Keveys myi yllättävän hyvin jo vuodesta 1976 ja samat varusteet myyvät hyvin vieläkin ??? / TR 2020 /1.

Share |
30.09.2018 17:35

Kuvahaun tulos haulle alukarikka
70-luvun Alukarikoissa oli vaakaraidoitus. Raidoitus korosti
rungon korkeutta ja uusi pankkomalli tehtiin puolen vuoden
jälkeen 1977 alussa ja pyöristyksillä parannettiin
kanttipankon aero-ominaisuuksia hiukan.

1970 - luku toi puutavarayhdistelmien keventämisen alumiinivarusteilla. Kehitystyö huipentui 70- luvun lopulla esitellyssä KevytSisussa , jonka alustassa, laukaistavissa pankoissa ja perävaunussa keventäminen oli viety huippuunsa. -Yhteistyössä mukana Sisu, Jyki , Fiskars ja Tehdaspuu. 

Ensimmäiset Alukarikat valmistuivat heinäkuun puolivälissä 1976 ja samassa yhteydessä rakensin alumiinisen apurunkopaketin Laihialaiselle Matti uitolle. Seuraavat alupaketit toimitimme heti perään Korpelalle Soiniin, RintaKönnölle Kauhajoelle, Kannonlahdelle Jalasjärvelle ja Kangassalmelle Laihialle. Loppuvuodesta lähti vielä paketteja muuallekkin Suomeen, pohjoisin toimitus oli vuonna 1976 Taneli Välimaalle Pelloon. - Keveys alkoi myydä, mutta alumiiniin ei luotettu alkuunkaan kestävänä tuotteena. Taneli kannusti minua kestämään ottamani kova haaste neuvoen : " Kun metsään huudat aikasi, niin vasta lopulta se kuulee ".

Näistä 1976 kamppeista ja ensimmäisen oppivuoden tiedoilla rakensimme osaltamme AlumiiniSisun 1977 ja se toi meille tehokasta valtakunnallista julkisuutta ja arvostusta.
- Yhteistyö Sisun, Jykin,Tehdaspuun, Nokia Alumiinin ja AluSuissen kanssa oli tiivistä

Vuonna Vuonna 1978 keväällä metsästä kuului ensimmäiset aerodynamiikkaa koskevat muutosvaatimukset alupankkoprofiileille ja uusimmekin heti pankkoprofiilien nurkkapyöristykset isommiksi (nykyisiksi).
- Kun Pohjolan pojat saivat ensimmäiset Alukarikka pankkonsa, keveyttä tuli ja silti polttoainekulut lisääntyivät . Herrat tekivät vierintäkokeita Saariselän magneettimäessä ja tulos oli se , että pyöreämpitolppaiset Extet ja varsinkin Exenterit huilasivat pitempään. Lapin metsä vastasi ja kertoivat mielipiteensä sanoen : TEE ASIALLE JOTAKIN!!! 

Tästä alkoi alupankkomarkkinointia vaikeampi kujanjuoksu jo 80 luvulla ja se jatkuu edelleenkin .Rovaniemen mies LM:N  Esko Kärki sanoi , kun ihmettelin aerodynamiikan tuomia selviä etuja ja sen markkinointivaikeuksien raskausastetta , että se menee perille vain kantapään kautta, silmille näkymätöntä kun on , niin ei sitä tahdo järkikään ymmärtää.



TR 2020 Hj.

Seuraavaksi 1980-luku ja sen mukanaan tuomat monet suuret muutokset.

09.12.2018 10:10Terminator XXL aero - nyt kolme lujuusluokkaa.
08.12.2018 8:58Terminator XXL aerosarja täydentyy nyt tukkipankkomallilla -Terminator XXL 10.9 aerolla.
04.12.2018 23:22TOTUUS 4 : - Puutavarapankkojen pintakäsittelyissä on suuria eroja.
04.12.2018 8:00Suomi 101 Itsenäisyyspäivän pankkotarjous.
30.11.2018 13:21Di Olavi H Koskinen : - ILMASTOTALKOISSA SUOMI ON JO TEHNYT OSANSA RAAKAPUUN MAANTIEKULJETUSTEN OSALTA:
29.11.2018 15:56Markkinoitten tehokkain ja turvallisin pankkomallisto on myös valikoimiltaan selvästi pankkomarkkinoitten kattavin.
23.11.2018 11:10TOTUUS 3. Puutavarapankkojen aerodynaamisissa ominaisuuksia järkyttäviä eroja.
20.11.2018 9:00TOTUUS 2. - Kitka on osa kuormansidontaa. Alumiinipankkojen kitka on lähes olematon.
18.11.2018 20:49TOTUUS 1. - Puutavarayhdistelmän alumiinilla keventäminen on 70- 80 lukujen historiaa.
14.11.2018Raakapuun nippusidonnan ohjeistuksessa selviä puutteita.

Siirry arkistoon »