Kuljetusliike E. Nousiainen Oy: Tarkkaa punnitusta kotimaisilla Tamtron -vaa´oilla

22.06.2022 3.00

nousinet1.jpg

Kuljetusliike E. Nousiainen Oy ajaa puuta kolmellatoista 76-tonnisella puutavarayhdistelmällä. Kuormien punnituksessa luotetaan vahvasti kotimaiseen Tamtronin, jonka uusi One Timber -malli on osoittautunut kaikkien aikojen tarkimmaksi ja erittäin kestäväksi vaa´aksi.

Hyvinkäältä lähtöisin oleva, kesällä 2021 Lopelle uusiin tiloihin muuttanut Kuljetusliike E. Nousianen Oy on kuljettanut puuta vuodesta 1954 lähtien, jolloin yrityksen perustaja Usko Nousiainen aloitti kuljetustoiminnan. Tänä päivänä toimitaan jo kolmannessa polvessa kun vetovastuussa on Antti Nousiainen isänsä Eskon ollessa edelleen mukana tekemisessä.

- Omien autojen lisäksi meillä kahdeksan aliurakoitsijaa ja yhteensä puuta siirtyy vuodessa autokalustolla noin miljoona kuutiota. Hoidamme myös puiden lastauksia materiaalikoneella terminaaleissa, sahojen pihoilla sekä puutavara-asemilla suoraan junan vaunuihin. Sopimusasiakkaitamme ovat mm. Metsä Group, Stora Enso, Versowood, Metsänhoitoyhdistys Kanta-Häme, Metsänhoitoyhdistys Lounais-Häme sekä useat piensahat, kertoo Antti Nousiainen.

Nosturivaakoja ollut 80-luvulta lähtien

Kuljetusliike E. Nousiaisen ensimmäiset kosketukset nosturivaakoihin saatiin jo 80-luvun puolella ja 90-luvulla niiden käyttö alkoi yleistyä niin että vuosikymmenen loppupuolella vaa´at löytyi jo kaikista autoista.

- 2000-luvun alussa käyttöön tuli Loadmaster 2000 -vaakoja ja sitten Multi-malleja, joista tuli sitten yrityskaupan kautta Tamtronin tuotteita ja kehitys jatkui oikeaan suuntaan. Suurin osa tämän hetken vaaoistamme on langattomia Timber -malleja, joista monet on ollut käytössä jopa kymmenkunta vuotta, sanoo Nousiainen. 

nousinet2.jpg

(kuva: Kuljettaja Mikko Nousiainen on tyytyväinen uuden sukupolven Tamtron One Timber -nosturivaakaan: - Paras vaaka mitä olen käyttänyt seitsemän vuoden urallani - äärettömän tarkka, selkeä kosketusnäyttö toimii ja muistipaikkojakin on riittävästi. Langattoman tiedonsiirron akun kesto on todella hyvä ja sen vaihtaa muutamassa minuutissa riipukkeelle. Tätä autoa ajaa kahdessa vuorossa minun lisäkseni Pyry Autiosalo ja molemmilla osuu vaaka tosin hyvin heittojen ollessa keskimäärin alle prosentin luokkaa. Tuntuu että ihan sama miten vaakaat ja missä kohtaa kuittaat niin kyllä osuus tarkasti kohdalle. Ja kun riipukkeen punnitus ei perustu öljyyn niin esimerkiksi keväällä kun aamulla on pakkasta ja päivällä ollaan plussan puolella niin ei tarvi välyksen kanssa leikkiä.)

Uuden sukupolven vaakateknologiaa

Tampereella on tehty koko ajan aktiivista tuotekehitystä, minkä tuloksena markkinoille on tuotu hiljattain uuden teknologian Tamtron One Timber nosturivaaka. Siinä yhdistyy Tamtron One -kosketusnäytön edistyneet ominaisuudet ja öljytön SG -riipuke uuden sukupolven venymäliuska-anturilla. Punnituksen suorittava anturi ja Tamtron One -näyttö ovat yhteydessä toisiinsa langattomasti. 

