80 ihmistä matkusti 50 000 kilometriä ilman lisäpäästöjä

15.07.2015 17.00

Voittajajoukkue_NerdyLlaman_53-tuntinen_matka_kartalla.jpg

80 liftaajaa näytti esimerkkiä energiatehokkuudesta matkustamalla ilman lisäpäästöjä yli 50 000 kilometriä yhden viikonlopun aikana Pohjois-Euroopan suurimmassa liftauskisassa.

53-tuntinen Hitchball 4000 -kisa alkoi perjantaina 12. kesäkuuta klo 18 Helsingin keskustassa, ja päättyi sunnuntaina 14. kesäkuuta klo 23. Neljänkymmenen kaksihenkisen joukkueen tavoite oli liftata niin pitkälle kuin mahdollista ja ehtiä takaisin sunnuntai-iltaan me

nnessä. Kullakin joukkueella oli GPS-paikannin, joka tarjosi perheille ja ystäville mahdollisuuden seurata kisan kulkua reaaliaikaisesti verkossa olevalta kartalta. Katso kisasta tehty minuutin mittainen GPS-paikannukseen perustuva kooste.

Joukkue “NerdyLlama” voitti kisan matkattuaan 2 591 kilometria 53 tunnissa vaikuttavalla 49 km/h keskinopeudella – sisältäen tauot. Kolme joukkuetta saavutti Puolan, ja peräti yhdeksän joukkuetta ylitti Napapiirin.

  • Viisi joukkuetta matkusti yli 2 000 kilometriä viikonlopun aikana.
  • Keskimäärin joukkue matkusti 1 250 km.
  • Joukkueet matkustivat yhteen yli 50 000 km. 
  • Verrattuna uudella autolla matkustamiseen liftaamalla saavutettiin yli 6 tonnin säästöt CO2- -päästöissä.

“Olen todella ylpeä kaikista seikkailunhaluisista ja ennakkoluulottomista ihmisistä, jotka osallistuivat kisaan sekä sadoista kuskeista jotka ottivat kisaajia kyytiin. Tämä todistaa, että ihmiset todella haluavat auttaa toisiaan, ja että jokaiselle on olemassa mahdollisuuksia kestävään ja energiatehokkaampaan elämäntapaan,” kertoo Matti Fouchault-Airasmaa, kisan järjestävän HitchPro ry:n puheenjohtaja.

Enoro ja kolme muuta yritystä tukivat kisaa ja tarjosivat osallistujille autolatureita, suklaata, heijastinliivejä ja muita hyödyllisiä tarvikkeita matkalle. “Enoro Challenge” –alikisassa joukkueet keräsivät lisäpisteitä vierailemalla kaupungeissa joissa Enorolla on asiakkaita. Voittaja, ”pummibus”, saavutti kahdeksan kaupunkia Suomessa.

“Rohkeasti uusille ja jännittäville alueilla astuminen yhdistää vahvasti energiatiedonhallintajärjestelmien pioneeri Enoron ja Hitchball 4000 –kilpailun”, sanoo Petri Ebeling, Enoron Suomen organisaation johtaja. “Enoron ratkaisujen avulla on mahdollista muun muassa parantaa yrityksen energiatehokkuutta. Liftaaminen tarjoaa jotain varsin samanlaista; matkustamista ympäristöystävällisellä tavalla ilman lisäpäästöjä.”

