Vermeer tarjoaa monitoimikoneet energiapuulle

08.04.2024 7.00

vermeer14.jpg

Vermeer -murskaimien suosio kasvaa entisestään puumateriaalien käsittelyssä, sillä samalla laitteella pystytään murskaamaan kierrätyspuuta ja hakettamaan energiapuuta.

(kuva yllä: Tammikuun lopulla Several Oy:n toimipaikassa Helsingissä oli loppuvaraustelussa uusi Vermeer HG4000 G2 -murskain, mikä lähtee MMK Kuljetus Oy:lle Lappeenrantaan. - Yritys hankki vuosi sitten käytetyn HG4000:n ja se on osoittautunut niin hyväksi laitteeksi, että rinnalle päätettiin hankkia uuden sukupolven nelitonninen, sanoo myyntipäällikkö Tero Tirkkonen.)

Amerikkalainen perheyritys Vermeer on kasvanut liikevaihdoltaan kahden miljardin euron konevalmistajaksi, jonka laajassa tuotevalikoimassa murskaimet ja hakkurit ovat yksi tärkeä segmentti ympäristökoneiden divisioonassa.

- Several aloitti Vermeer -koneiden maahantuonnin vuonna 1993, joten olemme tehneet hyvää yhteistyötä jo yli 30 vuoden ajan ja olemmekin yksi Vermeerin pitkäaikaisimmista maahantuojista, mistä meidät viime vuonna palkittiinkin, kertovat Several Oy:n yrittäjäveljekset Patrick ja Chris Wegelius.

Vahva kanta Suomessa

Mobiilimurskaimia Vermeer on valmistanut 1990-luvulta lähtien. 

- Ensimmäiset mallit olivat kattilamurskaimia ja 2000-luvun alusta lähtien myös vaakatasomurskaimet ovat kuuluneet tuotantovalikoimaan ja ovat nykyään myydyimpiä malleja. Vermeer HG-sarjan murskaimia käytetään eniten puumurskaimina ja ne ovat vakuuttaneet myös suomalaiset alan toimijat, joilla laitteita on käytössä kohta puolen sataa. Viime aikoina kauppaa on tehty erityisen hyvin HG4000 G2 -mallista mutta myös isompia malleja on toimitettu asiakkaille ja viime vuonna toimitettiin Suomen ensimmäinen sähkökäyttöinen HG6000E mallikin kiinteäksi asennettuna, kertoo Several Oy:n myyntipäällikkö Tero Tirkkonen.

vermeer32.jpg

(kuva: Uusi Duplex III murskainrumpu on aiempaakin järeämpi. Sen tilalle voidaan tarvittaessa vaihtaa hakkurirumpu, mikä mahdollistaa haketuksen todella suurella kapasiteetilla.)

Kolme kokoluokkaa - tehokkuus kasvanut

Tänä päivänä HG-sarjaan kuuluu kolme eri kokoista murskainta: HG4000 G2, HG6000 ja HG6800TX. Kaikissa malleissa on patentoitu Duplex III rumpu ja murskaimissa voidaan käyttää myös hakkurirumpua, jonka vaihto tapahtuu helposti.

- HG6000 on tarjolla sekä tela että trailerialustaisena, HG4000 G2 trailerialustaisena ja HG 6800TX teloilla. Moottorikoot ovat 536 hv, 755 hv ja 955 hv. Lisäksi tarjolla on sähkökäyttöiset mallit, joiden kysyntä kasvaa koko ajan, toteaa Tirkkonen.

Vermeerin jatkuvan tuotekehi- tystyön ansiosta murskainten tehokkuus on jälleen kasvanut merkittävästi uuden sukupolven koneissa samalla kun käyttökulut ovat pienentyneet.

- Jos otetaan esimerkiksi kymmenisen vuotta sitten esitelty HG6000 Tier3 -malli missä silloin oli 630 hv moottori, niin nykyinen fyysisestikin pienempi HG4000 G2 -malli 536 hv moottorilla on noin 20 % sitä tuottavampi ja polttoaineenkulutus on tippunut todella paljon. Ja jos verrataan vanhaa HG6000 mallia nykyiseen versioon, missä on 755 hv moottori, niin tuottavuus on kasvanut jopa lähes puolella, vaikka polttoainetta kuluu aiempaa vähemmän. Jotain kehityksestä kertoo lisäksi se, että aiemmin Vermeerin mallistoon kuului todella iso HG8000 murskain mutta sen valmistus lopetettiin koska nykyinen HG6800 on sitä tehokkaampi ja kulkee työmaille helpommin pienempien mittojensa ansiosta, kertoo Tirkkonen.

