Traficom on myöntänyt valokuituverkkojen rakentamiseen 15 miljoonaa euroa

09.06.2023 7.00

Valokuitu.jpg

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt nopeiden valokuituverkkojen rakentamiseen valtiontukea 15 miljoonaa euroa vuonna 2022 käynnistyneessä laajakaistatukiohjelmassa. EU:n elpymisvaroista valokuituverkkojen rakentamiseen varattua tukirahaa on jäljellä vielä noin 17 miljoonaa euroa ja se tulee kohdistaa tukihankkeille vuoden loppuun mennessä. Valtiontukea on tähän mennessä myönnetty seitsemälle verkonrakentajalle kuuden maakunnan alueella.

Vuoden 2022 alkupuolella käynnistyneessä tukiohjelmassa on nyt myönnetty rahoitusta yhteensä 16 laajakaistahankkeelle ja seitsemälle verkonrakentajalle. Traficomin valtiontukipäätöksen ovat tähän mennessä saaneet Ikaalisten-Parkanon Puhelin Oy (IPP), MPY Telecom Oyj, Saimaan Kuitu Oy, Karelnet Oy, Siikaverkko Osuuskunta, Sunet - Suupohjan seutuverkko Oy ja BLC Infra Oy. Tukea ovat hakeneet myös KaseNet Oy ja Vaaranvalo Osk, joiden hakemuksia käsitellään Traficomissa paraikaa. 

Nopeita valokuituverkkoja rakennetaan valtiontuella avustettuna ainakin Etelä-Savoon, Pirkanmaalle, Pohjois-Pohjanmaalle, Pohjois-Karjalaan, Etelä-Karjalaan ja Etelä-Pohjanmaalle. Rahallisesti mittavin hanke on IPP:n suunnitteilla oleva valokuituverkon rakentamishanke Pirkanmaan Vesilahdella, mutta Traficomin näkökulmasta kaikki toteutettavat hankkeet ovat kallisarvoisia. "Nopeiden ja toimintavarmojen viestintäyhteyksien tarve kasvaa jatkuvasti. Suomessa on kattavat mobiiliyhteydet ja myös kotitalouksien valokuitusaatavuus on viime vuosien aikana kasvanut. Tästä huolimatta vasta vähän yli puoleen suomalaisista kotitalouksista on saatavilla valokuituyhteys. Kattavat ja toimivat yhteydet mahdollistavat kotien nopeat digitaaliset palvelut ", korostaa ylijohtaja Jarno Ilme.

Traficomin myöntämän valtionavustuksen edellytyksenä on, että kunnat osallistuvat alueillaan rakentamiskustannuksiin valtioneuvoston asetuksessa määritellyllä osuudellaan. Kuntien tahtotila omien alueidensa yhteyksien parantamisessa on ensiarvoisen tärkeää, jotta hankkeita saadaan käyntiin.

Tavoitteena kattavampi valokuituverkko ympäri Suomen

EU:n tavoitteena on saada gigabittinopeudella toimivat yhteydet kaikille vuoteen 2030 mennessä. Suomi on sitoutunut tavoitteen saavuttamiseen ja edistää omalta osaltaan nopeiden verkkojen rakentumista tukemalla valokuituverkkoja sellaisille alueille, joille ne eivät markkinaehtoisesti rakentuisi. Valtiontuella ei saa häiritä markkinoiden kilpailua ja sen vuoksi tuen jakamiselle onkin tiukat ehdot. "Valtaosa Suomeen rakennettavista verkoista rakennetaan teleyritysten ja muiden toimijoiden toimesta ilman valtiontukea, mutta tuella saadaan valokuituverkkoja myös alueille, joilla kysyntä ei riitä verkkojen markkinaehtoiseen rakentamiseen", toteaa erityisasiantuntija Aleksandra Partanen.  

 

Tukirahaa on vielä jäljellä, mutta aikaa vain vähän

Traficomin tähän mennessä antamat tukipäätökset sitovat valokuiturakentamiselle varatusta valtiontuesta 15 miljoonaa, eli vähän alle puolet 32 miljoonan euron määrärahasta. EU:n elpymisvaroista saatavat tuet tulee sitoa hankkeille jo tämän vuoden loppuun mennessä, minkä jälkeen tukirahaa ei enää voi myöntää. "Kannustamme nyt tukiprosessissa keskeisinä toimijoina olevia maakuntaliittoja käynnistämään yhteistyössä kuntien kanssa viipymättä hankekilpailutukset, jotta verkonrakentajat ehtivät saada tukipäätöksensä vielä ennen vuodenvaihdetta" muistuttaa Partanen. Kilpailutuksia varten Traficom on laatinut markkina-analyysit yli 90 kunnan alueesta.   

Kattavat ja toimivat yhteydet lisäävät kuntien elinvoimaisuutta sekä yritysten liiketoimintamahdollisuuksia. Kuntien kannattaakin nyt ripeästi tarttua tuettaviin valokuituhankkeisiin kiinni, sillä Traficomin alkuviikosta julkaiseman kuntien laajakaistaluokituksen mukaan esimerkiksi maaseutumaiset kunnat saivat keskimäärin vain 2,5 tähteä viidestä.

Taustaa

Laajakaistatukiohjelmassa tuetaan nopeiden kiinteiden viestintäverkkojen rakentamista alueille, joille ne eivät todennäköisesti kaupallisesti rakentuisi. Ohjelmalle on varattu budjettiin yhteensä 32 miljoonaa euroa vuosille 2022–2023. Rahoitusta on haettu EU:n elpymistukivälineestä.

Traficomin kuntien laajakaistaluokitusta koskenut uutinen: https://www.traficom.fi/fi/ajankohtaista/traficom-jakoi-tahtia-digiyhteyksien-saatavuudesta-tutustu-kuntakohtaisiin

13.07.2024KATSO TÄSTÄ 12.7. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset sekä purku- ja kierrätysalan asiaa
28.06.2024 13.00LUE TÄSTÄ! Kesän jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt
20.07.2024 0.07Puutavrayhdistelmä koostuu kymmenistä tuottavuuteen, ja turvallisuuteen vaikuttavista osatekijöistä
19.07.2024 18.00Kolme kovaa, ja sparraajanaan Hannu Huotari..
19.07.2024 17.00Me Suomen erityisosaajat haluamme olla etujoukoissa 100%:sen muovittomuuden kehitystyössä koko Suomen raakapuun korjuu-, ja kuljetusketjussa.
19.07.2024 16.003-D tekniikka. laserleikkaus särmäyksineen ja ultralujien kuumasinkitys on tuottavaa nykytekniikkaa.
19.07.2024 15.00Puutavarapankkojen pintakäsittelyissä on suuria eroja.
19.07.2024 13.00Muoviton pintakäsittely on puutavarapankkojen yksi tärkeimmistä ominaisuuksista.
19.07.2024 11.00Muovi on metsäteollisuuden paha vihollinen.
19.07.2024 9.00Teipit jäävät pankoista pois, ja kuumasinkitys alkaa korvata muovipinnoitteet.

Siirry arkistoon »