28.03.2026 9.00TimberMaxx yhdistelmäpaketti on raakapuun kuljetusten optimi.
28.03.2026 7.00Mikä on viisain siirtoauto 76-tonniselle syöttöautolle.
28.03.2026 3.00Maakohtaiset mittasäännökset haittaavat myös vientiä.
28.03.2026 0.07Meillä on satamäärin toisistaan poikkeavia raakapuu yhdistelmiä??!!??
28.03.2026KATSO TÄSTÄ 27.3. VILLI LÄNSI 2026 UUTISLÄHETYS!
27.03.2026 20.00Onko raakapuu yhdistelmien vuosikymmenten sekamelska kaupallista peliä, - vaikko täydellistä tietämättömyyttä????
27.03.2026 19.00Metsäkone on kaatokone, tai ajokone , mutta mitä on puutavara-auto???
27.03.2026 18.00Mitä tarkoittaa Suomessa sana puutavarayhdistelmä???
27.03.2026 17.00Puutavarapankko: - "Pankkoja valmistetaan alumiinista ja teräksestä".
27.03.2026 15.00Maailman ensimmäinen 100%.:sesti muoviton pankkomallisto syntyi 2000-luvun alkuvuosina.
27.03.2026 12.00Alumiinin anodisointiprosessi.
27.03.2026 11.00Pankkometallit - mitä niihin käytetään ???
27.03.2026 7.00Ford Transit City - uusi haastaja pakettiautojen tonniluokkaan
27.03.2026 3.00Juurikäävän torjunta voi olla tarpeen aloittaa tavanomaista aikaisemmin tänä keväänä
27.03.2026 0.07Kesla Oyj tilinpäätöstiedote. Painopiste liiketoiminnan tervehdyttämisessä ja kilpailukyvyn varmistamisessa haastavan tilikauden jälkeen
26.03.2026 18.00Monitoimikiinnike pysyy tuotannossamme, mutta 100%:sesti muovittomana ???
26.03.2026 17.00Palfinger tuo markkinoille uuden keskiohjaamollisen kuorma auton perään kiinnitettävän trukin
26.03.2026 15.00Kesla Oyj tuo markkinoille uuden KESLA powerB -paineakkujärjestelmän
26.03.2026 13.00IVECOn uusi digitaalinen turvajärjestelmä auttaa yrityksiä saamaan varastetut pakettiautot takaisin
26.03.2026 12.00Ron Back nimitetty Alucar Oy:n toimitusjohtajaksi
26.03.2026 11.00XXL " monitoimikiinnike " - patentoitu ja äänetön. Vuosi 2026 tuo nyt lopultakin puutavara yhdistelmiimme 100%:sen muovittomuuden pankkoihimme.
26.03.2026 9.00NextOil panostaa bioöljyjen tuotekehitykseen
26.03.2026 7.00Dieselin raju hinnan nousu jatkuu edelleen - Suomi EU-vertailussa kalleimpien joukossa
26.03.2026 3.00Metsätyönäytös Pohjois-Savossa Tervossa perjantaina 27.3. - tervetuloa! 25.03.2026 8.00 John_Deexxxxre_ProSilva_tyonaytos_Tervo_A4_net.jpg Pohjois-Savossa Tervossa järjestetään nyt perjantaina 27.3. klo 10-14 mielenkiintoinen metsätapahtuma. Työnäytöks
26.03.2026 0.07Ammattilehti koeajaa: Renault Trucks T High 480 TC 6x2 Smart Racer - polttoainetalouden ehdoilla
25.03.2026 19.00XXL Evon 100%:nen muovittomuus on uuden tekniikan tulevaisuutta.
25.03.2026 17.00"Lujien, ja ultralujien" erikoisterästen kuumasinkitys on korkeatasoinen ja vastuullinen taitolaji.
25.03.2026 15.00" TimberMaxx Evo Zinc" irtotolppaiseen pankkomallistoomme saanemme myös aerodynaamiset alumiinitolppaisten mallistot???
25.03.2026 13.00Tiesitkä,että:- "Terminatoreissa ja TimberMaxeissa ei ole "proteesiliitoksia".
25.03.2026 11.00Historiaa = etuseinistä .: - "TimberMaxx QC etuseinäuutuus mallistomme : - Kevyin ja kestävä".
25.03.2026 9.00TimberRoad -projekti aloittaa puutavara yhdistelmien kehittämiseni kuudennen vuosikymmen.
