Suurrekat ajavat pian pohjoisen teillä. puu7624.05.2013 6.50 Jopa satatonniset puutavararekat saattavat ilmestyä pohjoisen pääteille lähikuukausina. Kuljetuskapasiteetin kasvattamisella pyritään parantamaan kuljetusalan kilpailukykyä ja vähentämään ympäristöpäästöjä. Jos liikenneministeriön suunnitelmat ajoneuvojen käyttöasetuksen muutoksesta toteutuvat, huristelee Suomen teillä jo tänä vuonna 76 tonnin painoisia autoja nykyisten 60-tonnisten lisäksi. Muutoksella ei ole negatiivisia vaikutuksia teiden kuntoon, sillä ajoneuvot on varustettu yhdeksällä akselilla, tällä hetkellä akseleita on seitsemän. Myös muutosesitykseen sisältyvä paripyörien käyttövaatimus edesauttaa teiden kunnon säilymistä. Ministeriön massa- ja mittastrategiaan sisältyy lisäksi yli 76-tonnisten ja yli 25-metristen ajoneuvoyhdistelmien pitkäaikainen käyttökokeilu, johon liittyen Metsähallitus, Stora Enso ja Metsä Group hakevat poikkeuslupaa suurten puutavararekkojen käyttöön Nelostien välille Inari–Rovaniemi. Toinen kokeiluväli Pohjois-Suomessa sijoittuisi Kuusamon ja Oulun välille. – Pohjoiseen haettavat luvat ovat osa Metsäteollisuus ry:n johdolla toteutettavaa maanlaajuista käyttökokeilua, kertoo Metsähallituksen kehittämisasiantuntija Ari Siekkinen, joka on mukana käyttökokeilua suunnittelevassa yhteistyöryhmässä. Pohjoisessa hankkeen vetovastuu on Metsähallituksella, sillä huomattava osa Ylä-Lapista kuljettavasta puusta on valtion mailta. – Suuren kuormakapasiteetin puutavara-autokonsepti parantaa kannattavuutta erityisesti Pohjois-Suomessa ja muuallakin, missä autokuljetusmatkat ovat pitkiä ja rautatieverkostoa ei ole. Jalostuslaitosten sulkemiset ovat viime vuosina edelleen pidentäneet puutavaran matkaa metsästä jalostukseen, asiakkuusjohtaja Heikki Kääriäinen Metsähallituksesta sanoo. Vastaavanlainen kokeilu päättyi Ruotsissa viime vuonna. Tähän mennessä saatujen tulosten mukaan 74–90-tonnisilla puutavara-autoyhdistelmillä on voitu vähentää kuljetuskustannuksia ja pienentää päästöjä. Lapissa talven aikana käytävällä tarjouskilpailulla haetaan kuljetusyrittäjää, joka ottaisi hoitaakseen Inari–Rovaniemi välin puutavarakuljetukset uudentyyppisellä kalustolla. Metsässä operoisivat 64–76-tonniset, paripyörin varustetut autot, joista yhdessä olisi rengaspaineita säätelevä CTI-järjestelmä (Central Tyre Inflation). Maantiekuljetukset Nelostietä pitkin Inarista Rovaniemen rautatieterminaaliin tehtäisiin jopa 100-tonnisilla rahtiautoilla, joiden kalustotyyppi määritetään yhdessä kuljetusyrittäjän kanssa. Kustannustehokkuutta paremmaksi Käyttökokeiluun osallistuminen edellyttää kuljetusyrittäjältä mittavia investointeja. Esimerkiksi ruotsalainen 90-tonninen ETT-yhdistelmä, jossa vaunut on toteutettu ykköspyörillä, maksaa ilman vetoautoa noin 140 000 euroa. Vaikka metsäklusterin osalta hankkeessa puhutaan viiden vuoden kokeilusta, on mukaan lähtevän yrittäjän tehtävä koko ajan kannattavaa liiketoimintaa. – Hankkeessa on kokonaisuudessaan kyse siitä, että haemme yhdessä keinoja kustannustehokkuuden parantamiseen, kuljetuspäällikkö Kimmo Uurtamo Metsä Groupilta muistuttaa. Superraskaiden ja -pitkien yhdistelmien tulo Pohjois-Suomen teille herättää kysymyksiä muun muassa teiden kulumisesta, liikenneturvallisuudesta ja kustannuksista. Pohdintaa ovat herättäneet myös autojen kääntösäteet ja välilastauspaikkojen mitoitus. – Lastauspaikkoja perustetaan tarpeen mukaan. Niiden pitää olla riittävän laajoja, jotta eri yhtiöiden puut voidaan säilyttää erillään ja suuret yhdistelmät mahtuvat kääntymään, hankintapäällikkö Juha Pyhäjärvi sanoo. Teksti: Olli Autonen, Kuva: Erik Viklund /Skogforsk |