Alumiinin anodisointiprosessi.

Pääasiassa anodisointia käytetään suojaamaan metallipintoja korroosiolta oksidikerroksen avulla. Se mahdollistaa metallin värjäämisen, parantaa voiteluaineiden tai liima- ja sidosaineiden pysymistä metallin pinnalla. Anodisoitu pinta kestää myös kulutusta paremmin kuin anodisoimaton. Alumiinin oksidikerroksen paksuus vaihtelee 0,5 ja 150 μm välillä. Korroosiosuojana käytetään yleensä 5–25 μm paksuista oksidikerrosta. Koristetarkoituksiin käytetyt kerrokset voivat olla jopa 500 μm paksuja.[3] Anodisoinnissa muodostunut oksidikerros on huokoinen, joten tasaisen suojakerroksen saamiseksi pitää oksidikerros tiivistää ennen loppukäyttöä.

Vaikka anodisointi tuottaa tasaisen ja yhtenäisen pinnoitteen, voivat mikroskooppiset halkeamat johtaa korroosioon. Pinnoite liukenee myös helposti hyvin emäksisissä tai happamissa olosuhteissa. Pinnoitteen korroosionkeston parantamiseksi oksidikerrokseen voidaan lisätä kemiallisesti inerttejä lisäaineita ja mikrohalkeamien määrää voidaan vähentää tasoitustekniikoiden avulla. Esimerkiksi rikkianodisoidut pinnat tiivistetään yleensä joko hydrotermisellä sinetöinnillä tai saostamalla huokosten ja halkeamien vähentämiseksi. Saostamalla tiivistetty pinnoite on kemiallisesti stabiilimpi mutta pinnoitteeseen voi jäädä kanavia, joita pitkin ioninvaihtoa voi tapahtua aiheuttaen korroosiota. On kehitetty myös tekniikoita, joiden avulla amorfinen oksidipinnoite voidaan osittain muuttaa kestävämmäksi kiteiseksi yhdisteeksi.

Anodisointia käytetään alumiinisten lentokoneosien, rakennusmateriaalien sekä käyttöesineiden pinnoittamiseksi. Anodisoitua alumiinia on esimerkiksi älypuhelimien, työkalujen, taskulamppujen, keittiötarvikkeiden, kameroiden, urheiluvälineiden, ikkunan karmien sekä monien muiden tuotteiden pinnoitteissa antamassa korroosionkestävyyttä ja mahdollistamaan helpon värjättävyyden. Vaikka anodisoitu pinta ei kestä kulutusta loputtomiin helpottavat syvät huokoset voiteluaineiden pysymistä kulutuspinnalla paremmin kuin sileämmät pinnoitteet.

Anodisointia käytetään myös elektroniikkakomponenttien kuten kondensaattorien, transistorien hilaeristeiden ja metallointien välieristeen valmistamiseen sovelluksissa, joissa anodisoitavat alustat ovat suuria, kalvojen kasvatukseen käytettävät lämpötilat eivät saa kohota esim. yli 100 °C ja/tai tarvitaan laiteinvestoinneiltaan halpaa mutta luotettavaa eristysmenetelmää.

Anodisoidun pinnoitteen lämmönjohtokyky ja lineaarinen lämpölaajeneminen ovat huomattavasti pienempiä kuin alumiinilla. Tämän takia pinnoite halkeilee, kun pinnoitettu esine lämpenee yli 80 °C lämpötilaan. Pinnoite murtuu ja halkeilee mutta ei kuoriudu. Alumiinioksidin sulamispiste on 2 050 °C, mikä on huomattavasti korkeampi kuin alumiinin 658 °C. Alumiinioksidin heikko lämmönjohtokyky vaikeuttaa esimerkiksi alumiinin hitsattavuutta.