25.03.2026 7.00TimberRoad yhdistelmien polttoainesäästöt.
25.03.2026 3.00TimberRoad siirtoauton apurunkopaketti on 2026 etenemässä tuotantovaiheeseen.
25.03.2026 0.07Suomen raakapuun maantiekuljetusten perusyksiköksi on kasvanut 76 tonninen peräasennus nosturillinen yhdistemmätyyppi.
24.03.2026 20.00TimberRoad yhdistelmillä ajetaan pääosin vain pitkiä n. 150 km ajomatkoja, se asettaa nipuille erityisvaateita.
24.03.2026 19.00Stellantis hakee uudella RAM ProMaster Cityllä jalansijaa USA:n pikkupakettiautojen markkinasta
24.03.2026 18.00Kuusipankkoisenkin perävaunun edut ovat merkittäviä, haittoja minimaalisesti
24.03.2026 17.00Lumet lähti, ja lumiokuormat, ja tilalle kura, sekä kurakuormat.
24.03.2026 16.00Metsäteollisuus ry: Alkava metsänistutuskausi vaatii vastuullisuutta
24.03.2026 15.00John Deere Forestry Oy:n myyntipäälliköksi Jukka-Pekka Seljänperä
24.03.2026 13.00Puun hinta pysyi korkealla - vilkas alkuvuosi, rauhallisempi loppu
24.03.2026 11.00KESLA Defencelle merkittävä, noin 17 miljoonan euron tilaus NATO-maasta
24.03.2026 9.00Illuusio alumiinin keveydestä on historiaa, mutta on siinä paljon hyvääkin.
24.03.2026 7.00Teräksen pintakäsittely on vaativa ja vastuullinen taitolaji.
24.03.2026 3.00Ultralujat teräkset kestävän kehityksen kärjessä
24.03.2026 0.07Ensimmäinen suorakarkaistu kela Raahesta 25 vuotta sitten
23.03.2026 18.00Oliko Suomen rajan sulkeminen Venäjän puulta suuri virheinvestointi??!!??
23.03.2026 17.00Nostokoukut, triplavaimentimet, ja liukulevyt muovittomiksi!!!!
23.03.2026 15.00Me teimme 100%:sesti muovittomat pankot, mutta miksi täysin turhien muoviteippien määrä pankoissa on edelleenkin kasvussa. ???
23.03.2026 13.00Puutavarapankkojen pintakäsittely on tieto- ja taitolaji.
23.03.2026 11.00Korvaavatko alumiinilokasuojat nyt vielä hyvinkin yleiset muovilokasuojat jo lähiaikoina???
23.03.2026 9.00Tiesitkö , että pankkojen kuumasinkitys on siisti-,edullinen-, tuottava- ja turvallinen sekä tarkkaan testattu pankkopinnotus.
23.03.2026 7.00Ruostumaton teräs houkuttelisi, mutta miksi sitä ei käytetä puutavarakuormatiloissa.
23.03.2026 3.00Alumiiniin alhainen kimmokerroin ja myötöraja syövät käyttäjiltään "kullanarvoisia" euroja.
23.03.2026 0.07Alumiinista-, ruosrunattomasta teräksestä, ja kuumasinkitustä teräksestä valmistettu pankko ei kaipaa "kusikerrointa".
22.03.2026 20.00Lujat, ja ultralujat teräkset kuumasinkittynä ovat ehdotomia perusmateriaaleja puutavara-autovarusteissa.
22.03.2026 19.00Teknotyö Oy :- Mitä kuumasinkitys on ???
22.03.2026 18.00Kolme perusmetallia pinnoitteineen testattiin jo 2000-luvun alkuvuosina.
22.03.2026 17.00Tuottava materiaalivalinta - teräksissä ja alumiineissa on yllättävänkin suuria eroja.
22.03.2026 15.00Miksi pankkometallimme on nyt teräs ???
22.03.2026 13.00Elintärkeän raakapuuketjumme puhdistus on jo meneillään.
22.03.2026 11.00Pintakäsittely ja pankkometallit.
22.03.2026 9.00www.terminator.fi tarjoaa päivittäin 8 (+2) ammattiartikkelia viikon jokaisena päivänä !!!!
22.03.2026 7.00Puutavara pankkojen pinta-alaerot muodostuvat monien eri osatekijöitten yhteissummasta..
22.03.2026 3.00Onko puunajo myöskin "välinelaji" ???
