kyetään kuitenkin keskustelemaan ja ongelmia ratkaisemaan. Asioista voidaan puhua suoraan.

Venäjä on siinä määrin suuri ja monikasvoinen maa, että se ei mahdu yhteen lokeroon. Monessa mielessä se on suurvalta: se on esimerkiksi yhdeksälle aikavyöhykkeelle ulottuva maailman suurin maa, YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, G8-maa, energiaresursseiltaan huikean rikas maa ja perinteisen korkeakulttuurin suurmaa. Yhtä selvää on, että Venäjällä on edessään valtavia taloudellisia ja yhteiskunnallisia haasteita kuten talouskehityksen raaka-aineriippuvuus, korruptio, byrokratia, ja vaikea demografinen tilanne. Näistä kehityksen haasteista esimerkiksi presidentti Medvedev on puhunut paljon. Venäjän taloudellinen koko ei vielä vastaa sen potentiaalia maailmantaloudessa, mutta Venäjällä on edellytykset tuntuvaan talouskasvuun.

Se että Venäjä kehittyy hyvin ja onnistuu taloutensa monipuolistamisessa ja modernisaatioprojektissaan, on tietysti myös Suomen etujen mukaista. Modernisaatiokumppanuudesta puhutaan paljon strategisten kumppanien EU:n ja Venäjän välillä, mutta myös kahdenvälisesti Suomen ja Venäjän välillä. Esimerkiksi innovaatiopolitiikka ja energiatehokkuus ovat aiheita, joista Venäjä on hyvin kiinnostunut käymään Suomen kanssa keskustelua.

Kuten hallituksen viime vuoden huhtikuussa hyväksyttyyn Venäjä-toimintaohjelmaan on kirjattu, ”Tavoitteena tulee olla luonteva, eurooppalainen naapuruussuhde, josta EU-jäsen Suomi, EU kokonaisuudessaan ja Venäjä hyötyvät.”

Kiitos.