Öljylämmityksen vaihtajille tarjottava avustus otettu hyvin vastaan

23.02.2023 0.07

Patteri_-_oljylammityksesta_luopuminen.jpg

Jo yli 27 800 pientalon omistajaa on hakenut ELY-keskukselta avustusta fossiilisen öljy- tai maakaasulämmityksen vaihtamiseen kestävämpään energiaan perustuvaan lämmitykseen viimeisen 2,5 vuoden aikana.

Kaikista öljylämmitteisistä kotitalouksista avustusta on hakenut nyt noin viidennes ja kaasulämmitteisistä noin neljännes.

Jo reilut 16 000 toteutunutta lämmitysremonttia

Öljylämmityksen vaihtajille tarjottavaa avustusta on hakenut noin 27 000 kotitaloutta. ELY-keskus on käsitellyt avustushakemuksia yli 24 000 kappaletta, ja myönteisen päätöksen on saanut yli 21 200 hakijaa. Yli 15 500 pientalon omistajaa on jo toteuttanut lämmitysremontin ja saanut avustuksen tililleen. Kotitalouksien öljylämmityksestä luopumisen avustuksia on maksettu nyt yhteensä reilut 61,3 miljoonaa euroa.

Suosituimpia öljylämmityksen korvaavia lämmitysmuotoja ovat olleet vesi-ilmalämpöpumppu (69 % avustuksella toteutetuista lämmitysremonteista), maalämpö (19 %) ja kaukolämpö (7 %). Hakemuksia on jonossa noin 3 000 kappaletta, ja viiden kuukauden käsittelyaika lyhenee reipasta vauhtia. Öljylämmityksen vaihtajille tarjottava avustus on ollut haettavissa vuoden 2020 syyskuusta lähtien.

Kaasulämmityksen vaihtajille tarjottavaa avustusta on hakenut noin 800 kotitaloutta. ELY-keskus on käsitellyt avustushakemuksia lähes 700 kappaletta, ja myönteisen päätöksen on saanut yli 670 hakijaa. Lähes 250 pientalon omistajaa on jo toteuttanut lämmitysremontin ja saanut avustuksen tililleen. Kotitalouksien kaasulämmityksestä luopumisen avustuksia on maksettu nyt yhteensä noin miljoona euroa.

Kaasulämmityksen vaihtajille tarjottava avustus on ollut haettavissa lokakuusta 2022 lähtien. Jonossa on tällä hetkellä noin 80 hakemusta, ja hakemukset käsitellään suunnilleen kuukauden aikana.

Ilmastopäästöt pienevät 123 kilotonnilla vuosittain

Myönteisiin avustuspäätöksiin on sidottu määrärahaa yhteensä noin 86 miljoonaa euroa. Kun nyt myönteisen avustuspäätöksen saaneet ovat toteuttaneet lämmitysremontit, arvioidaan ilmastopäästöjen pienenevän noin 123 kilotonnilla vuosittain.

ELY-keskuksella on jakamattomia määrärahoja vielä suunnilleen 57 miljoonaa euroa. Tämänhetkisellä hakemusvauhdilla määrärahojen arvioidaan riittävän vuoden 2024 loppuun saakka.

Avustusta voi saada 2 500 euroa tai 4 000 euroa uudesta lämmitystavasta riippuen

Avustusta voivat hakea ympärivuotisessa asuinkäytössä olevien omakoti- ja paritalojen omistajat, ja sitä voidaan myöntää uudesta lämmitysmuodosta riippuen 2 500 tai 4 000 euroa.

Tukea voi hakea öljyä tai maakaasua käyttävän lämmitysjärjestelmän poistamiseen ja korvaamiseen toisella lämmitysjärjestelmällä, ei kuitenkaan fossiilisia polttoaineita tai biokaasua tai -öljyä käyttävällä lämmitysjärjestelmällä.

Tarjolla useita eri tilanteisiin sopivia tukimuotoja

Fossiilisesta lämmityksestä pois vaihtavia pientalojen omistajia tuetaan nyt monin eri tavoin, joten kukin kotitalous voi valita omaan tilanteeseensa ja rakennukseensa parhaiten sopivan tukimuodon useista vaihtoehdoista. Yhteen kohteeseen voi kuitenkin saada vain yhdenlaista valtion tukea.