22.03.2026 0.07Tankavaarasta kultaa 92 vuotta
21.03.2026 19.00Pellervo Kankainen
21.03.2026 18.00Tuottavuus, ja turvallisuus Suomen raakapuun maantiekuljetuksen varustelussa.
21.03.2026 17.00Loiskuormakoko.
21.03.2026 15.00Erilaisten kappaleiden ilmanvastukseen vaikuttavia muotokertoimia
21.03.2026 13.00Mistä pankkojen ja pankkojen yllättävän suuret tuottavuus-, ja turvallisuuserot johtuvatkaan
21.03.2026 11.00Kauko Launosen elämäntyö on kullan arvoinen osa Lapin historiaa. Hän yhdisti maailman kullankaivajat
21.03.2026 9.00Kuormatun yhdistelmän polttoainekuluja on äärihelppoa pienentää nykyisestä.
21.03.2026 7.00Ilmanvastus on puutavara - yhdistelmän suurin ajovastusvoima
21.03.2026 3.00Tavoitteena kilpailuetu suuremmasta hyötykuormasta ja pienentyneestä ilmanvastuksesta.
21.03.2026 0.07Ilmanvastuskerroin Cw , ja ilmanvastus.
21.03.2026KATSO TÄSTÄ! Tämän viikon Hyviä uutisia! lähetyksessä todella mielenkiintoista metsä, maarakennus ja kuljetusalan asiaa
20.03.2026 18.00Komatsu Forest Oy:lle uusi toimitusjohtaja
20.03.2026 17.00Sennebogen IFAT 2026 messuilla: uutuuksia kierrätykseen ja purkuun
20.03.2026 15.00Veho linjasi hyötyajoneuvovuoden 2026 teemat mediapäivässään Vantaalla
20.03.2026 13.00SISU GTP -ajoneuvot ennätystuotantoon
20.03.2026 11.00"Paluu tulevaisuuteen" - irtotolppaisten TimberMaxx pankkojen Evolution mallisto tulossa "kehiin" - ja tuon aikamme todellisen Teräsmiehen Reijo Liimataisen opeilla..
20.03.2026 9.00TimberRoad - kuormain.
20.03.2026 0.07Mikä on TimberRoad - projekti - 1. ???
19.03.2026 18.00Souvarit on vuoden lappilainen (vuodelta 2008).
19.03.2026 17.00Optimi 68 tonninen 3+5 yhdistelmä .puu76
19.03.2026 15.00"Kadonneen kuormatilan metsästys": - Selkeytystä eri pankkotyyppien kuormakokoeroihin - artikkelimme vuodelta 2014.
19.03.2026 13.00Mistä kaikesta Metsäteollisuudelle aiheutuvat miljoonatuhot aiheutuvat???
19.03.2026 11.00Mutta onko loiskuormamäätää, ja takasumua mahdollista mitenkään pienentää??!!??
19.03.2026 9.00Puutavarayhdistelmä on lumenkeräyksen mestariteos.
19.03.2026 7.00Ilmavastusmuotoilulla ja ilmansuuntauksella tuottolisää ja liikenneturvallisuutta.
19.03.2026 3.00Puutavarayhdistelmän loiskuorma- ja ilmanvastuskoko kuormattuna ja tyhjänä ajossa ratkaisevat yllättävän paljon tuottavuudessa, ja turvallisuudessa.
19.03.2026 0.07Terminatoreitten edut korostuvat sekä kesällä, että talvella ja näkyvimmin lumikuormassa.
18.03.2026 18.00Kehitys kehittyy ja kehittyy edelleenkin...
18.03.2026 17.00100%:nen muovittomuus raakapuun maantiekuljetuksissa.
18.03.2026 15.00Ruoste on siis ongelma maalatuilla teräksillä, mutta onneksi vaihtoehtojakin on.
18.03.2026 13.00Anodisoinnin = eloksoinnin käyttökohteet ja pinnan ominaisuudet.
18.03.2026 11.00Muovi on myrkkyä luonnossa ja se on "supermyrkkyä" Metsäteollisuudessa - mutta onko muovi korvattavissa jopa paljon viisaammilla materiaaleilla.
18.03.2026 9.00Alumiinipinnan korroosio = ruostuminen: - Tiesuola ja lipeä , sekä pulttiliitokset ovat alumiinisten puutavarapankkojen korroosio vaurioitten aiheuttajia.
18.03.2026 7.00Alumiini materiaalina

Näytä lisää »