Sensoriteknologia mahdollistaa katuvalaisimien ohjaamisen liikenteen ja hämäryyden mukaan

05.06.2023

lr18135_mulitsensor_photo_spp.jpg

Valaistuksen asiantuntija Signifyn ratkaisun avulla katuvalaisimien toimintaa voidaan säädellä liikennetilanteen mukaan. Teknologian ansiosta kaupungit saattavat saavuttaa säästöjä sähkönkulutuksessa ja vähentää valosaastetta.

Signifyn uuden innovaation ansiosta kaupungit pystyvät liike- ja hämärätunnistimien avulla reaaliaikaisesti seuraamaan katuvalaisimien ympärillä olevaa liikennettä ja säätelemään automatisoidusti valaistuksen kirkkautta tilanteen mukaan.

– Uusien sensorien avulla valaistusta voidaan himmentää, kun alueella ei ole liikennettä esimerkiksi öiseen aikaan ja vastaavasti kirkastaa kävelijöiden ja autoilijoiden lähestyessä. Ratkaisun ansiosta turvallisuudesta ei tarvitse tinkiä ja samalla voidaan säästää energiakuluissa, Signifyn maajohtaja Piia Hänninen kertoo.

Liikkeentunnistuksen lisäksi uudella MultiSensorilla voidaan mitata myös ympäristön lämpötiloja ja melutasoja. Kallistus- ja törmäysanturien ansiosta kaupunki saa myös automaattisesti tiedon, jos joku esimerkiksi törmää autolla katuvalaisimeen.

– Kaikki sensorien tuottama data on kaupungin viranomaisten ulottuvilla yhden liittymän kautta. Tieto auttaa paitsi kaupunkisuunnittelussa, myös kaupunkilaisten viihtyvyyden ja terveyden edistämisessä, Hänninen toteaa.

Multisensorilla on pitkä 100 000 tunnin käyttöikä, ja se on iskunkestävä (IK08) sekä pöly- ja vesitiivis (IP66). Multisensori voidaan asentaa Zhaga-D4i-sertifioituihin ulkovalaisimiin jopa 4–12 metrin korkeuteen.

23.09.2023KATSO TÄSTÄ 22.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
18.09.2023KATSO TÄSTÄ 15.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
18.09.2023Lisätietoja "muovinpoiston erityisoperaatiosta" hintaluokkineen ja aikatauluineen.
24.09.2023 0:07Hakkuukone mittaustilasto vuodelle 2022 julkaistu
23.09.2023 19:00Miksi "tuuninkimiehet" eivät keiku tuottavuustilastojen kärkisijoilla.
23.09.2023 15:00Miksi metsäkoneita ei tuunata.
23.09.2023 13:00Mitä eroa on "tuuningilla", tuottavuudella, , ja turvallisuudella ???
23.09.2023 11:00Tekninen kouluttaja Rami Vähävirta on nähnyt autoilun sähköistymisen
23.09.2023 9:00Raakapuun käsittelyn 100%:nen nuovittomuusvaade päättyy tehdaspurussa.
23.09.2023 7:00Firestonen uusi kuorma-autojen rengasvalikoima tarjoaa paremman kilometrituloksen ja polttoainetehokkuuden

Siirry arkistoon »