ELY-keskuksen avustuksen lisäksi lämmitysremontteihin on tarjolla kotitalousvähennystä verotuksessa sekä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn energia-avustusta asuinrakennusten omistajille. Lisäksi ARA myöntää avustusta myös kunnille, seurakunnille ja yhdistyksille fossiilisesta öljy- ja maakaasulämmityksestä luopumiseen.

Lue lisää avustuksista

Asiakaspalvelu ja neuvonta

06.03.2024 15.00Valmet Automotiven vuosikatsaus 2023: Positiivinen liiketulos haastavassa markkinassa
06.03.2024 13.00Nauvo-Korppoon ja Vartsalan lauttaliikenteeseen luvassa parannuksia kesäkuusta alkaen
06.03.2024 11.00Terminatoreitten muotoilu.
06.03.2024 9.00EU:n ennallistamisasetus on hyväksytty Euroopan parlamentissa - ajankohtaiswebinaari pureutuu asetuksen toteutukseen ja etenemiseen
06.03.2024 7.00Magni-kurottajat tekevät uuden maahantuojan voimin paluun Suomen markkinoille
06.03.2024 3.00Kuorman varmistaminen.
06.03.2024 0.07Kaksi kovaa tuovat lisätuloja, ja toinen ja kolmas turvallisuutta.
05.03.2024 18.00Terminatorien ja TimberMaxxien turvallisuus on aivan omassa luokassaan.
05.03.2024 17.00Suomen markkinoilla olevien pankkojen painoerot ovat minimaalisen pieniä.
05.03.2024 15.00TimberRoad siirtoauton perusmalli on vielä vailla ratkaisua!!??!!
05.03.2024 14.00Muovittomat raakapuun korjuu-, ja kuljetusketjut ovat jo pitkällä vuoden 2024 alkupuoliskolla.
05.03.2024 13.00Muovin lähtölaskenta on alkanut - ja kuljetusalalla Suomessa nyt esimerkillisesti metsäsektorilla.
05.03.2024 12.00TimberRoad yhdistelmäpaketin syöttöauton akslityyppi on nyt valittu.
05.03.2024 11.003 - Maksimaaliset nippusidontaominaisuudet: - "Terminatorien ja TimberMaxxien nippusidonnan turvallisuus on aivan omassa luokassaan"???
05.03.2024 9.002. - Puutavaranipun sidonta koostuu kitkapinnoista ja sidontavoimista sekä nipun ladonnasta.
05.03.2024 8.10Tilaa nyt Evolution "sinkkipankot" kevään 2024 erikoishintaan!!!
05.03.2024 7.00AVS-Yhtiöt Oy siirtyy Beijer Tech:n omistukseen
05.03.2024 3.00Maksimaalinen kuormatilakoko : - Tuottavin tavoiteltava kuormatilakoko 120-130 m3!!!
05.03.2024 0.07Tilasto: Ennätysmäärä uusia yhteismetsiä perustettiin viime vuonna
04.03.2024 17.00Kaivinkoneiden lumenveiston SM-tittelit 2024 ratkaistaan ensi lauantaina 9.3. Juupajoella - lähde mukaan hienoon koko perheen tapahtumaan
04.03.2024 13.00Triplakiinnikkeen 3 "olomuotoa".
04.03.2024 11.00Terminatoreitten ja TimberMaxxien erinomaiset kiinnikejärjestelmät.
04.03.2024 9.00Terminator - ja TimberMaxx tekniikkaa : Alumiinikitkalevyt.
04.03.2024 7.00Optimaalisella kuljetuskalustolla päästään parhaaseen tulokseen puunajossa
04.03.2024 3.00Suomen ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2023
04.03.2024 0.07Uiton Matti Laihialta se oli maailman ensimmäinen Alukarikkamies 70-luvun puolivälissä.
03.03.2024 17.00Kauhavan puukko on "kaksineuvpoonen" - Terminator, ja TimberMaxx kolme !!!
03.03.2024 15.00SKALin keskeiset esitykset hallitukselle
03.03.2024 13.001.+ 2.+3 + loiskuorma- yhteensä jopa 10.000kg.