Tehokkuuden huimaan nousuun, polttoainekulutuksen laskuun ja luotettavuuden parantumiseen entisestään on päästy lukuisilla teknisillä parannuksissa, joihin on saatu tärkeää palautetta asiakkailta, jotka operoivat koneilla kentällä päivästä ja vuodesta toiseen.

- Murskainten teräsrakenteita on optimoitu todella laajasti mm. uudesta entistä järeämmästä Duplex III rummusta teräkulmiin, suurempiin seulapinta-aloihin sekä syöttöpuolen yksityiskohtiin. Todella merkittävää kehitys on ollut lisäksi automaatiopuolella, mikä on tänä päivänä koneiden sielu. Ja toki moottoriteknologia on kehittynyt pienempi ruokaiseksi - kaikissa Vermeer HG-sarjan murskaimissa käytetään nykyään Caterpillarin vähäpäästöisiä ja hiljaisia dieseleitä, sanoo Tirkkonen.

vermeer22.jpg

(kuva: Duplex III rumpuun voi myös vaihtaa murskaterien tilalle leikkaavat koukkuterät, jos on tarvetta hakettaa puumateriaalia pienempiä määriä.)

Samalla koneella murskaa ja hakettaa

Energiapuun käytön jatkuva kasvu on lisännyt Vermeer murskainten kysyntää viime vuosina.

- HG-mallien ehdoton valtti on se, että samalla koneella voidaan käsitellä kesäaikaan kierrätyspuuta sekä epäpuhtauksia sisältäviä kasoja Duplex III murskarummulla ja sitten kun alkaa lämmityskausi niin tilalle voi vaihtaa täysiverisen hakkurirummun, millä syntyy laadukasta metsähaketta terminaaleissa tai tienvarressa. Ja Duplex III rumpuun voi vaihtaa kätevästi alle tunnissa murskaterien tilalle leikkaavat koukkuterät, joilla pystyy hakettamaan pyöreää puuta tai rankaa silloin kun tiedetään että materiaalia ei ole mahdottoman paljon, opastaa Tirkkonen.

Nopeat toimitusajat

Vermeer HG-sarjan murskaimien toimitusajat ovat tällä hetkellä oikein hyvät.

- Suosittua HG4000 G2 -mallia löytyy jopa loppukesälle eli puhutaan noin kuuden kuukauden toimitusajasta. Tehdastilauksena myös isommat HG6000 ja HG6800 mallit ehtii saamaan vielä tämän vuoden puolella. Ja vaikka inflaatio on tunnetusti nostanut kaikkia hintoja niin viimeaikoina heikentynyt dollari suhteessa euroon sataa suomalaisten Vermeer asiakkaiden laariin, joten HG -mallien hinnankorotukset ovat olleet maltillisia, sanoo Tero Tirkkonen.    