- Meille tuli ensimmäinen testisarjan One Timber -vaaka käyttöön vuoden 2019 lopulla eli sillä on punnittu puuta nyt kahden vuoden ajan. Vaikka kyseessä oli vielä tuotekehitysvaiheen tuote niin siinä ei ole koko aikana ollut kertaakaan mitään teknistä vikaa. Ainoastaan yksi akku on vaihdettu hiljattain liittimen rikkouduttua kovassa käytössä pakkaskelissä. Ja kun erittäin pitkään ilman laatamista toimivia akkuja on aina matkassa kaksi niin sekään ei aiheuttanut ongelmia punnitsemiseen, Nousiainen toteaa.

nousinet3.jpg

(kuva: Tamtron One Timber -puutavaravaaka on ihanteellinen vaativaan ja jatkuvaan ammattikäyttöön, missä tarkkuus on työnteon perusedellytys. Suuri kosketusnäyttö on helppo käyttää ja muistipaikkoja on riittävästi.)

Punnitustarkkuus noussut uudelle tasolle

Nosturivaa´an tärkein tehtävä on tuottaa mahdollisimman laadukasta punnitustietoa ja siinä One Timber on nostanut tarkkuuden uudelle tasolle.

nousinet112.jpg- Hydraulisten öljyvaakojen kanssa pelaaminen on aina henkimaailman hommia kun tulokseen vaikuttaa se sataako vettä, onko pakkasta tai hellettä. Nyt kun uudessa Pro Timberissä ei käytetä SG-riipukkeessa öljyä vaan toimivaa venymäliuska-anturia niin punnitustulokset ovat ihan uskomattoman tarkkoja, eikä niihin vaikuta juuri ollenkaan kuka kuormaa ja millä tyylillä, toteaa Nousiainen ja näyttää toimiston tietokoneen ruudulta listoja sadoista kuormista, joissa heittoa on ollut keskimäärin jotain prosentin luokkaa ja jopa allekkin vaikka välillä on ajettu lumisissakin olosuhteissa: 

- Kun puuta on kyydissä jotain 50-56 tonnia per kuorma niin puhutaan muutaman sadan kilon eroista tehdaspunnitukseen. Nyt aletaan olla sellaisessa tarkkuusluokassa että tuosta on insinöörien vaikea enää parantaa sillä puukuorman painossa on niin paljon muuttuvia tekijöitä. 

Lisää tulee...

Hyvin menneen testivaa´an jälkeen Kuljetus E. Nousiaisen nostureihin on tullut kaksi One Timber vaakaa lisää ja niiden tarkkuus on tismalleen samalla tasolla eikä mitään teknisiä ongelmia ole ilmennyt.

- Hyvien kokemusten perusteella meille tulee ensi kevään nosturipäivitysten yhteydessä pari One Timberia lisää sekä myös syksyllä niiden määrä kasvaa, ilmoittaa Nousiainen.

nousinet4.jpg

(kuva: SG-riipukkeessa punnitus tapahtuu uuden sukupolven venymäliuska-anturilla. Kun punnitus ei perustu öljyyn niin punnitustulokseen ei vaikuta lämpötila- ja ilmankosteustasojen vaihtelu.)

Mahdollisuus myös pilvipalvelun käyttöön

Haluttaessa Timber One -vaa an tarkka punnitustieto on käytössä sisäisesti ja ulkoisille yhteistyötahoille Tamtronin One Cloud -pilvipalvelussa, mihin punnitustieto siirtyy sähköisesti vaa’asta.

- Meillä ei ole vielä ollut tarvetta pilvipalvelun hyödyntämiselle mutta digitalisaation edetessä se voidaan ottaa käyttöön tarvittaessa, sanoo Nousianen.     

04.05.2024KATSO TÄSTÄ 3.5. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.05.2024 0.07LUE TÄSTÄ! Järkälemäinen Kivirock lehti 1/2024 on ilmestynyt - lähes 250 sivua maarakennus, kaivos ja kuljetusalan asiaa
29.04.2024Koostesivu : "Terminator-tekniikkaa" 1-16.
28.04.2024Kuumasinkittyjen pankkojen toimitusajat nopeutuvat kesäkausina.
19.04.2024 9.00Metsäalalla investoidaan - nyt kannattaa markkinoida!
08.05.2024 18.00Pankkojen -, ja sen myötä myös nippujen paikallaanpysyvyys on yksi tärkeimmisä sidonnan perustoista.
08.05.2024 17.00Nippusidontalaki kannattaa ottaa aivan tosissaan
08.05.2024 15.00Bosch Rexrothin liikevaihto kasvuun vuonna 2023 ? haasteita vuonna 2024
08.05.2024 13.00Kompakti etäisyysanturi jopa 60 metrin mittausetäisyydellä
08.05.2024 11.00Kuorman varmistaminen.

Siirry arkistoon »