03.03.2024 12.00Kuormakoko, ja kuorman sidonta ovat alumiinipankkojen sudenkuopat.
03.03.2024 11.003. Perävaunu varusteineen.
03.03.2024 10.10Tehokkaita, turvallisia, ja tuottavia ratkaisuja löytyy vain meiltä "teräsmiehiltä".......
03.03.2024 9.00Kuumat ja kuivat kasvuolosuhteet sekä työvoiman heikko saatavuus puutarhaviljelyn haasteina
03.03.2024 7.002. Puutavaranosturi varusteineen.
03.03.2024 3.00Uusi ympäristöystävällinen teräketjun voiteluaine vakuuttaa ominaisuuksillaan
03.03.2024 0.071. Vetoauto hydraulinosturivarusteilla.
02.03.2024 17.00Syöttöauto yhdistelmien omapainoissa on järkyttävänkin suuria painoeroja.
02.03.2024 15.00Ultralujista ja säänkestävistä teräksistä tehdään kevyimmät, kestävimmät ja tilavimmat puutavarapankot.
02.03.2024 13.00Junavaunupankot ovat jo nykymuodossaan kuumasinkitystasolla.
02.03.2024 11.00Terminator on osoittautunut yhdeksi kaikkien aikojen kestävimmistä pankoista, -mutta missä piilee XXL-keston salaisuus?
02.03.2024 9.00Terminator ja TimberMaxx - ruosteenesto .
02.03.2024 7.00Keslan tilinpäätöstiedote: liikevaihto kasvoi, tulos parani
02.03.2024 3.00Miksi teemme nyt TimberMaxx-Evo irtotolppaisen pankkomalliston???
02.03.2024 0.07Metsähallitus avaa tontinluovutuskilpailun Kilpisjärvellä matkailuliiketoiminnan edistämiseksi
02.03.2024Mitkä ovat painoerojen ääripäät: - 1. Vetoauto hydraulinosturivarusteilla.
02.03.2024KATSO TÄSTÄ 1.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.03.2024 18.00Kuumasinkitys prosessi.
01.03.2024 17.10Sinkki.
01.03.2024 15.00Teollisuuden tuottajahinnat laskivat vuoden 2024 tammikuussa 5,4 % vuoden takaisesta
01.03.2024 13.00Apurunkokorkeuksissa on vieläkin suuriakin eroja.
01.03.2024 13.00Innovatiivinen sähköhydrauliikan opetusvaunu
01.03.2024 11.00KATSO VIDEO! Dinolift 50 vuotta - Pitkäaikainen yhteistyö Rotatorin kanssa
01.03.2024 10.00Paluu tulevaisuuteen: - " TimberMaxx 2 . autovarustepaketti ja Evolution pankkomallistot "
01.03.2024 9.00Matekon Seinäjoen toimipisteessä tapahtuu - uutta voimaa myyntiin ja Konepäivät tulossa!
01.03.2024 7.00Biokaasulaitoksen maanrakennustyöt käynnistyvät Kiuruvedellä
01.03.2024 5.00Mitä on XXL pankkoetu rahassa , - ja käytön turvallisuudessa???
01.03.2024 3.00Ratatyöt hidastavat lentoaseman junayhteyksiä pk-seudulla
01.03.2024 0.07Kuumat ja kuivat kasvuolosuhteet sekä työvoiman heikko saatavuus puutarhaviljelyn haasteina
29.02.2024 17.00Olisiko viisasta ajattaa tyyliin mies ja hevonen ???
29.02.2024 15.00Muovipinnoitteitten määrä Suomen raakapuuvaunuissa on luokkaa 100.000kg.
29.02.2024 13.00Korpipojat Oy: Korpimetsien korjuuta luontoa kunnioittaen
29.02.2024 12.00Mielestäni teippien liimaus uusiin pankkoihin on valmistajien täydellistä vastuuttomuutta.
29.02.2024 11.00MAN valmistautuu raskaan liikenteen sähköistymiseen avaamalla akkukorjaamoiden verkoston Eurooppaan
29.02.2024 9.00Karkeasti jopa 200- tonnia muovipinnoitetta raakapuuketjussa !!!??? !!!
29.02.2024 7.00Suomen metsäkeskuksen sähköinen asiointipalvelu Metsään.fi uudistuu
