Scania Suomen talousjohtajaksi Jussi Korkeamäki

06.12.2023 9.00


Jukka_ja_Jussi.jpg

Scania Suomen pitkäaikainen talousjohtaja Jukka Tiusanen luovutti yhtiön talousosaston valtikan uudelle johtajalle 1.12.2023. Jukka on siirtymässä pian eläkkeelle ja hänen pitkä uransa Scania Suomen talousjohtajana alkoi jo vuoden 2008 alussa.

(kuva: Scania Suomen kassakaapin avain vaihtoi omistajaa. 15 vuotta talousosastoa luotsannut Jukka Tiusanen (vas) luovutti avaimen uudelle talousjohtajalle Jussi Korkeamäelle.)

Jukka on luotsannut Scania Suomen taloutta 15-vuotisen uransa ajan vakaasti ja luotettavasti. Yritys on menestynyt taloudellisesti hyvin ja siihen oma tärkeä ansionsa on pätevällä talouden johtamisella. Jukan uran aikana yritys on kehittynyt ja paljon muutoksia on matkan varrella ehtinyt tapahtua:

”Raportointi on paljon muuttunut ja on tullut paljon myös uusia toimintaohjeita. Yhä suurempi osa työstä on hallintoa koskien toimittajien ja asiakkaiden perustietojen sekä toiminnan laillisuuden tarkastuksia. Myös raportoinnin taso ja nopeus on parantunut huomattavasti”, kertoo Jukka Tiusanen.

Uutena talousjohtaja aloitti 1.12.2023 Jussi Korkeamäki. Jussi on autoalalla tuttu henkilö rahoitusyhtiö Scania Finans AB:n maajohtajana ja uuteen tehtäväänsä hän suhtautuu varsin luottavaisena:

”Rauhallisella ja hyvällä mielellä aloitetaan. Jukka tiiminsä kanssa on rakentanut hyvän pohjan ja tähän on mukava päästä mukaan”, kiittelee Jussi.

Scania on muuttunut vuosien varrella paljon ja tulee varmasti myös tulevaisuudessa muuttumaan. Scanian tulevaisuuteen Jussi suhtautuu kuitenkin luottamuksella:

”Haasteena tulevaisuudessa varmasti tulee olemaan se, että pystymme vastaamaan lisääntyvään hallinnon ja raportoinnin määrään, ja kuitenkin samalla enenevissä määrin toimimaan myös myynnin, ja itse liiketoiminnan kehittämisen tukena. Liikenteen sähköistyminen ja autokaupan muuttuminen tuo varmasti muutoksia yhtiöön myös talouden näkökulmasta. Scania Suomi on kuitenkin hieno ja vahva yhtiö, jossa on mahtavan hyvä joukkuehenki ja sopivan rento ote. Tehdään asiat tosissaan, mutta ei liian vakavana.”

23.02.2024KATSO TÄSTÄ 23.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
20.02.2024LUE TÄSTÄ! Talven jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt
20.02.2024=================== Evo 5 Z, Evo 7 Z ja Evo 10 Z -tarjouspaketit alkuvuodelle 2024 4+6 = 6 ja 10 pankkoisiin yhdistelmiin
28.02.2024 18.00Miksi Ruotsissa ei autojen pankkopaikkoja siirrellä
28.02.2024 17.00Junavaunupankoissa pankkojen siirtely todettiin hankalaksi, ja turhaksi.
28.02.2024 15.00Metsä Group luopuu puunhankintaliiketoiminnoistaan Virossa
28.02.2024 13.00Onko puutavarayhdistelmän pankkojen siirtely turhaa "ammattiosaamista"???
28.02.2024 11.00Huippumodernin sahalaitoksen tehokasta tukkien käsittelyä
28.02.2024 9.00"Kadonneen kuormatilan metsästys": - Yhdistelmän kuormatilaa voi kasvattaa helposti yli 15 m3:lla oikeilla varustevalinnoilla. xxl/Artikkeli 28.11 2013
28.02.2024 7.00Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan vastuullinen logistiikka takaa toimitusvarmuuden asiakkaille

Siirry arkistoon »