20.04.2024 15.00Metso juhlii maailman suurimman palvelukeskuksensa avajaisia Karrathassa, Australiassa
20.04.2024 14.14Alumiinipankoillekin on mahdollista tehdä sokkijarrutuksen pitävä sidos.
20.04.2024 13.00Alumiini
20.04.2024 12.20Hyviä uutisia! -lähetys tällä viikolla Viron Tartosta, 30 juhlavuottaan viettäviltä Maamess 2024 messuilta.
20.04.2024 11.00Parker Chomerics kasvattaa sähköä johtavien vaahtomaadoitusten ja EMI-suojaustiivisteiden valikoimaa
20.04.2024 10.00Viking Forest Deloupen pankkomalli sinkittynä Kanadassa.
20.04.2024 9.00Teräs
20.04.2024 7.00Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
20.04.2024 3.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
20.04.2024 0.07Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
19.04.2024 18.00Materiaalivalinta - teräksissä ja teräksissä on suuria eroja.
19.04.2024 17.00Kuumasinkitys on nyt vahvasti mukana kuljetusvälineissä, ja seuraavaksi myös korjuuketjussa.
19.04.2024 15.00Kuumasinkitty pankko on käytössä täysin ruostumaton - päältä, ja sisältä !!!.
19.04.2024 13.00Kuumasinkitty pankko pysyy pitkään siistinä.
19.04.2024 12.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
19.04.2024 11.00Pankkojen pinnoitekkin on osa tuottavuutta ja turvallisuutta: -Kuumasinkitys on ehdottomasti paras, kestävin, ja turvallisin teräksisten pankkojen pinnoitusmenetelmä.
19.04.2024 9.00Metsäalalla investoidaan - nyt kannattaa markkinoida!
19.04.2024 9.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
19.04.2024 3.00Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
19.04.2024 0.07"ONKkO LAIKKA MAHOLLIST" : - Ruukilta markkinoiden lujin säänkestävä rakenneteräs/ 2011
18.04.2024 18.00Alumiinipankkojen muutos muovittomiksi on äärihelppoa.
18.04.2024 17.00TimberMaxx pankkomallisto jatkaa 100%:sella muovittomuudella.
18.04.2024 15.00Terminatorit toimitetaan ilman muoviteippejä.
18.04.2024 13.00Puutavaryhdistelmien massat ovat kasvaneet ja nippusidonta uudistuu - pankkojen kuormatila ja liikenneturvallisuus ovat nyt pankkohankinnoissa ratkaisevassa asemassa.
18.04.2024 11.00Rautapankko ruostuu, mutta Terminator ja TimberMaxx on ruostumaton.
18.04.2024 9.00Kanada on metsäteollisuusmaa, ja sitä on myöskin Suomi.
18.04.2024 7.00MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
18.04.2024 3.00Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
18.04.2024 0.07Markku Kallio vuonna 1985: - "Heikki, mieti ihan itse, ja aivan omalla päällä, missä puunajossa teippejä tarvitaa? "
17.04.2024 17.00Kuormakoko, ja kuorman sidonta , sekä ilmavastus ovat alumiinipankkojen sudenkuopat.
17.04.2024 13.00Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
17.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
17.04.2024 9.00Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
17.04.2024 7.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
17.04.2024 3.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
17.04.2024 0.07Nosturin ulottumaan kaivataan kasvua.
16.04.2024 18.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille
16.04.2024 17.00Kuormansidonnan vaaralliset "sudenkuopat".
16.04.2024 16.00Historiallisen korkeat kantohinnat kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 15.00Terminatoreitten suosion salaisuus - nerokas muotoilu ja pintakäsittely, sekä kopiomallien valmistajien suuri määrä.
16.04.2024 13.00Puutavara-autoilla suurimmat ilmanvastusvoimat ja sitä kautta suuret polttoainekulut.
16.04.2024 12.00Tuulivoimapuistojen maankäytön sopimuksia helppo parantaa
16.04.2024 11.00Onko seuraava nosturini Zeta???
16.04.2024 7.00Teollisuustuotanto väheni helmikuussa 2024 edellisestä kuukaudesta mutta kasvoi edellisestä vuodesta - kasvua metsäteollisuudessa
16.04.2024 3.00Suomalainen raakapuun kuljetusjärjestelmä on esimerkillinen.
16.04.2024 0.07Turvalasin rikkoutuminen metsäkoneessa johtuu usein onnettomuudesta
15.04.2024 17.00Suomalainen raakapuunketju tuottaa mukaansa muovia koko matkaltaan
15.04.2024 15.00Suomen markkinoilla olevien pankkojen painoerot ovat minimaalisen pieniä.
15.04.2024 13.00Maksimaalinen kuormatilakoko : - Tuottavin tavoiteltava kuormatilakoko 120-130 m3!!!
15.04.2024 11.00TimberRoad yhdistelmmillä haetaan tuottavuuteen reilusti yli 10% helpotusta.