29.02.2024 3.00Merikarvian sahan toiminta lakkaa kesäkuussa
29.02.2024 0.07Metsätalouden Metka-tukien haku avautuu maaliskuun alussa
28.02.2024 18.00Miksi Ruotsissa ei autojen pankkopaikkoja siirrellä
28.02.2024 15.00Metsä Group luopuu puunhankintaliiketoiminnoistaan Virossa
28.02.2024 13.00Onko puutavarayhdistelmän pankkojen siirtely turhaa "ammattiosaamista"???
28.02.2024 11.00Huippumodernin sahalaitoksen tehokasta tukkien käsittelyä
28.02.2024 7.00Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan vastuullinen logistiikka takaa toimitusvarmuuden asiakkaille
28.02.2024 5.00Onko "junapankkojako" ainut oikea???
28.02.2024 3.00KATSO VIDEO! Dinolift 50 vuotta - Pitkäaikainen yhteistyö Rotatorin kanssa
28.02.2024 0.07Kansainvälinen nesteiden kuljetusyritys HOYER tilaa 165 DAF XG -vetoautoa
27.02.2024 17.05Onko tosiaan ikiliikkuja keksitty- , ja onko se raakapuun junakuljetus???
27.02.2024 17.00Suomen Lantakaasu Oy ostaa Nurmon Bioenergian
27.02.2024 15.00Artikkeli vuodelta 2011 : - "Kuljetusten päästöjä vähennetään"
27.02.2024 13.00Kuumasinkitys suojaa teräksen.
27.02.2024 11.00Renault jo seitsemännen kerran The Car of the Year voittaja
27.02.2024 9.00Kuormaimellinen puutavarayhdistelmä.
27.02.2024 7.00Täydellisesti uudistunut Dacia Duster ehtii kesäksi Suomeen
27.02.2024 3.00Uitto on ympäristöystävällinen puun kuljetusmuoto
27.02.2024 0.07Lämmöksi Oy: Lämpöä metsästä kokonaispalveluna
26.02.2024 18.00Mikä on rautatiekuljetustaksa vrt. autokuljetus reaalilaskennalla???
26.02.2024 17.00Terminator ja TimberMaxx kiinnikepaketteihin tehdyt tuottavuus, ja turvallisuusmuutokseyt.
26.02.2024 15.00Kolisemattomuus on triplavaimentimillisten pankkokiinnikkeitten yksinoikeus.
26.02.2024 11.00TimberMaxx ja Terminator-tekniikkaa :-."100% ultralujaa terästä".
26.02.2024 9.00Terminator-tekniikkaa; - "100% muoviton metallipinnoitus"
26.02.2024 3.002.Terminator tekniikkaa : - Alumiinikitkalevyt ovat kuormatta liikuteltavissa ja kiinteäasenteisissa pankoissa
26.02.2024 0.071.Terminator tekniikkaa . : - Triplavaimentimet ovat kaikissa pankkojemme kiinnikkeissä
25.02.2024 17.00Korotettujen "junapainojen" testit tehtiin nekin vailla yhdenvertaisuusperiaatetta. XXhj/Vr
25.02.2024 15.00Metsäkoneilla riittää töitä - kalusto siirtyy tyylikkäästi
25.02.2024 12.00Onko tasavertaisuusperiaate mukana rautatiekuljetuksien kuljetustaksoissa = taksavertailuissa. XXhj/Vr
25.02.2024 11.00Mikä on tuottavin ja käytännöllisin puutavarayhdistelmän varustepaketti ???
25.02.2024 9.00Tiesitö että: Terminatorimiehet ajavat maailman ekologisimmilla ja liikenneturvallisimmilla raakapuupankoilla.
25.02.2024 7.00Olemme valmistautuneen metallisten 100%:sten muovivapaitten pinnoitteitten tuotantoon esimerkillisen kovatasoisesti, jopa koko maailman mittakaavassa.
25.02.2024 3.00Puutavarapankko
25.02.2024 0.07Maailman ensimmäinen 100%.:sesti muoviton pankkomallisto syntyi 2000-luvun alkuvuosina.
24.02.2024 18.00Materiaalivalinta - teräksissä ja teräksissä on suuria eroja.

Näytä lisää »