15.04.2024 10.00Puutavarapankon kuormapinta-ala on vaikea käsite.
15.04.2024 9.00TimberRoad yhdistelmien "syöttöauto".
15.04.2024 7.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
15.04.2024 3.00Yhdistelmien kuormatilojen maksimointi.
15.04.2024 0.07SKALin Kujala: Kehysriihestä kasvua panostuksilla väyliin
14.04.2024 17.00Puutavarayhdistelmän kokonaisvaltainen aerodynaaminen muotoilu tulossa käsittelyyn.
14.04.2024 16.00Mistä johtuu "siirtoauton" keveys?
14.04.2024 15.00Olemme kehittäneet maailman parhaimman pankkomalliston, - ja olemme ylpeitä siitä.
14.04.2024 14.00TimberRoad siirtoauto..
14.04.2024 13.00Puutavaryhdistelmien massat ovat kasvaneet ja nippusidonta uudistui - pankkojen kuormatila ja liikenneturvallisuus ovat nyt pankkohankinnoissa ratkaisevassa asemassa.
14.04.2024 12.00Mistä johtuu VR-raakapuuvaunujen kymmenen tonnin kantavuusero???
14.04.2024 11.00Tuottavuusetumme alupankkoihin on 7-11 % ,sekä jälljitelmiin 3-5% ,ja koko pankon käyttöiän ajan.
14.04.2024 10.00Onneksemme rautatiekuljetusten raakapuukuljetusten ilmavastus on huonolla tasolla.
14.04.2024 9.08Ilmanvastus on puutavarayhdistelmissä kaikkien automallien pahin kuluttaja ja loiskuorman imuri.
14.04.2024 9.00Puutavaryhdistelmien massat ovat kasvaneet ja nippusidonta uudistui - pankkojen kuormatila ja liikenneturvallisuus ovat nyt pankkohankinnoissa ratkaisevassa asemassa.
14.04.2024 7.00Olosuhteet ratkaisevat aina komponenttien valinnan, mutta keveys, kuormatila ja aerodynamiikka tuovat poikkeuksetta lisätuloja.
14.04.2024 5.00Jäljitelmät ovat tuottavuus- ja turvallisuusajattelun "suuri pluffi".
14.04.2024 3.00Ilmanvastuskerroin Cw.
14.04.2024 0.07Tiesitkö,että:-" Terminator-, ja TimberMaxx 2024 ilmavastushyöty on esimerkillisellä tasolla".
13.04.2024 18.00Miksi mikään muu pankkovalmistaja ei käytä kuumasinkitystä pankoissaan, mutta pankkokiinnikkeissä ja pikkuosissa sitä löytyy poikkeuksetta - perävaunuteollisuuden sinkkaukset ovat sensijaan lähteneet kiitettävästi kasvuun.
13.04.2024 17.00Miksi Terminatorien ja 2024 TimberMaxxien tolppien päät on tälläisei???
13.04.2024 15.30Kuumasinkitys tekee teräksestä ruostumattoman ja lujuutensa säilyttävän.
13.04.2024 11.00Raakapuuketjun isojen kappaleitten sinkitysmahdollisuudet paranevat ratkaisevasti kesällä 2024.
13.04.2024 7.00Metsäkoneitten, trukkien, sekä nosturikourien muovin poisto on jopa helppoa.
13.04.2024 3.00Alumiinivarusteet ovat aina muovittomiksi eloksoidut, ja teipittöminä valmiiksi 100%:sesti muovittomia.
13.04.2024 0.07Kuumasinkki on toistaiseksi ainut ratkaisu turvalliseen terästen pinnoitukseen.
13.04.2024KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
12.04.2024 18.00Kuumasinkittävän kappaleen muotoilu.
12.04.2024 17.00KUUMASINKITYS ON TALOUDELLINEN JA KESTÄVÄ SUOJA TERÄSPINNOILLE !!!
12.04.2024 16.00Metsä Groupin ja CollectiveCrunchin tekoälysovellus voitti kansainvälisen innovaatiokilpailun
12.04.2024 15.00Kuumasinkitys, luotettava pinnoite
12.04.2024 13.00Kuumasinkitty pankko on erittäin korkealaatuisen tiedon ja taidon näyte.
12.04.2024 12.04Mietippä, miksi???
12.04.2024 11.00Kuumasinkitys
12.04.2024 9.00Kuumasinkityksessä käytetään yleisesti 20 vuoden pinnoitetakuuta.
12.04.2024 8.00SSAB ja Manitou Group sopimukseen fossiilivapaan teräksen toimituksista
12.04.2024 7.00Onko sinkki metalli?
12.04.2024 3.00Sinkki.
12.04.2024 0.07Jauhemaalaus
11.04.2024 17.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
11.04.2024 15.00Ultralujat teräkset kestävän kehityksen kärjessä
11.04.2024 13.00VTT:n vuosi 2023: Liikevaihto vahvistui ja asiakastyytyväisyys koheni
11.04.2024 11.00SKAL selvitti: kuorma-autojen päästövähennyslaitteiden toimintavarmuus huonoa - neljällä viidestä ongelmia
11.04.2024 9.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
11.04.2024 7.00John Deere Forestry Oy on tehnyt aiesopimuksen fossiilivapaan teräksen toimituksesta SSAB:n kanssa
11.04.2024 3.00HydSupply hakee osaajia palvelukseensa - katso tästä lisätietoja...
11.04.2024 0.07Metsä Group aloittaa puukuidusta valmistettujen Muoto?-pakkauksien uuden kehitysvaiheen
10.04.2024 18.00Onko tullut mietittyä ??!!!?? : - 3.Kuormansidonta.
10.04.2024 17.00Onko tullut mietittyä ??!!!?? : - 2.Kuormatila.
10.04.2024 15.00Onko tullut mietittyä ??!!!?? : - 1.Keveys.

Näytä lisää »